Jousikvartettojen kirjoittaminen näyttää liittyvän
säveltäjäkehitykseni murrosvaiheisiin. 1. jousikvartetto valmistui
keväällä 1991 neljä vuotta kestäneen kuivan kauden jälkeen. Pidän sitä
varsinaisena säveltäjädebyyttinäni. 2. jousikvartetto oli viimeinen teos
ennen kriisiä 1995-1999. 3. jousikvartetto taas oli ensimmäinen
valmistunut teos kriisin jälkeen. Se avasi nykyisen vaiheeni, jolle
näyttää olevan leimallista ainakin huomattavasti kasvanut
produktiivisuus.

Kantaesityksen yhteydessä kirjoittamassani
ohjelmatekstissä korostin 3. jousikvarteton ongelmatonta, aurinkoista
luonnetta. Tämä oli tietoinen asenne. Olin päättänyt, että säveltämisen
tulisi taas vaihteeksi tuntua hauskalta. Halusin välttää yliyrittämistä.
3. jousikvartetto on vartin mittainen yhtäjaksoisesti soitettava
kokonaisuus, jonka yksittäiset taitteet erottuvat selkeästi toisistaan.
Alun walking bass -tyyppinen jytkytys vaihtuu rajuihin
asteikkopurkauksiin. Kiihkeän rientämisen keskelle sijoittuu pari
olennaisen tärkeää suvantopaikkaa. Niissä harmonia muuttuu erityisen
konsonoivaksi.

© Seppo Pohjola, 2002 (Musica nova Helsinki)

I
seem to write string quartets at turning points in my career as a
composer. The first string quartet was completed in spring 1991 after a
sterile period lasting four years. I look upon it as my true debut as a
composer. The second string quartet was the last work before the crisis
of 1995-1999, while the third string quartet was the first to be written
after the crisis. It was the start of my present stage, which seems to
be marked by a considerable rise in productivity at least. In my
programme note to the first performance I stressed the carefree, sunny
nature of the third string quartet. This was a conscious attitude. I had
decided that composing should be fun for a change. I wanted to avoid
trying too hard.

The third string quartet lasts about a quarter of
an hour and is performed without a break though the individual sections
are clearly marked off. The walking-bass type tread of the opening
gives way to wild outbursts of scales. Amid the frenzied rushing about
are a couple of tranquil spots of fundamental importance in which the
harmony becomes particularly consonant.

© Seppo Pohjola, 2002 (Musica nova Helsinki)