Description

Aloitin kolmannen sinfoniani, Sinfonia concertanten, säveltämisen jo kesällä vuonna 1971. Alunperin tarkoituksena oli säveltää konsertto viululle ja kamariorkesterille, mutta työn kestäessä teos rupesi paisumaan ja kehittymään sinfonisemmaksi orkesteriosuuden muodostuessa siinä vähitellen yhä hallitsevammaksi. Jo vuoden 1971 aikana luonnostelin pääpiirteissään koko teoksen, mutta erityisesti toisen ja neljännen osan lopullinen toteuttaminen tuotti minulle tuolloin ylivoimaisia vaikeuksia. Vasta sävellettyäni välillä neljännen sinfoniani täydensin Sinfonia concertanten valmiiksi, ja sävelsin mm. sen viimeisen osan, tosin entisten luonnosten pohjalta, kokonaan uudestaan. Kolmas ja neljäs sinfoniani ovat syntyneet siis osittain rinnakkain, teosten rinnakkaisuuden ilmetessä lähinnä eräiden tärkeiden motiivien sukulaisuutena.

Ensimmäinen osa teoksessa on lyhyehkö, kadenssimainen. Lyömäsoitinten hitaan johdannon jälkeen sooloviulu alkaa laulaa ekspressiivistä, improvisatorista melodiaa. Vain osan huippukohtaan tultaessa yhtyy siihen hetkeksi muitakin soittimia mukaan. Äärimmäisen nopea Prestissimo-osa muodostaa johdantoluonteiselle cadenzalle jyrkän vastakohdan. Osan alussa hallitsevat vielä sooloviulun virtuoosiset kuviot. Vähitellen orkesteriosuus tulee kuitenkin yhä päällekäyvämmäksi ja hallitsevammaksi ja hukuttaa sooloviulun lopulta kokonaan alleen. Osan lopussa lyömäsoitinten väkivaltaiset rytmit kasvavat vastustamattomasti ja tukahduttavat siinä lopuksi kaiken melodisen kehityksen. Lopuksi jää jäljelle vain koko orkesterin hysteerisesti toistama, kaiken alleen alistava, villi rytmi.

Kolmas osa Lento poikkeaa taas jyrkästi edellisestä. Osa on luonteeltaan eleginen ja raskassävyinen. Se alkaa ja loppuu viulujen yksiäänisesti soittamalla laajakaarisella, laajoin intervallein liikkuvalla melodialla. Finaalina on sooloviulun ja lyömäsoitinten nopea, virtuoosinen kadenssi. Osassa tapahtuu vastaava sooloviulun hukuttaminen kuin toisessa osassakin. Kuitenkin finaalissa nämä solistin nujertavat marssirytmit esiintyvät ikään kuin kokonaan uudella, surrealistisella tasolla. Teos ei silti pääty täydelliseen nihilismiin. Lopuksi klarineteissa soi vielä surumielinen, laskeva melodia, jota sordinoidun sooloviulun rauhalliset triolit säestävät.

Teos on siis kokonaismuodoltaan eräänlainen sinfonian ja viulukonserton välimuoto. Ensimmäinen ja viimeinen osa ovat kadenssimaisia sooloviuluosuuden ollessa niissä erittäin vaativa ja virtuoosinen. Keskiosissa hallitsee taas orkesteri jopa niin, että kolmannessa osassa ei ole sooloviuluosuutta lainkaan. Olen pyrkinyt kärjistämään solistin (yksilön) ja orkesterin (massan) vastakohtaisuutta teoksessa äärimmilleen. Mitään sanallista, filosofista, ohjelmaa siinä ei silti ole. Teoksen ainoana ohjelmana on sen psykologinen lainalaisuus; olen pyrkinyt vain siihen, että sen kaikki tapahtumat seuraisivat toisiaan mahdollisimman väistöämättömästi ja johdonmukaisesti.

© Kalevi Aho, 1975

Instrumentation

3233 4431 13 0, str, vln solo

Category

Works for Soloist(s) and Orchestra

Premiere Jussi Pesonen, violin, Helsinki Philharmonic Orhestra, cond. Ilpo Mansnerus, Helsinki, February 20, 1975

+ Add information