Taon

by Veli-Matti Puumala

Concerto for double-bass and orchestra, Concerto for Double Bass and Chamber Orchestra

Empty sheet

Veli-Matti Puumala

Taon

Music Finland

Description

It was clear from the start that the piece would require a brilliant player but that it would not contain any of the showy gestures of a 19th century concerto. I also wanted to continue and work on some of the spatial ideas I had used in a few of my previous works for orchestra. I therefore collected a little stage orchestra round the soloist, placed two string nonets at the edges of the platform and two wind duos in the balcony. I was chiefly thinking of the movement of sound in the II and IV movements and various types of discourse between the soloist and different sections of the orchestra.

The first movement is based almost entirely on flageolet sounds. It begins somewhere in the other world, the 'upper spheres', and gets hotter and more concrete as the journey proceeds. The double bass is the focal centre of this movement and the stage orchestra seeks contact with it. The set-up in the second movement is slightly different. To begin with the soloist hums along on his own, but the orchestral texture gradually grows richer and the double bass really has to fight to hold on to his place as soloist. Towards the end of the orchestral intermezzo the double bass joins in not as a soloist but as one solo voice together with the bass clarinet and later the other solo groups. The set-up of the second movement is in fact possibly closer to that of a concerto grosso than of a solo concerto, since the vying with the other instruments continues right up to the great orchestral tutti with which the movement ends. The movement falls into two sections, each exploring the potentialof the double bass from slightly different angles. In the finale the double bass is led via several types of provocation until it is at last allowed to say what it wants without being disturbed.

© Veli-Matti Puumala, 4/2000

translation by © Susan Sinisalo

Ajatus kontrabassokonserton säveltämisestä tuli odottamattomalta taholta. Eräänä vilkkaana lauantai-iltapäivänä kauan sitten Stokkan herkun jonossa törmäsin Satu Angervoon, joka yllättäen sitä minulle ehdotti. Myönnän, että kontrabasso ei ole ollut ensimmisenä mielessäni kun joskus olen konserttoa suunnitellut. Varauksellisuuteni vaihtui pian uteliaisuudeksi ja päätin ottaa haasteen vastaan. Mutta miten vapauttaa matala soitin painovoiman kahleista? Miten houkutella esiin siitä jotain itselle läheistä? Alussa (niinkuin aina) oli tietenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Alusta pitäen oli selvää, että kappale vaatisi virtuoosisen soittajan, mutta ei tulisi sisältämään 1800-luvun taiturikonserton eleitä. Halusin myös jatkaa ja viedä pidemmälle muutamassa edellisessä orkesterikappaleessa olleita tilankäyttöideoita.

Keräsin soolon ympärille pienen lavaorkesterin ja sijoitin kaksi jousinonettia lavan reunoihin sekä kaksi puhallinduoa parvekkeelle. Mielessäni olivat lähinnä II ja IV osan soivan äänen liikkeet tilassa sekä erilaiset keskusteluasetelmat soolon ja orkesterin eri ryhmien välillä.

Kymmenisen vuotta sitten sävelsin soolokitarakappaleen, jonka yhteydessä tutustuin huiluäänien mahdollisuuksiin ja siihen mikrointervallien herkkien sävyjen maailmaan, jota eri kielten huiluäänet yhdessä soidessaan tuottavat. Jotain tämänkaltaista halusin myös tähän konserttoon. Kontrabasso pitkine kielineen tarjoaa erittäin rikkaan korkeiden huiluäänien verkoston, jota halusin vielä laajentaa käyttämällä poikkeuksellista viritystä.(Soittimen kaksi keskimmäistä kieltä on viritetty puolisävelaskelta normaalia ylemmäksi.) Huiluäänien avulla soittimen rekisteri laajenee myös ennen näkemättömiin korkeuksiin.

Liki koko ensimmäinen osa perustuu huiluäänille. Se alkaa jostain tuonpuoleisesta, 'ylisestä' ja konkretisoituu ja kuumenee matkan aikana. Kontrabasso on tässä osassa keskiössä, ja lavaorkesteri hakee siihen yhteyttä. Toisessa osassa tilanne on hieman toinen. Alussa solisti on yksinäinen hyräilijä, mutta vähitellen orkesterin kudos käy yhä rikkaammaksi, jolloin kontrabasso joutuu todella kamppailemaan soolosoittimen paikastaan. Orkesteri-intermezzon loppuvaiheessa kontrabasso tuleekin mukaan ei solistina vaan yhtenä sooloäänenä ensin yhdessä bassoklarinetin ja myöhemmin muiden sooloryhmien kanssa. II osan asetelma onkin ehkä lähempänä concerto grossoa kuin soolokonserttoa, sillä kisailu muiden soittimien kanssa jatkuu aina II osan päättävään suureen orkesterituttiin asti. II osa jakaantuu kahteen osaan, joista kumpikin luotaa kontrabasson mahdollisuuksia hieman eri näkökulmista. Finaalissa kontrabassoa viedään useiden kamppailutilanteita muistuttavien asetelmien kautta kohti päätöstä, jossa se vihdoin saa sanoa sanottavansa ilman häirintää.

Haluan tässä yhteydessä kiittää myös Jiri Parviaista, jonka onnistui järjestää minulle kontrabasso sävellystyön ajaksi. Ilman sitä moni asia olisi varmasti jäänyt löytymättä. Korvaamaton oli myös Janne Saksalan panos, sillä hän avasi korvani kontrabasson notkeudelle ja keskirekisterin cantabile-äänelle. Häntä kuultuani uskaltauduin kirjoittamaan sellaista musiikkia kuin nyt olen tehnyt. Ja lopuksi tietenkin 'matkan' puolivälissä mukaan tullutta Panu Pärssistä, joka työtä kaihtamatta on pyrkinyt toteuttamaan säveltäjän haastavimmankin toiveen.

© Veli-Matti Puumala, 4/2000

(Tapiola Sinfonietta)

(kommentti teoksen kantaesitykseen 14.4.2000)


Instrumentation

2222 2200 01, str, db solo [1.fl+pic, 2.fl+pic+afl, 2.ob+ehm, 2.cl+piccl+bcl, 2. bsn+cbsn]


Category

Works for Soloist(s) and Orchestra


Premiere

Panu Pärssinen, double bass, Tapiola Sinfonietta, cond. Martyn Brabbins, Espoo, April 14, 2000


Movements

I Nervoso - II Le chants sacrés - III Kadenz - IV Forward


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Tapiola Sinfonietta


+ Add information