Tyrni

by Kirmo Lintinen

for string orchestra, based on the Three Piano Pieces (Kolme pianokappaletta; 1994-95)

Empty sheet

Kirmo Lintinen

Tyrni

Fennica Gehrman

Description

Kun Juha Kangas pyysi minua kirjoittamaan teoksen Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille, pidin elettä suurena kunniana. Huomasin pian olevani harmillisessa tilanteessa, koskapa täysin uuden materiaalin työstäminen olisi aikatauluni puolesta ollut mahdotonta. Niinpä pienen emminnän - ja yhden harhalaukauksen - jälkeen päätin palata yli kymmenen vuoden takaiseen pianotriptyykkiini, josta sommittelin tämän yksiosaisen 7-minuuttisen concertinon, jolle annoin otsikoksi arvoituksellisesti "Tyrni".

"Kolme pianokappaletta" (1994-95) on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä teos musiikillisen keksinnän ja kielioppini laajentumisen kannalta. Olen aina pitänyt niitä enemmän kuin 'pelkkinä' kappaleina, mutta aiemmin mielestäni puutteellinen käsityötaitoni tms. ei sallinut minun muovata niitä orkestraaliseen hahmoon. Koska pyrin näissä kappaleissa alunperinkin luomaan tuolloisen sävellyksenopettajani Eero Hämeenniemen tehtävänasettelun mukaisesti "syviä rakennehierarkioita", orkesteriasu on niiden ilmaisemiseen mitä sopivin.

Ensimmäinen jakso Impensato e versatile ('arvaamattomasti ja monivivahteisesti') sisältää liukkaasti ja odottamattomasti viuhuvia lonkeroita. Toinen jakso Adagio nebbioso esittelee esitysohjeen mukaisesti 'sumuisen' vastaliikkeissä etenevän duon, jonka motiiveissa terssi-intervalleilla on luonnerooli. Päätösjakso All'impazzata ma preciso ('hurjasti mutta tarkasti') etenee itsepintaisen rytmikuvion kannattelemana.

Silloin tällöin olen leikitellyt ammattini ja gastronomiaharrastukseni yhteisillä mielleyhtymillä. Esim. olen miettinyt millaista voisi olla haudutettu, paistettu, keitetty tai vaikkapa savustettu musiikki. (Saisiko olla graavattu sinfonia?) Mutta miksi tyrni? Paitsi, että se on juomana kuulunut perheemme aamiaispöytään jo vuosien ajan, on pelkässä 'tyrnin' nimessä enemmän C-vitamiinia, kuin - sanokaamme vaikka - 'vatussa'. Myös kasvina tyrni edustaa sinnikkyyttä ja neuvokkuutta, jotka musiikissakin ovat hyviä ominaisuuksia.

© Kirmo Lintinen 2006


Instrumentation

str


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Premiere

The Ostrobothnian Chamber Orchestra, cond. Juha Kangas, Kokkola, March 11, 2006.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.