Score
11 pages
A3-landscape
Keväällä 1993 seisoin kuvataiteilija Lauri Astalan näyttelyssä teoksen Songlines, sävellys karttapallolle ja soittorasialle edessä. Pyörivän metallisen maapallon koholla olevat mantereiden ääriviivat soittivat jalustaan kiinnitettyjä kieliä. Kuulin musiikkia menneisyyden ja tulevaisuuden maailmoista ennen kuin ääni kietoutui yleisön hälinään ja haihtui pois.
Kun kolme vuotta myöhemmin aloin miettiä sävellystä, jonka yhtenä instrumenttina toimisi Laurin soiva maapallo, ajattelin musiikkia, joka olisi sävelletty kuin omistettuna taideteokselle, esineelle, joka täsää tapauksessa itsekin soi. Soiva mapallo kiehtoi yhä esteettisyydellään ja käsitteellisyydellään. Kuulin äänen, naisen äänen. Se lauloi unohdettujen sukupolvien unista, mutta kiiri kuin enne tulevasta.
Etsin käsiini kirjan, jonka olin vuosia aikaisemmin löytänyt budapestiläisen kirjakaupan pölyiseltä ylähyllyltä. Tseremissien kansanlaulut oli unkarilaisten etnotutkijoiden teos Keski-Volgan suomalais-ugrilaisen kansan lauluperinteestä. Selittämätön voima pyysi minua säveltämään lauluäänen kielelle, joka on vain harvojen mielissä. Luin tseremissien laululyriikkaa ja pian minulla oli neljä pientä tekstiä edessäni. Tiesin, että tässä se oli, mistä halusin äänen laulavan, kaukaisella kielellä.
Mitä tulee Laurin maapalloon, ensimmäinen ajatus oli käyttää sen ääntä sellaisenaan, tai sähköisesti vahvistettuna, mutta monet käytännölliset ja musiikilliset syyt johtivat ajatuksesta luopumiseen. Maapallon musiikki oli liian nopeaa tarpeisiini. Tallensin äänen nauhalle, hidastin sitä ja lisäsin siihen joitakin uusia ääniä, ja onnekseni Lauri salli teokseensa kohdistuvan muokkailun. Äänen jatkuvuuteen en halunnut puuttua, joten maapallon musiikkia en ole leikannut, olen vain käyttänyt sitä eri nopeuksilla.
Seuraavaksi kirjoitin ääninauhasta partituurin ja ryhdyin säveltämään lauluääntä. Olin ajatellut ihmisääntä nauhan kontrapunktisena vastanapana. Pyysin Sanna Kurki-Suoniota perehdyttämään minut kansanmusiikkien laulutekniikkoihin, ja hän osoittautui aivan loistavaksi oppaaksi. Jälleen uusi maailma avautui eteeni.
Elektroniikan osan uskoin Juhani Liimataisen huostaan. Kirjoitin kyllä partituuriin suunnitelmia ääntemuokkauksesta ja tehokeinoista, merkitsin ajoitukset ja kestot, mutta halusin Juhanin muusikon rooliin, joten täydelliset ajo-ohjeet piilotin vattupensaaseen.
Ajatus videokuvan liittämisestä sopraanon taustalle sai alkunsa pelosta, ettei maapalloa lainattaisi Nykytaiteen museosta konserttia varten. Tämä yksinkertainen syy ja idea otti tietysti siivet alleen ja lensi uusiin ulottuvuuksiin. Enää en halunnutkaan kuvan ’esittävän’ tai ’esittelevän’ Laurin maapalloa, vaan olevan osa kokonaisteosta. Pyysin elokuvaaja Pekka Uotilaa rakentamaan videon kuvailmeen. Sen jälkeen hän kuvasi ja editoi videon partituuriin perustuneen suunnitelmamme pohjalta.
Teknisessä mielessä kutsun lopputulosta, sävellystä Oš sopraanolle, soivalle maapallolle, videolle ja eloelektroniikalle, käsitteelliseksi musiikiksi.
Oš (Valkoinen)
vaikka pukisin ylleni valkoista valkeamman takin
en pysty lentoon pilvien päällä
jos voisin nousta ylös pilviin
saisin nähdä miten Jumala luo
mutta saatan vain kavuta ylös vuorelle
ja palata takaisin laaksoon
saatan vain palata takaisin laaksoon
ja katsoa mitä Jumala on luonut
hei laulakaamme, viheltäkäämme
ryhtykäämme lauluun!
onko ketään joka kuuntelisi lauluamme?
Kun puhkeamme lauluun
tässä ääntemme soidessa
tunnemme laulavamme ikuisesti
ja kun näemme miten suloisesti elämme
me elämme ikuisesti
hei voimalla laulakaamme
jos olemme hilpeällä päällä
jos olemme hilpeäällä päällä
elämä haihtuu keveästi.
© Jovanka Trbojevic, 1996
voc, tape
Vocal and Choral Works
Sanna Kurki-Suonio, vocal, Jussi Liimatainen, live electronics, Kallio-Kuninkala festival, Järvenpää, August 14, 1996.
MF14057
11 pages
A3-landscape
11 pages
Digital (PDF)