Symphony No. 7 Op. 124

by Pehr Henrik Nordgren

Empty sheet

Pehr Henrik Nordgren

Symphony No. 7 Op. 124

Music Finland

Description

Minua on aina kiinnostanut synteesien etsiminen eri musiikkilajien, ilmaisutapojen ja -keinojen sekä teoreettisten ratkaisujen välillä. 1960-luvun toisen puoliskon aikana, jolloin tein läpimurtoni säveltäjänä, asetettiin moderni avantgardismi ja populaarimusiikki, sinfonia ja pop vastakkain. Eri päivälehdissä käydyn keskustelun yhteydessä kannatin ‘sinfoniaa’ - vaikka samanaikaisesti kutsuin ensimmäisiä ‘sinfonioitani’ ‘eufonioiksi’! Modernin musiikin esikuviini kuului György Ligeti. Mutta sisimmässäni aloin vierastaa suurta osaa avantgardismia leimaamaa teoreettista hiuksenhalkomista.

Siihen aikaan kun opiskelin musiikkitiedettä Helsingin Yliopistossa ja sävellystä Joonas Kokkosen johdolla satuin tutustumaan Juha Kankaaseen. Lähinnä hänen ja Kankaan pelimannien kautta tutustuin Suomen pelimannimusiikkiin, joka minulle edusti jotain inhimillisempää ja maanläheisempää kuin viisasteleva avantgardismi ja jossain määrin myös vakava sinfonikko Kokkonen. Joissakin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun teoksissani yritin soluttaa kansanmusiikin aineksia muuten niin kaksitoistasävelrivin ja kenttätekniikan hallitsemaan tyyliini.

Vuosina 1970-73 opiskelin Japanissa. Sain voimakkaita vaikutteita sekä elinvoimaisesta modernista musiikista että Japanin vanhasta taide- ja kansanmusiikista. Inspiroituneena tavasta, millä eräät nuoret säveltäjät käyttivät Japanin perinteisiä soittimia modernin sarjallisissa, ‘länsimaisissa’ sävellyksissään, yritin Suomeen ja Kaustiselle palattuani käyttää suomalaisia kansansoittimia vastaavalla tavalla, vain soittimina eikä välttämättä ‘kansanomaisina’. ‘Kansanomaisen’ yritin saavuttaa toisella tavalla Taivaanvaloissa, joka ehkä on tyypillisin yritykseni luoda synteesi eri musiikillisten ainesten välillä. Joissakin Japanin-vuosieni jälkeisissä teoksissani käytin myös perinteisiä japanilaisia soittimia. Erikoinen ‘synteesi’ oli Seita japanilaisista soittimista koostuvalle kvartetille - muusikoiden pyynnöstä musiikki pohjautuu saamelaiseen joikuun!

Seitsemäs sinfoniani ei ole ‘muistelmateos’ mutta hajanaisten muistojen myötä luon silmäyksen siihen menneisyyteen, jolloin sain vaikutteita eri tahoilta ja joista yritin valaa yhtenäisen tyylin. Yksittäisen teoksen kokonaisuudesta ei kuitenkaan aina muodostunut niin koskematon, koska tahallani käytin hyväkseni tonaalisia lainauksia - useimmiten kansanmusiikista - joiden oli tarkoitus erottua atonaalista kudosta vasten. Uudessa sinfoniassani lainaan itseäni. Eräs lainaus, joka esiintyy sinfonian laajan alkujakson jälkeen, on peräisin ensimmäisestä jousikvartetostani op. 2 vuodelta 1967, tässä yhteydessä väritettynä, tummien sävyjen hallitsemana soitinnuksena suurelle orkesterille. Nämä karut sävelet toimivat muistumana siltä ajalta, jolloin yritin käyttää kaksitoistasäveltekniikkaa ns. oikeaoppisesti (mitä myöhemmin aloin inhota).

