Description

The Miracle at Constance' is a largish TV opera production that I have been working at off and on for nearly ten years [not yet finished in 1998], and of which the first fruits to be given a public airing are these three songs arranged for chamber orchestra. The opera’s libretto is by the dramatist Juha Siltanen, and is an original libretto text and not an adaptation of an existing play. The plot is a complex skein of comings and goings and operates on several levels — the number of events is exceptionally large — and hence it would be foolish for me to try to expain it all here. What can be said is that the story is linked to the Council of Constance, held in 1414–18. The Council was convened — at least in the view of the Holy Roman Emperor Sigismund — to bring a satisfactory end to the Great Schism in the Catholic Church, which had led to there being rival popes and antipopes in Avignon and Rome. Sigismund’s motives for arranging the event also extended to securing for himself a large slice of political influence and to removing the troublesome Bohemian religious reformer Jan Hus. The Council only succeeded in pan, but in any event Hus was summarily tried as a heretic, and was burned at the stake. The Great Schism was a more problematic affair: the number of popes was reduced from three to one, but nobody was very convinced by the results.

In the opera 'The Miracle at Constance', we tend to deal rather more sketchily with the historical facts, in great pad because not an awful lot is known about Sigismund, the Council itself, the various popes and antipopes taking part, or even about Jan Hus and we know even less of Sigismund’s half-brother Wenceslaus, who is one of the central figures in the opera. This former uncrowned Emperor and German king should not be confused with the ‘Good king Wenceslaus’ of English Christmas carols. Apparently our Wenceslaus was something of a tyrant, but after being deposed he makes his return to society as a reformed sinner, in the guise of mystery-play actor Simon of Darmstadt, who together with his ten-year-old son amazes people with his ‘wondrous theatrical feats’.

Both of the central female roles are imaginary figures: Queen Anna, Sigismund’s present wife and the former lover of Wenceslaus, and the mysterious Hermitess, a fair young beauty who lives out a curious double-life. By day she delivers prognostications for the people of Constance from a tiny window in her shack by the graveyard, and by night she travels to assignations with her beloved.

The collection of three songs combines these two women, though they are to be sung by the same artist. In the first, we hear Anna’s aria, derived from the early pad of the opera. Anna sits by the window in her castle, pondering on life and lost loves; her misfortune is that the temperamental and dynamic Wenceslaus has disappeared and been replaced by Sigismund, an at together indecisive and cowardly figure. The second song is a prophecy from the Hermitess, a kind of blend of satirical song and philosophical inquiry, the target of which is the scared Emperor Sigismund. The Hermitess mocks the monarch’s political ambitions and finally asks him if his life is as whole as it should be.

The third song is the Hermitess’s lullaby to Wenceslaus’s son. She carries the boy in her arms through the forest, with the aim of taking him to safety in a secret lair; at the same time the boy hears a manifesto for setting the world in better order. From the child’s point of view, the situation can be seen as some kind of initiation rite.

© Jouni Kaipainen, 1993

(Helsinki Festival)

(Translated by © William Moore and © Susan Sinisalo)

"Konstanzin ihme" on kirjailija Juha Siltasen ja minun yhteinen oopperaprojekti, joka on ollut vireillä jo pitkään ja jonka ensimmäinen julkinen tulostus olivat nämä kolme kamariorkesterille sovitettua aariaa. Niiden kantaesitys oli Helsingin Juhlaviikkojen järjestämässä sävellyskonsertissa elokuussa 1993, jolloin Avantia johti John Storgårds ja solistina oli Marja-Leena Varpio.

Oopperan juonena on fantasiatarina, joka sijoittuu todellisen (joskin hieman muunnetun) historian kehyksiin: Konstanzin kaupungissa pidettyyn kirkolliskokoukseen, jossa vuosina 1414–18 ratkottiin katolisen kirkon ns. suurta skismaa, surkeaa hajaannustilaa, jossa paavejakin oli kolme. Kokouksen taustoihin liittyi suuri määrä erilaisia valtapoliittisia pyyteitä, ja oikeastaan ainoa asia, josta onnistuttiin olemaan todella yksimielisiä, oli ajatus houkutella böömiläinen saarnamies ja kansankiihottaja Jan Huss paikalle ja polttaa hänet roviolla.

Tarinan keskushenkilöitä ovat Hussin ohella kokouksen koollekutsuja, Böömin ja Saksin kuningas Sigismund, hänen kadonneeksi luultu veljensä Wenzel, kuningatar Anna sekä salaperäinen Erakko, omalaatuista kaksoiselämää viettävä kaunis nuori nainen. Näistä molemmat naiset ovat fiktiivisiä; historiankirjoitus ei ole juuri muistanut naisia. Sivurooleissa nähdään mm. kolme paavia hilpeässä tertsetissä.

Ensimmäinen aaria ("Odotus") on kuningatar Annan ajatusäänen roolissa. Anna on aikanaan ollut Wenzelin rakastajatar ja on sittemmin, tämän kadottua, joutunut epätyydyttävään liittoon pelkurimaisen Sigismundin kanssa. Anna lukee kirjaa ikkunansa ääressä ja huojuu realististen ajatusten ja eroottisten haavekuvien välillä; hän ei tiedä, miten asiat ovat, mutta hänellä on käsitys siitä, miten niiden pitäisi olla.

