Wind Pictures (56./1991)

by Mikko Heiniö

Empty sheet

Mikko Heiniö

Wind Pictures (56./1991)

Music Finland

Description

CCA-kuoron tilaus sai minut toteuttamaan idean, joka itse asiassa oli vanha. Aina sen jälkeen kun tyttäreni Tuuli Maria jo aivan pienenä sairastui vakavasti, olin halunnut joskus kirjoittaa tuuliaiheisen sävellyksen. Minua ei kiinnostanut luonnonvoimien maalaminen vaan tuulimetaforiikka, ts. erilaiset ajatukset ja tunteet, joiden tulkinnassa juuri tuuli on ollut keskeinen kielikuva.

Ensimmäinen osa on peräisin saksalaisesta meteorologian oppikirjasta vuodelta 1831, jossa pohdiskellaan mistä tuuli alkaa. Musiikillani halusin tuoda tähän kuivaan asiaproosaan sellaisen symbolisen tason, jota siinä itsessään ei ole. Toinen osa perustuu tuttuun psalmin kohtaan "Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole." Käyttämäni latinankielinen versio ei ole kuitenkaan näin pehmeän runollinen vaan kova ja ehdoton, mikä sävy hallitsee myös musiikkia. Ilmava kolmas osa pohjautuu katkelmiin Eduard Möriken runosta Aeolsharfe. Aiolinen harppu on soitin, joka alkaa resonoida tuulen kulkiessa sen kielten lävitse - Mörikellä se symboloi sydäntä.

Neljäs osa perustuu yhtäältä kehtolauluun, jota aikoinani hyräilin tyttärelleni, ja sen materiaalia esiintyy muuallakin teoksessa. Toisaalta mukana on myös pari katkelmaa Ave Maria -tekstistä - assosiaatio Tuuli Marian toisesta nimestä. Viides osa päättää teoksen valoisasti Petrarcan runoon Zephyroksesta eli länsituulesta, joka tuo kevään, mutta osan keskitaitteessa palaavat vielä kahden ensimmäisen osan aiheet.

Kuoro on teoksessa läsnä kautta linjan, mutta kyseessä ei silti ole kantaattimainen vaan sinfoninen kokonaisuus. Mainittua kehtolaulua lukuunottamatta materiaali perustuu 10-säveliseen sointuun, eräänlaiseen Prometheus-soinnun laajentumaan, jota Skrjabin luonnosteli muttei ehtinyt käyttää.

© Mikko Heiniö 1992

Kantaesityksen käsiohjelma, Turun kaupunginorkesteri 26.11.1992

Tuulenkuvia (Wind Pictures, 1991) is one of Heiniö’s most important works. It was written to a commission from the Chorus Cathedralis Aboensis of Turku, Finland, and it was premiered at the tenth anniversary celebrations of the choir in Turku on November 26, 1992.

In the programme notes for the premiere, Heiniö mentioned that he had wanted to write a work on ‘winds’ ever since his daughter Tuuli Maria [tuuli is ‘wind’ in Finnish] became terminally ill at a young age. On one level, Wind Pictures is a requiem for Tuuli Maria.

However, Wind Pictures aspires from this painful autobiographic starting point to a more universal level. The wind is revealed as a fascinating metaphor susceptible of diverse meanings, not the least of which are the frailty of life and the changeability of everything. This is slightly reminiscent of Heracleitos — a person never steps into the stream of life twice — likewise he is touched by a wind only once. The wind is both real and beyond our grasp.

In Wind Pictures, Heiniö paints a multi-dimensional, rich and colourful musical landscape. The choir is used more as a harmonic than a polyphonic element, and the choir part includes sections for speech choir. The orchestral texture relies heavily on the percussion section, and a synthesizer is added to the orchestra to expand its scope.

Wind Pictures is largely based on a ten-note chord from one of Skriabin’s sketchbooks — a chord that Skriabin himself never made use of. The concentrated harmonic material makes the work seem concise; despite this, each of the five movements has a character of its own. The work contains silent fragile meditations, exuberant outbursts and dynamic passages. The first, third and fourth movements are more tranquil than the rapid second and fifth movements.

