Beaivi ahcazan

by Pehr Henrik Nordgren

Aurinko, isäseni; The Sun, My Father

Empty sheet

Pehr Henrik Nordgren

Beaivi ahcazan

Music Finland

Description

Beaivi, áhcázan (The sun, my father) is the result of prolonged cooperation between Nils-Aslak Valkeapää and myself. In the late 1970s I made settings of some of his poetry to form a song cycle that was originally sung in Finnish, though it has later been published and performed in Lappish, too. The music carried clear echoes of the ‘joiku’ [yoik] tradition. In around 1984 we began planning a work that would not be ‘ethnomusic’: no ‘joiku’ motifs or any form of Lapp exoticism. But it would nevertheless be sung in the language of the minority. As Valkeapää put it in a letter written at about that time: ‘It is time to talk about the problem of the Lapps, or of indigenous peoples in general, and it would of course be heavenly if a great musical work in the Lapp language could be born into the world... Possibly Finland owes it ...’

In 1986 the Helsinki Festival and the Helsinki Philharmonic Orchestra commissioned a work lasting about an hour for vocalists, chorus and orchestra settings of poems by Valkeapää, the ultimate form of which we had long been discussing. The premiere was scheduled for the following year, but only a fraction of the work was ready by then. After a number of complications, some of them serious (I was incapacitated by a hand injury for a year), it was March of this year [1990] before I finally completed the work. And I composed the last movement not in Lapland, but in Rome.

Beaivi, áhcázan is in four movements, each of which consists of several poems which I have tried to link together by ‘music-dramaturgical’ means. The five poems in the first movement tell about the origin of life, the father of the world (the sun), the mother of life (the earth), the lights twinkling in the sky and the beating head. The chief soloist in this movement is the tenor, accompanied by three mezzo-sopranos and the chorus. The second movement is for bass and orchestra alone. The bass represents a shaman beating out his images on his witch’s drum. The third movement is made up of eight poems, mostly performed by the chorus but with a few tenor solos. The dwarf birches, rocks, birds and wolves represent the voice of ‘the people’. This is the most dramatic movement in the work and I have tried to honour Valkeapää’s wish for striking contrasts. In the final movement all the soloists sing, but the leading figure is the bass shaman drawing his own image, ‘and from that image I shall return no more’. The chorus and orchestra bring the work to a close with ‘a stream of eternity’.

On the surface Nils-Aslak Valkeapää’s poems are gentle, lyrical and romantic. But they are also strongly symbolical and a cry for help wells forth from their depths. And it is precisely a distress call on behalf of an endangered minority people. The world I have tried to reveal in my music is undoubtedly gloomy. I am not sure whether I have chosen the right hues. I had no alternative but to be my own self with the poems: to interpret them in music in the way I personally experience them. I could not steer my idiom in an alien direction. I doubt this is the ‘great musical work in the Lapp language’, but it is at least my tribute to the Lapps to whom it is dedicated.

© Pehr Henrik Nordgren, 1990

(Helsinki Festival)

(programme note for the premiere of the work in August 30, 1990)

(translated by © Susan Sinisalo)

Beaivi, áhcázan (Aurinko, isäseni) on Nils-Aslak Valkeapään ja minur välisen pitkän yhteistyön tulos. 70-luvun lopussa sävelsin hänen runoihinsa laulusarjan, joka alkuperäisessä versiossaan laulettiin suomeksi (myöhemmin se on julkaistu ja myös esitetty saamenkielellä). Musiikissa oli selviä joikuvaikutteita. Vuoden 1984 tienoilla aloimme suunnitella teosta, joka ei olisi ’etnomusiikkia’: ei joikuaiheita eikä minkäänlaista Lappi-eksotiikkaa. Mutta se laulettaisiin vähemmistökansan kielellä. Kirjeessään niiltä ajoilta Valkeapää ilmaisee asian näin: ’Olisi paikallaan puhua saamelaisproblematiikasta, tai yleensä alkuperäiskansoista, ja olisi tietenkin taivaallista, jos maailmaan syntyisi suuri saamenkielinen musiikkiteos... Ehkä Suomi olisi sen verran velkaa...’