Kaksi muuta aariaa ("Kysymys" ja "Kehtolaulu") ovat Erakon laulamia. Ensimmäinen on peräisin oopperan alkupuolelta tilanteesta, jossa metsässä harhaileva Sigismund törmää yllättäen lammesta nousevaan kaunottareen. Erakko, jolla on huomattavia ennustajanlahjoja, paljastaa kuninkaalle koko tilanteen kurjuuden ja tekee lopulta tälle kysymyksen, joka jää vaivaamaan kuningasparan mieltä koko oopperan ajaksi: onko tämän elämällä ollut jotain merkitystä. "Kehtolaulu" puolestaan on oopperan lopusta. Erakko löytää Wenzelin pojan loukkaantuneena nukkumasta metsästä ja vie tämän omaan salakammioonsa hoidettavaksi. Tuutulaulusta kasvaa moraalifilosofinen kannanotto maailman menoon.

© Jouni Kaipainen, 1994

"Miraklet i Konstanz" är mitt och författaren Juha Siltanens gemensamma operaprojekt, som har pågått en längre tid och vars första offentliga resultat var de här tre, för kammarorkester arrangerade ariorna. Uruppförandet ägde rum vid min kompositionskonsert, som hölls i augusti 1993 inom ramen för Helsingfors Festspel. Marja-Leena Varpio var solist och Avanti! leddes av John Storgårds.

Intrigen i operan är en fiktiv historia, som är placerad inom den reella – om än något modifierade – historiens ram: det i staden Konstanz hållna kyrkomötet, när man under åren 1414–18 penetrerade den s.k. Stora Schismen inom katolska kyrkan, det splittringsskede när det fanns t.o.m. tre påvar samtidigt. I kulisserna fanns en mängd olika maktpolitiska intressen och den enda sak som man egentligen lyckades vara ense om var idén att locka den böhmiske predikanten och folkuppviglaren Jan Huss till Konstanz för att bränna honom på bål.

De centrala personerna i berättelsen är, förutom Huss, mötets sammankallare, Böhmens och Tysklands kung Sigismund, hans broder Wenzel som trotts vara försvunnen, drottningen Anna samt den mystiske Eremiten, en vacker ung kvinna, som lever ett säreget dubbelliv. Av dessa är de båda kvinnorna fiktiva; historieskrivningen har överlag inte kommit ihåg kvinnor. I birollerna förekommer bl.a. de tre påvarna i en munter terzett.

Den första arian ("Väntan") återger drottning Annas tankar. Anna har tidigare varit Wenzels älskarinna och har sedermera, efter dennes försvinnande, hamnat i ett otillfredsställande förhållande med den räddhågade Sigismund. Anna sitter vid sitt fönster och läser en bok och vacklar mellan realistiskt betonade tankar och erotiskt färgade drömbilder; hon vet inte hur saker och ting förhåller sig men hon har en uppfattning om hur de borde förhålla sig.

De två övriga ariorna ("Frågan" och "Vaggsång") sjungs av Eremiten. Den första av dem är hämtad från operans första halva och en situation, där den i skogen irrande Sigismund överraskande stöter på en ur en damm uppstigande skönhet. Eremiten, som besitter en betydande spådomsförmåga, avslöjar situationen i hela sin uselhet för konungen och ställer honom slutligen en fråga som stör den stackars konungens sinnesfrid för resten av operan: har hans liv haft någon betydelse.

"Vaggsången" åter är hämtad från operans slut. Eremiten finner Wenzels son skadad och sovande i skogen och för honom till sin egen hemliga kammare för att ta hand om honom. Ur vaggsången växer det fram ett moralfilosofiskt ställningstagande över världens gång.

© Jouni Kaipainen, 1994

The texts

The Question (The Hermitess)

You think, hungry King,

that the world is a plate.

A few peppers in the Danube,

throw the Danube into the pot

and in the pot you can

make a meal of Attila!

Germany is liver

Sardinia sardines,

Athens your pâté

and Poland your salt!

Capers from Capri!

And three papal cooks

to hoe the royal stew

where the meat and blood of Europe

the mad king's last gourmet meal,

roast over the fire where

poor Jan Hus feeds the flames!

For dessert Constance’s buffet

serves a Nazarene soufflé

and for an orthodox reading of the Bible

a devil’s-horn parfait topped with grace!

But King, mad King,

before you condemn anyone,

answer my question:

Is death’s plate the size of life?

And when you bottle the wine of life

in the flagons of death

and cast them into the sea of emptiness,

will there be any wine left over?

Is your embrace the extent of emptiness?

Lullaby (The Hermitess)

Don’t call it a miracle.

It’s like taking a grain of sand,

for everything, everything is a miracle.

Cry, my child, cry,

your crying is a steep shore:

you will fall over it into laughter.

It is a miracle;

Everything, everything is a miracle.

From a sigh to a song, from a path to the depths of the forest,

from the shore to the cool water,

from a sigh to a song,

so short is the step down from the shore of crying.

The sea of laughter is sacred.

The worldly princes see not all that rises from the sea:

strange, laughing creatures, sacred,

and they come like a shadow,

come as a tree becomes fire, as land becomes water,

as corn stooks in rows from the fields become bread.

Sleep now, and wake, and rise to join those who cry.

Shake off the drops of water

and tell of all this behind the princes’ backs.

When the prince asks about day and night, order him to be silent.

When the prince asks about mercy, show none.

When the prince asks about peace, do not make peace with him.

When the prince asks about life, about death,

show him the face of life and death.

He buys wood as gold and gold as wood,

But one thing he does not know how to do:

to turn one into the other,

to step from crying into his laughter’s embrace.

translated by © Susan Sinisalo, 2004

soprano and orchestra: 3333/4331/13/1, strings

Works for Soloist(s) and Orchestra

+ Add information