Description
Olen halunnut 8. ja 9. sinfoniassa palauttaa takaisin jotain siitä alkuperäisemmästä ja ’viattomammasta’ tavasta hahmottaa ja kokea musiikkia, johon useimmiten palaamme vanhempaa musiikkia kuunnellessamme. Sinfonioilla ei ole konkreettista ohjelmallista taustaa, mutta siitä huolimatta kuulijan on lupa etsiä niistä ilmaisumerkityksiä ja -sisältöjä – pohtia, miksi 8. sinfonian 1. scherzon alku on sellainen kuin se on, mitä merkitsee viisi minuuttia kestävä H-duuri-sointu saman sinfonian kolmannen interludin taustalla, tai sitä, päättyykö 9. sinfonia pelkästään hilpeästi, vai onko mukana myös sarkasmia.
Loppukesällä 1993 valmistunut 8. sinfonia ja heti perään sävelletty 9. sinfonia (1993–94) on kirjoitettu toisaalta itsenäisiksi sävellyksiksi, mutta toisaalta yhdeksi laajaksi konserttikokonaisuudeksi, jossa 9. sinfonia soi ’avausnumerona’ ja monumentaalinen 8. sinfonia väliajan jälkeen kuultavana ’päänumerona’. Teoksilla on joitakin yhdistäviä ydinaiheita, jotta sävellysten kokonaisuus muodostuisi vieläkin yhteneväisemmäksi. Sävellysten vaikeusaste on suunniteltu siten, että hyvä orkesteri kykenisi oppimaan ne kolmessa pääharjoituksessa ja kenraaliharjoituksessa; teokset eivät voisi olla tästä enää yhtään soittoteknisesti vaikeampia ja rytmisesti monimutkaisempia.
Sinfonioiden sooloinstrumentit urut (8. sinfonia) ja pasuuna (9. sinfonia) ovat vaikuttaneet ratkaisevasti teosten sävelkieleen. Molemmissa sävellyksissä esiintyy jonkin verran tonaalisia elementtejä, mikä johtuu sooloinstrumenttien tonaalisesta luonteesta. Täyteläiselle urkusoinnille ovat ominaisia perussäveliä ylä- ja alapuolisin oktaavein kaksintavat äänikerrat ja moniääniset kuorokerrat. Jos urkuteosten harmonia on väärällä tavalla kromaattista ja liian moniäänistä, oktaavi- ja kuoroäänikertojen käyttö voi tulla ongelmalliseksi, koska ne saattavat sotkea harmonista kuvaa.
Pasuunan soittotekniikka perustuu puolestaan yläsävelsarjaan. 9. sinfoniassa on käytetty tavallisen kvarttiventtiilillä varustetun tenoripasuunan lisäksi myös pehmeämmin soivaaa barokkialttopasuunaa sackbutia. Tämä antoi taas lähtökohdan sinfonian perusidealle, liikkumiseen ajassa edestakaisin – nykyisyydessä menneisyyteen ja takaisin.
Keskeisintä kolmiosaisessa sinfoniassa on ’nykyisyyden’ tyyli, mutta musiikin kriittisistä polttopisteistä saattaa avautua yhtäkkiä kokonaan toinen ajallinen ulottuvuus toisenlaisine musiikkimaailmoineen.
Menneisyys reagoi 9. sinfoniassa siihen, mitä tapahtuu nykyisyydessä. Sinfonian aika-avaruus muodostuu moniulotteiseksi ja epälineaariseksi.
8. sinfoniassa keskeisessä asemassa on kolme suurta scherzoa, joita kutakin seuraa urkujen soolokadenssi, interludi. Tapahtumia kehystää johdanto ja epilogi. Kaikki osat soitetaan yhtäjaksoisesti yhteen.
Sinfonian sävyt vaihtuvat hilpeästä musiikillisesta iloittelusta aina traagisiin, lamaannuttaviin musiikillisiin tuokioihin. Vimeksimainitut eivät johda pessimismiin ja toivottomuuteen.
