Description

Laulujen säveltämisessä perusongelmana on se, miten tarkkaan sävellyksen pitäisi mukailla runoa, sen rytmiä ja tunnelmien vaihdoksia. Toisin sanoen kysymys on siitä, voiko sävellys olla ainakin osittain itsenäinen, vai pitääkö sen mahdollisimman tarkasti vain alistua palvelemaan runoa.

Ratkaisu tähän riippuu olennaisesti runosta. Luonteeltaan abstrakti runoteksti tarjoaa monasti hyvinkin vapaat musiikilliset tulkintamahdollisuudet. Konkreettisempi teksti, jollainen on myös Raimo Lehmosen runoihin säveltämässäni laulusarjassa, määrää taas paljon yksiselitteisemmin musiikillista ilmaisua.

Olen pyrkinyt siihen, että lauluissani sävellys ikään kuin kasvaisi ulos Lehmosen runoista: melodian rytmi pyrkii noudattamaan runon rytmiä ja musiikillinen muoto myötäilee runon muotoa; toisin sanoen kun runossa tapahtuu jännitysten kasvuja, huipentumisia ja laukeamisia, tapahtuu sellaisia myös musiikissa.

Kuitenkin runo on kaikissa kolmessa laulussa lähtökohtana vain yleisesti. Olen pyrkinyt löytämään kustakin runosta ne säkeet, joissa ikään kuin konkretisoituu oleellinen osa runon sisällöstä, ja nämä säkeet olen ottanut varsinaisiksi peruslähtökohdiksi musiikille. Itse runon yksityiskohtia olen tulkinnut tarkasti vain niissä tapauksissa, jolloin yksityiskohtainen musiikillinen kuvailu liittyy luontevasti itse musiikilliseen perustunnelmaan.

Siten esimerkiksi ensimmäisessä laulussa Ken rakastaa, joka on rakkauslaulu, lähtökohtinani olivat säkeet ’Sinun silmissäsi peilasi onnellinen syvänne ja minä uppouduin sinne’. Tätä kuvastavat musiikissa alun täyteläiset soinnut sekä itse lauluäänen melodialinja, joka laajoin intervallein ikään kuin uppoutuu monasti hyvin syvälle. Runo määrää myös musiikillisen tyylin, joka on romanttinen, muttei sentimentaalinen, kuten ei ole runokaan. Mutta kun alussa puhutaan siitä, miten rakkaus alkoi pienin kuiskauksin, musiikissa ei ole mitään, mikä voitaisiin tulkita kuiskauksiksi, sillä en saanut niiden musiikillista kuvausta sopimaan yhteen laulun perustunnelman kanssa. Milloin kuitenkin yksityiskohtien konkreettinen kuvailu on sopinut musiikillisiin lähtökohtiinsa, musiikki heijastaa runoa tarkemmin. Siten esimerkiksi ensimmäisen laulun mottosäkeen lopun ’minä uppouduin sinne’ kohdalla lauluäänen melodialinja laskeutuu matalimpaan säveleensä.

Melodiaäänen rytmi pyrkii myös vastaamaan runon rytmiä, poikkeukset johtuvat yksinomaan musiikillisista syistä. Siten joissakin tapauksissa olen kirjoittanut lyhyen tavun kohdalle pitkän sävelen, mikäli melodia on näin tullut rytmisesti elävämmäksi. Toisinaan olen halunnut myös jatkaa jonkin kohdan musiikillista kuvailua hiukan pidemmälle kuin mihin itse runon säkeet ovat kyseisellä kohdalla antaneet mahdollisuuksia. Tällöin olen joutunut toistamaan jotain sanaa runosta tai lisäämään siihen jopa ylimääräisen, alkuperäiseen runoon kuulumatoman sidesanan, jotta kyseisen kohdan musiikillinen muotoilu tulisi mahdollisimman täydelliseksi. Nämä vapaudet, jotka ovat kokonaisuudessa kuitenkin poikkeuksellisia, eivät nähdäkseni turmele runoa ja haittaa sen ymmärtämistä, sillä sen, minkä runo itsessään ehkä menettääkin, sen runon ja musiikin ykseys, laulu, voittaa kaksin verroin takaisin.

