Parcours Op. 23a

by Jouni Kaipainen

Empty sheet

Jouni Kaipainen

Parcours Op. 23a

Music Finland

Description

Parcours op. 23[a] huilulle ja cembalolle syntyi oleskellessani syksyn 1983 Pariisissa. Kappaleen lähtökohta oli sveitsiläisen muusikkopariskunnan, Heinrich Kellerin ja Brigitta Steinbrecherin, tilauksesta; he myös kantaesittivät sen marraskuun lopussa viime vuonna [1983] Wetzikonin festivaalilla lähellä Zürichiä. Otsikko merkitsee ’läpikäyntiä’. Teos on nimittäin väljästi variaatiomuotoinen siten, että huilustemman – joka on kokonaisuuden kannalta selvästi kantava – voidaan katsoa ikään kuin itsenäisenä yksilönä kulkevan läpi cembalon soittaman, eri muunnelmista rakentuvan äänimaiseman. Tilanne muistuttaa kaukaisesti Musorgskin Näyttelykuvien asetelmaa, sillä erotuksella että Parcoursissa ’promenaadiaihe’ on koko ajan läsnä ja että itse kuvat (tuo mainittu äänimaisema) eivät poikkea yhtä jyrkästi toisistaan kuin Musorgskin sarjassa. Tyylillisesti hajonta on kuitenkin suurempi kuin musiikissani keskimäärin; Parcoursissa tyylitellään mm. uusklassistisen scherzomotoriikan suuntaan ja sivutaan toisaalta hyvin läheltä Olivier Messiaenin riemuitsevia hymniaiheita, mikä voidaan joko ymmärtää vilpittömänä kunnianosoituksena Turangalîlan tekijälle tai ottaa vastaan pilke silmäkulmassa.

© Jouni Kaipainen, 1984

(Helsingin Juhlaviikot)


Instrumentation

fl, cemb


Category

Chamber Works


Opus no.

op.23


Premiere Fp: Brigitta Steinbrecher-Keller, flute, Heinz Keller, harpsichord, Winterthur (Switzerland), November 23, 1983
Commisioned by / dedications Commissioned by the Wetzikon Festival

+ Add information