Vuonna 1986 Helsingin Juhlaviikot ja Helsingin kaupunginorkesteri tilasivat noin tunnin pituisen teoksen laulusolisteille, kuorolle ja orkesterille Valkeapään kirjoittamaan laajaan runosarjaan, jonka lopullisesta muodosta olimme neuvotelleet pitkään. Kantaesityksen piti tapahtua jo seuraavana vuonna, mutta teoksesta oli silloin vielä vasta murto-osa valmiina. Useiden monimutkaisten ja vaikeidenkin (olin vuoden työkyvytön käsivamman takia) vaiheiden jälkeen sain sävellyksen valmiiksi vasta maaliskuussa tänä vuonna [1990]. Viimeistä osaa sävelsin, en Lapissa, vaan Roomassa...

Beaivi, áhcázan koostuu neljästä osasta. Jokaisessa osassa on useita runoja, joita olen pyrkinyt sitomaan yhteen ’musiikkidramaturgisin’ keinoin. Ensimmäisen osan viisi runoa kertovat elämän synnystä, maailman isästä auringosta, elämän äidistä maasta, tuikkivista taivaantulista ja sykkivästä sydämestä. Osan keskeinen solisti on tenori, jonka ohella esiintyvät myös mezzosopraanotertsetti ja kuoro. Toinen osa on kirjoitettu vain bassolle ja orkesterille. Basso edustaa shamaania, joka takoo kuviaan noitarumpuun. Kolmas osa koostuu kahdeksasta runosta, joita esittää pääasiassa kuoro; muutama soolo on kirjoitettu tenorille. Runojen vaivaiskoivut, kivet, linnut ja sudet esittävät ’kansojen’ puheenvuoroja. Osa on teoksen dramaattisin ja olen pyrkinyt toteuttamaan Valkeapään toivomusta rajuista vaihteluista. Viimeisessä osassa laulavat kaikki solistit, mutta keskeisessä roolissa on basso-shamaani, joka piirtää oman kuvansa, ’ja siitä kuvasta en tule takaisin enää’. Kuoro ja orkesteri päättää teoksen ’Ikuisuuden virtaan’.

Päältä katsoen Nils-Aslak Valkeapään runot ovat hiljaisia, lyyrisiä ja romanttisia. Mutta ne ovat myös vahvasti symboloivia ja niiden syvyyksistä kaikuu hätähuuto. Ja nimenomaan hätähuuto uhatun vähemmistökansan puolesta. Maailma, jonka olen yrittänyt musiikillani tuoda esiin, on epäilemättä synkkä. En ole varma olenko valinnut oikean sävytyksen. Mutta muuta valinnanvaraa ei ole ollut kuin olla oma itsensä runojen kanssa: tulkita ne musiikissa sillä tavalla kuin ne itse kokee. Sävelkieltäni en ole voinut muokkailla suuntaan, joka olisi minulle vieras. Tuskin tämä on se ’suuri saamenkielinen musiikkiteos’, mutta on se ainakin kunnianosoitukseni saamelaisia kohtaan, joille teokseni olen omistanut.

© Pehr Henrik Nordgren, 1990

(Helsingin Juhlaviikot)

(kommentti teoksen kantaesitykseen 30.8.1990)

Beaivi, áhcázan (Solen, far min) är resultatet att ett långvarigt samarbete mellan Nils-Aslak Valkeapää och mig. I slutet av 70-talet komponerade jag en sångcykel till dikter av honom. Den ursprungliga versionen sjöngs på finska. Senare har den publicerats och också uppförts på samiska. Musiken har tydligt tagit intryck av jojken. Vid pass år 1984 började vi planera ett verk som inte skulle bli ’etnomusil’: inga jojkmotiv och ingen lapsk exotik. Men det skulle sjungas på minoritetsfolkets språk. I ett brev från denna tid uttrycker Valkeapää saken som så: ’Det vare på sin plats att tala om sameproblematiken eller i allmänhet om ursprungsfolken, och det voro naturligtvis verkligen unbderbart om världen fick ett stort samiskt musikverk... Så mycket är Finland kanske skyldigt’.