The first movement, Es ist häufig gefragt worden, opens with an orchestral introduction. The choir is written mostly as a speech choir; one male and one female soloist are set apart to declaim the text. The choice of this text reminds one of ‘readymade’ art, in which an object or phenomenon from outside art is transferred into a new environment, into the world of art, making this object or phenomenon acquire new, unprecedented meanings. The text of the first movement of Wind Pictures comes from a German textbook on meteorology published in 1831. The slightly amusing reflections on the origin of the wind can, in the context of the composition, produce overtones about the inexplicability of existence.

The second movement is a strict musical setting of the Latin psalm Spirat ventus, underlining how fleeting existence is. The music consists mainly of flurrying figures for winds and strings and brass fanfares. The determined and unrelenting music is cut off short for a while before it escalates again to the final climax.

Aeolsharfe, a setting of a poem by Eduard Mörike, is meditative and translucent. The wind melodies, the scintillating sound fields of percussion, harp and synthesizer, and the strings are separate, clearly defined levels alongside the choir.

The fourth movement, Tuuli Maria, opens with a dense string field. It is based on a lullaby that the composer used to sing to his little daughter. The choir alternates between a dark and serious Ave Maria and a warm lullaby full of consonant intervals. The music rises to a climax and ends in a field of sound as it began.

Zefiro, a setting of a poem by Petrarca, is the vivacious concluding movement. It is based on the pulsating Minimalist rhythms of the percussion and harp. As in Heiniö’s other works, this rhythmic structure is merely one texture among any, not a dominant musical feature. Recurring text extracts from the first two movements bring serious shades and sharpness to the music. The pulsating Minimalist texture returns at the end. As Heiniö said: “Many of my works end in light and are optimistic in that sense.”

© Kimmo Korhonen, 1994

(translated by © Jaakko Mäntyjärvi)

(from Finlandia CD 544522, 1994)

Kuorolle ja orkesterille sävelletty Tuulenkuvia (1991) on yksi Heiniön pääteoksista. Se valmistui turkulaisen Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron tilauksesta, ja kantaesitys oli Turussa kuoron 10-vuotisjuhlavuoden huipentumana 26. marraskuuta 1992.

Heiniö on kertonut kantaesityksen käsiohjelmassa, että hän oli halunnut kirjoittaa tuuliaiheisen teoksen aina siitä lähtien, kun hänen tyttärensä Tuuli Maria oli jo aivan pienenä sairastunut kohtalokkaasti. Yhdellä tasolla Tuulenkuvia on requiem Tuuli Marialle.

Tästä tuskallisen omakohtaisesta lähtökohdasta Tuulenkuvia kasvaa kuitenkin yleisempään merkitykseen. Tuuli paljastuu teoksessa kiehtovaksi metaforaksi, johon voi kiinnittää mitä moninaisimpia merkityksiä. Vähäisimpiä niistä eivät ole elämän katoavaisuus ja Herakleitoksen mieleen tuova kaiken muuttuvuus – niin kuin ihminen ei kahta kertaa astu samaan elämän virtaan ei ihminen ole kahdesti saman tuulen kosketeltavana. Tuuli on ilmiönä samalla sekä todellinen että tavoittamaton.

Heiniö maalaa Tuulenkuvissa moniulotteisen, soinniltaan rikkaan ja värikkään musiikillisen maailman. Kuoroa käytetään enemmän soinnullisesti kuin polyfonisia linjoja piirtäen, ja mukana on myös puhekuoro-osuuksia. Orkesterissa kiinnittävät kaiken muun ohella huomiota lyömäsoittimien runsas käyttö ja musiikin soinnillista ulottuvuutta laajentava syntetisaattori.

Tuulenkuvia perustuu suureksi osaksi Skrjabinin luonnoskirjoista löytyneeseen 10-säveliseen sointuun, jota Skrjabin ei kuitenkaan ehtinyt itse käyttää. Keskitetty harmoninen materiaali antaa teokselle kiinteyttä, mutta siitä huolimatta jokaisella teoksen viidestä osasta on omanlaisensa ilme. Musiikissa on sekä hiljaistaja haurasta mietiskelyä, vuolaita purkauksia että iskevyyttä. Ensimmäinen, kolmas ja neljäs osa ovat rauhallisempia, toinen ja viides nopealiikkeisempiä.