8. sinfonian yhtenä johtoajatuksena on, että traagisista hetkistä ja niiden ylitsepääsemisistä musiikki saa samalla uutta voimaa ja vastustuskykyä uusien vaikeiden hetkien kohtaamiseen. Kokonaisuus muodostuu lopulta valoisaksi ja sovittavaksi.
© Kalevi Aho, 1994
Uruille ja orkesterille sävelletty 8. sinfonia on syntynyt vuonna 1993 Lahden kaupunginorkesterin tilauksesta. [Se] keskittyy yksilöllisen kokemus- ja elämysmaailman problematiikkaan.
”Sävellyksen perusideana on ajatus matkasta; yksinkertaisesta, melkein lapsenomaisesta, kirkkaasta alusta edetään kohti toisenlaisia musiikillisia maisemia palaamatta enää koskaan siihen, mikä kerran on jäänyt taakse. Sinfonian ainoana toistuvana ’johtoaiheena’ on isorummun alussa esittelemä rytmi, joka teoksen myöhemmissä vaiheissa kertautuu aina voimakkaampana ja huipentaa 3. scherzon lopussa lopulta koko sinfonian. Sävellyksen tunnelmat vaihtuvat virtuoosisesta, musikanttisesta iloittelusta aina traagisiin, lamaannuttaviin musiikillisiin tuokioihin. Viimemainitut hetket eivät johda toivottomuuteen ja pessimismiin. Kriittisistä vaiheista ja niiden ylitsepääsemisestä musiikki tuntuu saavan samalla myös uutta voimaa ja vastustuskykyä uusien vaikeiden hetkien kohtaamiseen.
”Uruilla on teoksessa monta roolia. Sinfonian eri osia tauotta yhdistävät interludit ovat samalla virtuoosisia urkujen soolokadensseja. Paikoin urkuja on käytetty omana ’soitinryhmänään’, omana orkesterinaan, joka kommentoi ja vuorottelee varsinaisen orkesterin kanssa. Usein urut liittyvät aivan elimellisesti muuhun orkesteritekstuuriin siten, että urkujen yksityiset äänikerrat ikään kuin lisäävät uusia instrumentteja orkesteriin. Monesti urkuja on käytetty myös vahvistamaan mm. orkesterin bassosoittimia tai tuomaan lisää voimaa huipennuksiin.
”Sinfonian muoto on tavallisuudesta poikkeava. Johdantoa seuraa kolme eri scherzoa ja epilogi. Toisen scherzon jälkipuoli sisältää myös rauhallisemmin etenevää musiikkia. Kunkin scherzon jälkeen kuullaan urkujen soolointerludi. Teoksen kaikki osat soitetaan tauotta yhteen.
”Jokaisen urkuinterludin sävy on erilainen. Voimakasta ensimmäistä interludia vallitsee jalkion itsepintaisesti jauhava ’mylly’, joka siirtyy välillä myös sormioille. Toisessa interludissa 2. scherzon lopun tunnelmista murtautuu esiin riemukas, dynaaminen musiikki. Kolmatta interludia vallitsevat hiljaiset, soinnillisesti etäännytetyt urkuäänikerrat.
”Sävellyksessä on kiinnitetty erityistä huomiota musiikillisen suurmuodon dramaturgiaan, jotta sinfonia kykenisi koko laajan kestonsa ajan säilyttämään kuulijan kannalta herpaantumattoman mielenkiinnon ja intensiteetin alusta loppuun. Merkityksellisimpiä ovat tässä mielessä teoksen huipennukset. Sinfonian ensimmäiset, todella suurisuuntaiset nousut sijoittuvat vasta 1. interludiin ja 2. scherzoon. Jälkimmäiseen sisältyy Ahon tuotannon valtavimpiin kuuluva kaksoishuipennus – prestissimo-tempoista nousua seuraa välittömästi toinen yhtä intensiivinen, jota vallitsee rauhallisempi modaalinen melodiikka. Sinfonian lakipiste sijoittuu kuitenkin 3. scherzoon. Ratkaiseva nousu alkaa iloittelevalla, kansantanssinomaisella musiikilla, kunnes musiikki lopulta ’murtuu’ ja kaiken alta nousee maksimaalisella voimalla esiin alun rytminen ydinmotiivi.
