Mxpzkl

by Jukka Tiensuu

Empty sheet

Jukka Tiensuu

Mxpzkl

Music Finland

Description

Vuonna 1977 valmistunut orkesteriteos Mxpzkl hahmottuu ensihavainnon perusteella raskaiden sointublokkien ja erilaisten hiljaisten tapahtumien vastakkain asetteluksi. Tarkempi kuuntelu tuo esiin sen, että siirtyminen näiden dynaamisten ääripäiden välillä tapahtuu joka kerralla eri tavalla, ulottuen täysin jyrkästä leikkaavuudesta asteittaiseen muuttumiseen. Se, mitä tapahtuu vastakohtaisten elementtien välisillä rajapinnoilla, on teoksen keskeisintä dramatiikkaa.

Jos zoomataan vieläkin lähemmäksi, havaitaan että Mxpzklon koottu varsin taloudellisesti muutaman perusaineksen avulla: järeät sointublokit; pitkäkestoiset soinnut; liukuminen kaltevalla pinnalla (glissandomassat); eripituiset melodiset aiheet, jotka varsinkin jousisoittimien puolelle siirtyessään henkivät 1900-luvun alun perinteistä kauneutta.

Mxpzkl:n perusideoita ovat erityyppiset liikkeet kaaos-järjestys -akselilla, varsinkin eteneminen kaaoksesta järjestykseen. Esimerkiksi alussa eritahtisten sointublokkitasojen yhteisvaikutuksena syntyy meluisaa sointumassaa, mutta loppua kohti pyrkimys kohti suurempaa järjestäytyneisyyttä lisääntyy, kunnes lopussa blokit ovat yhdistyneet suuriksi, lähes koko orkesterin käsittäviksi sointujärkäleiksi.

Kysymys on jonkinlaisesta oppimisprosessista[...]: dinosaurus oppii hyppimään tasajalkaa. Alussa saurus kompastelee jalkoihinsa jokseenkin kaoottisesti, mutta vähitellen uuttera harjoittelu tuottaa toivottua tulosta ja lopulta tasajalkaa hyppely neljällä jalalla sujuu otukselta vaivatta. Dinosaurus-vertausta olisi hauska laajentaa koskemaan myös teoksen muita aineksia, mutta jääköön kuitenkin sikseen – jokaisella kuulijalla täytyy sentää olla oikeus luoda omat mielikuvansa.

Yksi tärkeä piirre on vielä jäänyt mainitsematta, nimittäin teoksen alkujaksossa esiintyvät, kaiken liikkeen hätkähdyttävästi pysäyttävät tauot – kurkistukset hiljaisuuteen (=järjestyksen ääripiste?). Niiden vaikutus on samanlainen kuin elokuvan pysäyttäminen kesken tapahtumien: korkeushyppääjä jää ilmaan roikkumaan, näytelmän henkilöt jähmettyvät patsaiksi. Taukojen asteittainen lyheneminen ja lopulta sulautuminen osaksi muuta materiaalia johtaa teoksen tärkeään taitekohtaan.

(Radion sinfoniaorkesteri, 1990)


Instrumentation

3332 4331 23, 0, pno, str [pic, ehn, bcl.]


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Opus no.

op. 22


Premiere

Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Leif Segerstam, Helsinki Biennale, March 13, 1985


Commisioned by / dedications

{}


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF3742


+ Add information

Score


29 pages
A3-portrait

13.20 € 12.00 € excl. vat