Sarjan toinen laulu Valkeapää poikani kertoo lapsesta, joka isän mielikuvissa ratsastaa fantasiaratsullaan hurjaa ravia, kunnes elämän laukassa lapsi varttuu, ravi hiljenee ja talttuu vähitellen, ratsu harmaantuu, ratsastajan rinta käy hauraaksi molempien poistuessa lopulta tyynesti maapallon estradilta. Musiikillisen tulkintani lähtökohtina olivat säkeet ’Fantasiat laukkaavat hurjaan raviin silmien säihkyessä ratsun hurjan kuvioissa’. Laulu etenee miltei maksimaalisen nopeassa tempossa ilman mitään lepokohtia. Olen pyrkinyt saamaan siihen vaikutelman ikään kuin kokonainen elämä laukkaisi yhtenä hurjana ryöpsähdyksenä ohi, kunnes vasta lopussa, vanhuuden lähestyessä laulun villi meno alkaa talttua ja hidastua. Runon miltei kosmiseksi paisuvaa elämäntunnetta kuvastaa musiikissa se, että sekä laulu- että pianoääni liikkuvat mahdollisimman laajalla äänialalla. Jo pelkästään teknisesti laulu asettaa esittäjilleen erittäin suuret vaatimukset. Lauluosuus muodostuu suureksi osaksi puhelaulusta, jossa sävelkorkeudet on kyllä tarkasti nuotinnettu, mutta jonka vokaalilinja pitää silti tulkita hieman epämääräisesti, puheenomaisesti.

Viimeinen laulu Vanhuus muodostaa edelliselle vastakohdan. Runon ilmentämä vanhuudenkäsitys on toisaalta elämästä etääntynyt, pois katsova. Tämä käy ilmi esimerkiksi säkeistä, joissa vanhuutta verrataan naavanutussa lepäävään kelohonkaan, missä soi jymisevä mennyt elämä. Toisaalta vanhuus merkitsee runon mukaan myös hengen vapautumista, minkä osoittaa muun muassa loppu, jossa vanhuuden vertauskuvanan on nouseva kevätlintu. Lauluäänen melodialinja kuvastaa runon ilmentämää hengen kahleettomuutta siten, että melodia liikkuu suurin intervallein laajalla äänialalla ikään kuin se ei tuntisi ollenkaan äärirajoja. Pianon laajaintervalliset, staattiset soinnut, joissa saattaa olla jopa yli kymmenen eri säveltä, pyrkivät taas luomaan mielikuvan ikään kuin niihin olisi jähmettyneenä kokonainen elämänkohtalo. Laulussa ovat vallitsevia hiljaiset, viipyvät tunnot. Runon viimeisissä säkeissä ’Nouseva kevätlintu, niin ylös nouseva, ylösnoussut’ heijastuu samalla runoilijan käsitys kuolemasta. Tämä saa musiikillisen luonnehdintansa lopun ylös ulottuvassa ja häipyvässä melodia- ja sointukulussa.

Sarjan kolme laulua poikkevat tyylillisesti täysin toisistaan. Ensimmäinen on lyyrinen ja romanttinen. Toinen laulu taas on sävelkieleltään modernimpi, myrskyisä, ja kolmas puolestaan on luonteeltaan kaikkein abstraktein musiikillisen ilmaisun ollessa siinä staattisissa yksityiskohdissa viipyilevää. Laulut muodostavat silti hyvin eheän kokonaisuuden, mikä johtuu niiden aihepiirin yhtenäisyydestä.

Toivon, että myös kuulijat kokisivat johdonmukaiseksi sarjan asteittaisen tunnelmanvaihdoksen alun nuorekkaan viattomista rakkaustunnelmista toisen laulun villin ryöpsähdyksen kautta lopun seesteiseen, mutta samalla myös karumpaan, henkistyneeseen ilmaisuun, jossa ikään kuin laulaa koko menneen elämän jäähyväistuuli.

© Kalevi Aho, n. 1977

Instrumentation

ten, pno

Category

Vocal and Choral Works

Language

Fi

Lyricist

Raimo Lehmonen

Premiere

Eero Erkkilä, tenor, Liisa Pohjola, piano, October 23, 1978

Movements

1. Ken rakastaa, 2. Valkeapää poikani, 3. Vanhuus

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Finnish Broadcasting Company

Archive number

MF4458

+ Add information