Sinfonian alussa ja kaikessa siinä, mikä esiintyy ennen jousikvartettolainausta, yritän luoda synteesin tonaalisen ja atonaalisen välillä, mikä voi vaikuttaa täysin hullulta. Saavuttaakseni tämän utopistisen tasapainon olen menetellyt seuraavasti:

Käytössäni on neliääninen satsi, tahtilaji on 5/4. Neljän tahdin ajan jokainen ääni sisältää vaakasuorasti erikseen kaikki kaksitoista säveltä. Pystysuorasti neljä stemmaa sisältää yhdessä joka eri tahdissa myös kaikki kaksitoista säveltä, mikä saavutetaan tietyn sekvenssitekniikan avulla, ts. jokaisen tahdin aiheet toistuvat, mutta vaihtavat koko ajan paikkaa. Sinfonian ensimmäinen jakso kulminoituu siten, että kaksi neliaiheryhmää ja yksi kolmiaiheryhmä (sisältäen myös kaikki kaksitoista säveltä saman periaatteen mukaan) asettuvat päällekkäin yksitoistaääniseksi satsiksi. Aiheet on valittu siten, että ne yhdessä kohtaavat ohimenevästi tonaalisissa pisteissä, ts. sointuvat vaikka nk. funktionaalisen tonaliteetin lakeja ei seurata. Kuulija saattaa kuitenkin kuvitella kuulevansa jotakin a-molliin pyrkivää, mutta kyseessä on vain yhdestä ainoasta a-molli-septimisoinnusta, joka kasvaa esiin kyseessä olevasta kudoksesta ilman analyyttistä järkeä - tosin koko sinfonia päättyy a-säveleen unisonona - melkein unisonona, sillä taivaan korkeuksissa soi crotalesin c-sävel, eli a-mollin pieni terssi, ja hyvinkin voidaan tulkita tätä tonaliteetin voittona.

Syyskuussa 1968 matkustin Juha Kankaan kanssa Turkuun haastattelemaan prof. Otto Anderssonia. Olimme tekemässä pitkää radio-ohjelmasarjaa Vanhojen pelimannien nuottikirjoista, joka lähetettiin 1969, samana vuonna jolloin Andersson kuoli. Uudessa sinfoniassani lainaan vanhaa polskaa, jonka Alfhild Forslin v. 1930 merkitsi muistiin kuuluisan Korsnäsin pelimannin Johan Erik Taklaxin (1856-1948) mukaan ja jonka Otto Andersson myöhemmin julkaisi kansantanssikokoelmassaan Äldre dansmelodier. Tämän lainauksen myötä lainaan tavallaan myös itseäni. Ehkä kaiken eniten soitettu teokseni Pelimannimuotokuvia jousille perustuu näet suurimmalta osaltaan myös Taklaxilta muistiinmerkittyihin sävelmiin - sinfonian polska muistuttaa selvästi sitä jousiorkesterisävellyksen polskaa jota lainasin Turussa v. 1974 kantaesityksensä saaneessa ensimmäisessä sinfoniassani.

Sinfonia sisältää myös muutamia muita sitaatteja - japanilaisen kansantanssirytmin ja G. Winklerin Andalusialaisen tanssin: tämän salonkikappaleen ongin sattumanvaraisesti esiin suuresta nuottijäämistöstä, jonka olin kauan sitten perinyt ensimmäiseltä musiikin opettajaltani Georg Rastenbergeriltä. Päinvastoin kuin joidenkin aikaisempien viime vuosien sävellysteni kohdalla seitsemäs sinfonia ei sisällä yhtään inkeriläisten itkuvirsien tai runolaulujen lainaa. Tietystä rapsodisesta luonteesta huolimatta sinfonian eri hahmoissa toistuva pääidea, tonaliteetin ja atonaliteetin välinen tasapainottelu, sitoo kaiken yhteen. Myös Dmitri Shostakovitsh muistuttaa sitkeästi itsestään käyttäessäni hänen alkukirjainaihettaan d-es-c-h (hänen nimestään saksaksi kirjoitettuna), transponoituna puoli sävelaskelta korkeammalle es-e-des-c. Aihe palaa useita kertoja, melkein aavemaisesti, ja sitä voidaan ehkä pitää eräänlaisena kohtalonaiheena.

Olen omistanut sinfoniani Juha Kankaalle, joka on merkinnyt minulle niin paljon säveltäjänurallani, aina 1960-luvun opiskeluvuosista lähtien.

© Pehr Henrik Nordgren, 2003

Turku Philharmonic Orchestra


Instrumentation

3333 4331 15 1, str [3.fl+pic, 3.ob+ehn, 1.cl+cl in Es, bcl, cbsn, btrb, ctba]


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Opus no.

op. 124


Premiere

Turku Philharmonic Orchestra, cond. Juha Kangas, Turku, January 22, 2004


Commisioned by / dedications Commissioned by the Turku Philharmonic Orchestra; Dedicated to Juha Kangas
Archive number

MF17993


+ Add information

Score


69 pages
A3-portrait

26.40 € 24.00 € excl. vat