Description

Mimi-Nashi-Hoichi (Hoichi the Earless) is the first of ten ballads which I composed between 1972 and 1977. The ballads are programmatically related to Lafcadio Hearn’s Japanese ghost stories, which were published in 1904 i his book Kwaidan. Hearn, who was of Anglo-Greek parentage, lived the last years of his life in Japan, took Japanese nationality and adopted the Japanese name Yaku Koizumi.

I composed most of these Kwaidan-ballads while I was studying in Japan and during a visit I made to Japan in 1977. The entire ballad suite is dedicated to the Japanese pianist Izumi Tateno, who has lived in Finland for over ten years. At his instigation I wrote Mimi-Nashi-Hoichi, my first attempt to compose something for the piano. Tateno gave the first performance of the work in Sendai, Japan, in the summer of 1972. [...]

I do not wish to defend myself from the charge of writing programme music. I am sure that the atmosphere of Hearn’s masterfully written Stories and Studies of Strange Things influenced the way in which the ballads took shape. He communicates the secret and unbelievable happenings of the world of demons in a simple, but at the same time refined and perceptive way. I was fascinated by the unreal and magical element in the stories, which Hearn nevertheless experiences in the most concrete terms.

Particularly striking was the story of Hoichi, the blind biwa (lute) player who is kidnapped by the spirits into their enchanted world. In an attempt to escape, Hoichi allows his body to be painted all over with Buddhist prayers and charms, but the monks forget to paint his ears, and the revengeful spirits send an envoy to cut them off.

I found the story very dramatic, and my music could be regarded as a modern counterpart to the song about the bloody battle of Dan-no-uran which Hoichi sings to the spirits to the accompaniment of his biwa. The monks of the temple of Adamagaseki search for Hoichi, and find him singing and playing in the rain in the burial ground of Amadaji. ‘Strenuously he made his biwa to rattle and ring and clang; more and more wildly he chanted the chant of the battle of Dan-no-uran’, writes Hearn. Hoichi the Earless becomes a legendary Buddhist saint. The composition ends in a strongly contrasting atmosphere of simple parallel minor chords.

© Pehr Henrik Nordgren

Mimi-nashi-Hoichi, Korvaton Hoichi (Hoichi The Earless) on ensimmäinen niistä kymmenestä balladista, jatka sävelsin vuosina 1972–77. Balladit kytkeytyvät ohjelmallisesti Lafcadio Hearnin vuonna 1904 kirjasaaan Kwaidan julkaisemiin japanilaisiin kummitustarinoihin. Hearn, joka oli brittiläis-kreikkalaista syntyperää, eli viimeiset vuotensa Japanissa, sai Japanin kansalaisuuden ja otti itselleen japanilaisen nimen Yaku Koizumi.

Merkittävän osan näistä Kwaidan-balladeista sävelsin opiskellessani Japanissa ja käydessäni siellä myöhemmin vuonna 1977. Koko sarja on omistettu japanilaiselle pianistille Izumi Tatenolle, joka on asunut Suomessa yli kymmenen vuotta. Hänen pyynnöstään tuli Mimi-nashi-Hoichista ensimmäinen yritykseni kirjoittaa jotakin pianolle. Teoksen kantaesitys tapahtui Tatenon toimesta Sendain kaupungissa Japanissa kesällä 1972. [...]

En halua puolustautua käsitteeltä ’ohjelmamusiikki’. Varmasti Hearnin rakastettavien ja mestarillisesti kirjoitettujen kertomusten tunnelma on vaikuttanut balladien muotoutumiseen. Yksinkertaisella mutta samalla kertaa hienostuneella ja älykkäällä tavalla hän välittää demonien ja kummitusten maailman uskomattomat ja salaperäiset tapahtumat. Näissä kertomuksissa, Stories and Studies of Strange Things, on minua yhtä paljon kuin joidenkin tarinoiden buddhalainen aines kiehtonut niissä oleva maaginen ja epätodellinen, joka kuitenkin Hearnin kuvailemana kasvaa miltei todelliseksi.

Erityisen kiehtova on kertomus sokeasta biwansoittajasta Hoichista, jonka henget ottavat mukaansa menneisyyteen. Päästäkseen vapaaksi hengistä Hoichi antaa maalata itsensä täyteen buddhalaisia rukouksia ja loitsuja. Mutta kun munkit unohtavat korvat, tulee henkien lähetti ja leikkaa ne irti. Koin kertomuksen dramaattisena, ja suurin osa musiikista voisi olla nykyaikainen vastine sille kertomukselle verisestä Dan-no-uran taistelusta, jonka Hoichi esittää hengille biwan säestyksellä. Kun Akamagasekin temppelin munkit etsivät Hoichia, he löytävät hänet laulamasta ja soittamasta sateisena yönä Amidajin hautausmaalla. ’Strenously he made his biwa to rattle and ring and clang; more and more wildly he chanted the chant of the battle of Dan-no-ura’, kirjoittaa Hearn. Lopuksi, korvansa menetettyään, Hoichista tulee legendaarinen buddhalainen pyhimys. Sävellys päättyy voimakkaasti kontrastoivassa tunmelmassa pelkin rinnakkaisin mollisoinnuin.

© Pehr Henrik Nordgren

pno

Works for Solo Instrument

op. 17

Izumi Tateno, piano, Sendai, June 19, 1972

+ Add information