
Kalevi Aho
Mysteerio
Description
Tänä vuonna valmistunut Mysteerio on toinen Forssan Naiskuorolle säveltämäni sävellys; ensimmäinen, Lasimaalaus, syntyi vuonna 1975.
Mysteerion tekstinä on perulaissyntyisen, nykyisin Suomessa asuvan runoilijan ja kuoronjohtajan Maritza Núñezin samanniminen runo. Tämä runo kiehtoi minua ennen kaikkea sen takia, että sen kokemusmaailma on jotenkin hyvin kauniilla tavalla ’naisellinen’ ja samalla myös musikaalinen – runon kielikuvat synnyttivät heti lukuisia musiikillisia mielikuvia.
Olen pyrkinyt kiinnittämään säveltäessäni erityistä huomiota eri äänten melodisesti luontevaan äänenkuljetukseen, jotta sävellys tulisi helpommaksi esittää. Teos on kuorolle silti vaativa, sillä siinä on suureksi osaksi luovuttu tonaalisia tukipisteitä luovista kolmisointuharmonioista, jotka tuntuivat tämän mystissävyisen runon yhteydessä mielestäni liian tavanomaisilta.
Olen pyrkinyt luomaan sävellykseen unenomaista, aistillista tunnelmaa. Kokonaisuus on impressionistinen, odotuksentäyteinen – pehmeäsointisia riitasointuharmonioita ei pureta lepokohdissakaan täysin konsonoiviin sointuihin, aivan kuten runon lopussa todetaan, miten naisen elämäntäyteyden hetkiä ei seuraa lopullinen rauha, vaan putoaminen kohti rauhatonta aallokkoa, joka herättää toistuvan halun syntyä uudelleen, tyhjyyden lakeja karttaen, kunnes kaikki nousee ja toistuu aina uudestaan.
© Kalevi Aho, 1994
Instrumentation
chf
Category
Vocal and Choral Works
Language
Es
Lyricist
Maritza Núñez
Premiere
Forssa Female Choir, cond. Leea Laukola, Forssa, November 20, 1994
Commisioned by / dedications
Commissioned by the Forssa Female Choir