Description

Samalla tavalla kuin van Goghin elämäkerta ja teokset olivat lähtökohtana oopperalle Vincent – motiivina mutta ei muotona, taustana vaikkei toimintana – samalla tavalla ooppera Vincent on lähtökohtana ja motiivina sinfonialle Vincentiana. Sen osat ovatkin nimeltään Tähtiyö, Varikset, Saint-Rémy ja Apotheosis.

Kahden alkuosan lähtökohtana on Vincent van Goghin tien maalauksen ’kuvaus’, miltei sellaisena kuin se jo ooppessa esiintyy. Tästä motiivista etenee musiikki sitten itsenäisiin sinfonisiin tapahtumiin. Saint-Rémyssä taas on motiivi, kuva osan lopussa.

Kuudennessa sinfoniassa on musiikin luonne kyllä narratiivinen, musiikillis-eeppinen kuten viidennessäkin, mutta se ei kero tarinaa, joka olisi mahdollista kääntää sanoiksi ja käsitteiksi. Se on puhtaasti ja ainoastaan musiikillista kerrontaa. Oopperan musiikki, sen substanssi osoittautui elinvoimaiseksi sinänsä; se halusi oman kohtalonsa, ulkopuolella draaman.

Kuudes sinfonia on tuo kohtalo.

© Einojuhani Rautavaara, 1992

(Helsingin kaupunginorkesteri)

(Ohjelmakommentti teoksen kantaesitykseen 29.10.1992)

Kuudes sinfonia (1992) on erikoisasemassa Rautavaaran sinfonioiden joukossa siinä mielessä, että teoksen yksittäisillä osilla on ohjelmallinen tausta. Sinfonia pohjautuu oopperaan Vincent (1985–87), jossa lähtökohtana oli Vincent van Goghin elämänkerta ja teokset. Sinfonia ei kuitenkaan kerro puhtain soitinmusiikin keinoin toistamiseen Vincent-oopperan tarinaa. Vincentin materiaalista on muokattu 6. sinfoniassa draama, joka on luonteeltaan puhtaasti musiikillinen – sitä ei voi enää kääntää sanoiksi. Se on alkanut elää omaa elämäänsä ilman selittävää ohjelmallista juonta.

Vincentiana-sinfoniassa on neljä osaa. Ensimmäisen osan Tähtiyö musiikki on peräisin pääosin oopperan ensimmäisen näytöksen alusta, kyseessä on Vincent van Goghin samannimisen taulun musiikillinen kuvaus. Myös toisen osan musiikki ”tulkitsee” van Goghin maalausta – Varikset-osa on muokattu oopperan toisen näytöksen alkusoitosta. Saint-Rémy -osa poikkeaa musiikiltaan eniten oopperasta, osan musiikilliset aihelmat ovat peräisin pääosin oopperan toisesta näytöksestä, ja loppuun sijoittuu itse taulun kuvaus, joka oopperassa soi taas kolmannen osan alussa. Sinfonian viimeinen osa Apotheosis on sävelletty oopperan lopun pohjalta.

Tunnusomaista van Goghin maalausten ”kuvauksille” on syntetisaattorin melkein konsertoiva käyttö. Tämän instrumentin avulla toteutut oudot äänet synnyttävät vaikutelman, että kuulemme musiikkia ”normaalin” todellisuutemme ulkopuolelta. Sisäisesti kuullusta ”uusien avaruuksien musiikista” palataan reaaliseen todellisuuteen ”normaalin” orkesterikäytön myötä. Sinfonian huippukohdassa Saint-Rémy -osassa reaalinen todellisuus kuitenkin särkyy. Yksinkertainen valssimelodia kasvaa ja muuttuu toistuessaan kerta kerralta dissonoivammaksi. Lopulta se luhistuu syntetisaattorin vallitsemiksi sisäisen, epätodellisen maailman soinneiksi.

Reaalisen ja imaginäärisen todellisuuden kahtiajako antaa Vincentiana-sinfonialle kiehtovia ulottuvuuksia. Koska kumpikin todellisuus on teoksessa väkevästi läsnä, kuulija tulee välillä epävarmaksi siitä, kumpi niistä onkaan itse asiassa ihmiselle ”reaalisempaa” – individuaalinen mielikuvitus- ja utopiamaailma vai ulkoisen maailman edustama proosallisempi todellisuus.

Vincentiana-sinfonian sävelkieli on yksinkertaisempaa kuin esimerkiksi 5. sinfonian. Kokonaisuutena tämä värikäs musiikki on kuitenkin paljon enemmän kuin osiensa summa.

© Kalevi Aho

2233 4431 12 1, synth, str [synth=DX7]

Fp: Helsinki Philharmonic Orchestra, cond. Owain Arwel Hughes, Helsinki, October 29, 1992

I Tähtiyö (Starry night), II Varikset (The crows), III Saint-Rémy, IV Apotheosis

 Download

+ Add information