År 1984 beställde Helsingfors Festspel och Helsingfors stadsorkester ett ca en timme långt verk för sångsolister, kör och orkester till en lång diktsvit av Valkeapää. Vi underhandlade länge tillsammans om kompositionens slutliga form. Det var meningen att uruppförande skulle äga rum redan året därpå, men då var blott en bråkdel av verket färdig. Efter många komplicerade förvecklingar och också svåra skeden (jag var arbetsoförmögen ett helt år p.g.a. en skada i handen) lyckades jag slutföra arbetet i mars i år [1990]. Sista satsen komponerade jag inte i Lappland utan i Rom.

Beaivi, áhcázan är fyrsatsig. Det finns flera dikter i varje sats och jag har försökt att binda ihop dem med ’musikdramaturgiska’ medel. De fem dikterna i första satsen berättar om livets tillkomst, om världens fader solen, världens moder jorden, om tindrande himlakroppar och om det klappande hjärtat. Tenoren är satsens huvudsolist och vid sidan av honom medverkar en mezzosopranterzett och kören.

Andra satsen är skriven enbart för bas och kör. Basen föreställer en schaman som bultar sina bilder i en trolltrumma. Tredje satsen består av åtta dikter som huvudsakligen sjungs av kören. Några solopartier är skrivna för tenor. Dikternas dvärgbjörkar, stenar, fåglar och vargar för ’folkens’ talan. Denna sats är den mest dramatiska och jag har försökt förverkliga Valkeapääs önskan om våldsamma växlingar. I den sista satsen uppträder alla solister men den centrala rollen innehas av basen/schamanen, som tecknar en bild av sig själv, ’en bild från vilken det inte finns någon återvändo’. Kören och orkestern avslutar verket ’I evighetens ström’.

Ytligt sett är Nils-Aslak Valkeapääs dikter stillsamma, lyriska och romantiska. Men de har en starkt symbolisk innebörd, ur vars djup ett nödrop hörs. Det är uttryckligen ett nödrop för det hotade minoritetsfolket. Den värld som jag försökt måla fram med min musik är onekligen dyster. Jag vet inte om jag valt rätt framtoning, men jag hade inget annat val än att vara mig själv i förhållande till dikterna: att tolka dem i musik på det sätt som jag själv upplevt dem. Jag har inte kunnat omforma mitt tonspråk i en riktning som känns främmande för mig.

Detta år knappast ’det stora samiska musikverk’ som Valkeapää efterlyser, men det är åtminstone min hedersbetygelse till samerna. Till dem har jag också dedicerat min komposition.

© Pehr Henrik Nordgren, 1990

(Helsingorfs Festspel)

(programmkommentar till verkets uruppförande den 30 august 1990)

(övers.: © Jan Granberg)


Instrumentation

4444 4331 15 1, pno, cel, 30vln, 12vla, 10vlc, 8´db, chx, 3mezzo solo, ten solo, basso solo [2fl+2pic, 1afl, 1ehn, 3cl in A, 1bcl, 1cfag, 1btrb, 1cbtba.]


Category

Vocal and Choral Works, Works for Soloist(s) and Orchestra


Language

Se


Opus no.

op. 70


Lyricist

Nils-Aslak Valkeapää


Premiere Fp: Kaarina Ollila, Annika Ollinkari and Eeva-Liisa Saarinen, mezzo-sopranos, Ari Grönthal, tenor, Johann Tilli, bass, Suomen Laulu Choir, Helsinki Philharmonic Orchestra, cond. Pertti Pekkanen, Helsinki Festival, August 30, 1990
Commisioned by / dedications Commissioned by the Helsinki Festival and the Helsinki Philharmonic Orchestra
Archive number

MF10563


+ Add information

Score


129 pages
A3-portrait

46.20 € 42.00 € excl. vat

Choral parts


59 pages
Special size

26.40 € 24.00 € excl. vat