”Huippukohta johtaa kuitenkin valoon. 3. interludin taustalla soi jousistossa viisi minuuttia kestävä H-duuri-sointu, joka epilogissa vaihtuu verhotummaksi cis-pohjaiseksi harmoniakentäksi – musiikillinen ajan eteneminen tuntuu pysähtyvän. Epilogissa orkesterin eri instrumentit ja urut jättävät solistisilla puheenvuoroillaan ’hyvästit’ sinfonialle. Elämänkatsomuksellinen, voimakas teos päättyy sovittavasti ja valoisasti.”
© Kalevi Aho (n. 1995)
Kahdeksas sinfonia on ensimmäinen niistä orkesteriteoksista, joita orkesterin tämänhetkinen nimikkosäveltäjä on lupautunut kirjoittamaan Lahden kaupunginorkesterille; tätä sinfoniaa seuraa vielä Helsingin Juhlaviikoilla 1994 kantaesitettävä toinen laajamuotoinen orkesterisävellys sekä koululaisyleisölle sävellettävä teos, joka kantaesitetään Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n orkesteripäivillä Lahdessa 1995.
Kalevi Ahon 8. sinfonia on sävelletty uruille ja orkesterille. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan urkukonsertto, vaan nimenomaisesti urkusinfonia. Uruilla on teoksessa monta roolia. Sinfonian eri osia tauotta yhdistävät interludit ovat samalla vaativia urkujen soolokadensseja. Paikoin urkuja on käytetty omana ”soitinryhmänään”, omana orkesterinaan, joka kommentoi ja vuorottelee varsinaisen orkesterin kanssa. Usein urut liittyvät aivan elimellisesti muuhun orkesteritekstuuriin siten, että urkujen yksityiset äänikerrat ikään kuin lisäävät uusia instrumentteja orkesteriin. Monesti urkuja on käytetty myös vahvistamaan mm. orkesterin bassosoittimia tai tuomaan lisää voimaa huipennuksiin.
8. sinfonian muodollisena perusideana on ajatus matkasta; yksinkertaisesta, melkein lapsenomaisen puhtaasta alusta edetään kohti aivan toisenlaisia musiikillisia maisemia palaamatta enää koskaan siihen, mikä kerran on jäänyt taakse. Tapahtumia kehystää johdanto, jossa esitellään keskeistä, myöhemmin kehiteltävää musiikillista materiaalia sekä epilogi. Teoksen tunnelmat vaihtuvat virtuoosisesta, musikanttisesta iloittelusta aina traagisiin, lamaannuttaviin musiikillisiin tuokioihin. Viimemainituista huolimatta sävellyksestä jää valoisa, sovittava kokonaisvaikutelma. Kriittisistä hetkistä ja niiden ylitsepääsemisestä musiikki tuntuu saavan samalla myös uutta voimaa ja vastustuskykyä uusien vaikeiden hetkien kohtaamiseen.
Koska sinfonian kaikki osat soitetaan tauotta, sävellyksessä on kiinnitetty erityistä huomiota musiikillisen suurmuodon dramaturgiaan, jotta sinfonia kykenisi koko laajan kestonsa ajan säilyttämään kuulijan kannalta herpaantumattoman mielenkiinnon ja intensiteetin alusta loppuun.
© ML (1993; Lahden kaupunginorkesteri)
Instrumentation
3333 3431 13 1, str, org solo [pic,ehn,piccl+bcl,2cl in A,cfag,barhn,ttrb,btrb]
Category
Works for Soloist(s) and Orchestra
Premiere
Hans-Ola Ericsson, organ, Lahti Symphony Orchestra, cond. Osmo Vänskä, Lahti Organ Festival, August 4, 1994
See also Kolme interludia uruille
Commisioned by / dedications
Commissioned by the Lahti Symphony Orchestra
PDF for promotional use