Orkesterijohdannolla alkavassa ensiosassa Es ist häufig gefragt worden kuoron osuudet on kirjoitettu pääasiassa puhekuorolle, josta yksi mies ja nainen on erotettu lausujiksi. Tekstivalinta tuo mieleen ready made -taiteen, jossa jokin taiteen ulkopuolinen esine tai ilmiö siirretään uuteen ympäristöön, taidemaailmaan. Samalla kyseinen ilmiö voi saada aivan uusia, aiemmin siihen kuulumattomia merkityksiä. Tuulenkuvien ensimmäisen osan teksti on saksalaisesta meteorologian oppikirjasta vuodelta 1831. Tekstikatkelman hiukan hullunkurisen pohdiskelun tuulen alkuperästa voi taideteoksen osana tulkita esimerkiksi kysymyksiksi olemassaolon selittämättömyydestä.

Osassa Spirat ventus latinankielinen psalmiteksti saa ankaran musiikillisen tulkinnan, joka tuo esiin olemassaolon katoavaisuuden. Musiikki rakentuu pääosin puupuhaltimien ja jousten viuhuvista kuvioista ja vaskien usein fanfaarimaisista repliikeistä. Määrätietoisesti etenevä ja jatkuvassa liikkeessä oleva musiikki leikkautuu hetkeksi poikki – vain kasvaakseen sitten vääjäämättä uudelleen, osan loppunousuun.

Eduard Möriken runoon sävelletty Aeolsharfe on mietiskelevää ja pääosin läpikuultavaa musiikkia. Puupuhaltimien melodiat, lyömäsoittimien, harpun ja syntetisaattorin heleät sointikentiit ja jousisto asettuvat kukin selviksi soinnillisiksi tasoikseen kuoron rinnalle.

Jousten tiiviillä sointikentällä alkava neljäs osa Tuuli Maria perustuu kehtolauluun, jota säveltäjä tapasi laulaa pienelle tyttärelleen. Kuoron osuuksissa vuorottelevat latinankielinen, sävyltään tumm ja vakava Ave Maria ja hehkeään, konsonoivaan sointiin puhkeava kehtolaulu. Huipennuksen jälkee musiikki päättyy osan alkua mukailevaan sointikenttään.

Petrarcan runoon sävelletty Zefiro on teoksen valoisa päätösosa. Sen runkona on lyömäsoittimien ja harpun eloisasti sykkivä, minimalistinen rytmikudos. Se on tässä – niin kuin yleensäkin Heiniön teoksissa vastaavat kudokset – vain yksi tekstuurityyppi muiden joukossa, ei mikään kokonaisvaltainen musiikillinen tyyli-ihanne. Osan keskellä palautuvat tekstikatkelmat kahdesta ensimmäisestä osasta saavat musiikin vakavoitumaan ja terävöitymään Lopussa minimalistisesti sykkivä kudos palaa. Miten Heiniö sanoikaan: ”Monet sävellykseni päättyvät valoon ja tässä suhteessa ilmentävät optimismia."

© Kimmo Korhonen, 1994

(Finlandia CD 544522, 1994)


Instrumentation

2222 4331 03 1, synth, str, chx [1fl+1pic, 1fl+1afl, 1ob+1ehn, 1cl+1bcl, 1fag+1cfag]


Category

Vocal and Choral Works


Language

De


Opus no.

op.56


Lyricist

Kämtz Ludwig Friedrich (IV) (san.)Raamattu (II) (san.)Psalmi 103 (II) (san.)Mörike Eduard (III) (san.)Petrarca Francesco (V) (san.)


Premiere

Chorus Cathedralis Aboensis, Turku Philharmonic Orchestra, cond. Jacques Mercier, Turku, November 26, 1992.


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Chorus Cathedralis Aboensis.


+ Add information