Description

Eino Leino kirjoitti suurimman osan Helkavirsien ensimmäisestä sarjasta kesällä 1903 oleskellessaan runoilijaystävänsä Otto Mannisen kotitalossa Kangasniemellä. Runokokoelma julkaistiin samana vuonna. Muutama vuosi sitten Leinon suuri ihailija Juha Kangas ehdotti, että säveltäisin jonkun kokoelman runoista niiden julkaisemisen satavuotismuiston merkeissä. Valitsin runon Tuuri, joka aihepiirinsä ja dramaattisen runollisen rakenteensa ansiosta teki välittömästi suuren vaikutuksen. Ennen sävellystyöni aloittamista tutustuin suureen määrään Leinoa ja erityisesti Tuuria käsittelevään taustamateriaalia, joilla Kangas varusti minut. Leino-tutkielmista avautui kiehtova virikkeiden vyyhti, jonka lopputuloksena syntyi monien vaiheiden kautta Tuuri, mystinen kuvaus ihmisen suhteesta kuolemaan ja kohtalonvoimiin.

Pelkästään V. Tarkiaista lainaamalla ilmenee miten moninaiset vaikutteet ruokkivat Leinon mielikuvitusta. Todettuaan, että kuolema-aihetta on käsitelty "lukemattomin eri tavoin, milloin romanttisesti, milloin realistisesti, milloin yksityiskohtaisen tarkasti, milloin koristeellisen väljästi tai sitten filosofisessa valossa", Tarkiainen päätyy seuraavaan: "Voimme jättää tässä syrjään kaikki muut tavat paitsi ne, joissa kuolema esiintyy enemmän tai vähemmän kansanomaisesti personoituna outona tulokkaana Tuonen mailta. Tapaamme sen suuntaisia Kuoleman kuvauksiaantiikin ajoista alkaen, jolloin se kuviteltiin Yön pojaksi ja Unen kaksoisveljeksi, synkäksi Thanatokseksi, jonka ilmestymistä itse jumalatkin pelkäävät. Voisimme seurata sen vaiheita sitten keskiajan kuolemantanssikuvitelmien kautta uudempaan kristillisväriseen runouteen, jossa Kuolema esiintyy usein siivekkään enkelin tai salaperäisen viikatemiehen hahmossa. Uuden lisän toi esiromanttinen balladirunous, jossa Kuolema vainajan haamussa kuvataan saapuvaksi tavallisesti yöllä hakemaan matkamiehiä Tuonelaan. " Tarkiainen viittaa myös Kantelettaren ja muuhun kalevalaiseen runouteen sekä Goethen erääseen Leinonkin kääntämään runoon, jossa kuvataan antiikin jumalien olympolaisia pitoja ja "joihin on otettu mukaan myös jonkun kuolevaisenkin syöstäkseen hänet sitten oikullisesti alas synkkiin kuiluihin..."

Aarre M. Peltonen kiinnittää huomiota itse Tuuri-nimeen - "Nähtävästi skandinaavisen ukkosenjumalan Thorin nimen Suomessa esiintynyt asu" - joka tavataan muutaman kerran Kalevalassa. Itse taivun kuvittelemaan, että nimenomaan Kalevala oli Leinolle suurin - sekä tietoinen että varsinkin alitajuinen - Tuurin inspiraationlähde. Kalevalan 27. runo kertoo kutsumattoman Lemminkäisen esiintymisestä 'Pohjolan pioissa, salajoukon juomingissa'. Kun Pohjolan isäntä kieltäytyy antamasta Lemminkäiselle olutta - ei edes rahasta - tämä haastaa hänet tappeluun:

"Kuule, poika pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä!/

Tukela tora tuvassa, seikat akkojen seassa:/

tuvan uuen (!) turmelemme, lattiat verin panemme./

Käykämme ulos pihalle, ulos pellolla torahan,/

tanterelle tappelohon! Pihalla veret paremmat,/

kaunihimmat kartanolla, luontevaisemmat lumella."

Lemminkäinen ei esiinny varsinaisesti Kuolemana, vaan tappajana: "Löip' on kerran luimahutti: laski pään on päältä olka,/ kallon kaulalta sivalti; vei kuin naatin naurihista/ tahikka tähkän olesta, evän kaikesta kalasta."

On helppo todistaa, että kyseinen Kalevalan runo on ollut Leinon mielessä Tuuria kirjoittaessaan, sillä hän jopa lainaa sitä: "Ei tässä piot paranne, kun ei vierahat vähenne;/ talo työlle, vieras tielle hyvistäki juomingista!" Viimeisen säkeen "talo työlle, vieras tielle" Leino irrottaa yhteydestään ja sijoittaa kohtaan, jossa Tuuri leikkisästi muistelee edellisen illan juominkien iloja.

Tuuri kertoo onnellisesta suurtalollisesta, joka saa jumalat vieraakseen. Hän juhlii heidän kanssaan, olut virtaa ja elämää ylistetään, kunnes tupaan tunkeutuu vieras mies, joka haluaa Tuurin mukaansa. Tämä anoo vuoden lykkäysaikaa, hän saa sen, ja juomingit jatkuvat. Aamulla Tuuri herää yksin, jumalat ovat lähteneet, myös omaiset. Pihalla odottaa mies hevosen ja reen kanssa. Tuuri yrittää jutella miehen kanssa, muistellen edellistä iloista iltaa. Mutta pian hän tajuaa, että vieras on häntä hakemaan tullut Kuolema.

Tuuri - jota erästä tutkijaa lainaten kutsun "dramaattiseksi balladiksi" - on yksiosainen, kestoltaan noin 50 min. Kun suunnittelin sen kokonaismuotoa, mielessäni oli lähinnä V. Tarkiaisen runon dramaturginen jaksottelu:

1. Jumalten juomingit, Tuurin pelko ja kuoleman enteily

2. Kuoleman ensi vierailu ja poistuminen juhlasta

3. Tuurin juopumus, herääminen, yksinäisyyden tunto ja omaisten etsintä

4. Tuurin ja Kuoleman viimeinen keskustelu ja matkalle lähtö.

Tuurin juopumisen ja heräämisen väliin olen sijoittanut puhtaasti instrumentaalisen Uni-välisoiton. Sävellystyön aikana suunnitellusta kokonaisrakenteesta ei tullut aivan niin selkeä kuin Tarkiaisen jaksottelu. Tässä suhteessa voin viitata Leinoon. Syksyllä 1917 hän kirjoitti Tarkiaiselle vuoden 1903 helkavirsikesästä mm.: "Kun käsittelee jotakin aihetta, niin se vähitellen alkaa elää omaa elämäänsä ja viedä miestä mukanansa suuntaan, jota alussa tuskin osasi aavistaakaan. Näin kävi minulle Helkavirsiä sepitellessä."

© Pehr Henrik Nordgren & RSO, 2003

Instrumentation

3333 4331 16 1, str, chx 2.fl+pic, bfl, ehn, 2.cl+cl in Es, bcl, cbsn, btrb, glass harmonica]

Category

Vocal and Choral Works, Works for Orchestra or Large Ensemble

Language

Fi

Opus no.

op. 117

Premiere

Seppo Ruohonen, tenor, Jyrki Korhonen, bass, Finnish Radio Chamber Choir, Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Juha Kangas, Helsinki, April 11, 2003

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Finnish Broadcasting Company

PDF for promotional use

 Download

Archive number

MF17658

+ Add information