Description

Lemminkäinen draws its text from two episodes in the Kalevala, the Finnish national epic, which was first published in 1835. Canto XIV concludes with a description of Lemminkäinen’s murder at the hands of the blind herdsman of Northland who hacks his body in pieces and throws it into Tuonela’s river. Lemminkäinen’s mother, filled with foreboding, gets word of his death. In the following Canto she obtains a copper rake and dredges the river. She finally succeeds in assembling the scattered limbs, pieces them together and rubs them with ointment. Lemminkäinen returns to life, handsomer than ever.

The second movement is based on Canto XXVII. Lemminkäinen arrives in Northland, furious at not being invited to the wedding feast. His haughty behaviour incenses the Master of Northland and, in the ensuing scene, each tries to vanquish the other by magic. When the Master is unable to gain the upper hand, he challenges Lemminkäinen to a swordfight and Lemminkäinen cuts off his head. The Hag of Northland gathers a band of armed men to take revenge on Lemminkäinen and kill him.

The parts of the two principal characters, Lemminkäinen and his mother, are taken by the baritone and mezzo-soprano soloists. The Master of Northland, representative of Northland’s power and might, is portrayed by the threatening sound of homophonic men’s voices. The narration is primarily entrusted to the speaker.

The musical language is a blend of the primitive and the more sophisticated. At times the voices chant, moving within the compass of a fourth or fifth typical of traditional Kalevala singing, at others bolder intervals are employed to express the dramatic tension. The chorus is most often in between four to eight parts though in places one voice divides into three or each singer has their own individual line. In addition to normal singing, Sprechstimme, Sprechgesang, whispering or various combinations of these as well as heavy vibrato or none at all are used for expressive purposes. Homophonic writing lends clarity and bite to the delivery. Counterpoint is exploited for the magic conjurations in the dramatic scene between Lemminkäinen and the Master of Northland. In a few passages the mezzo-soprano is required to keen or lament on the verge tears. Certain concepts in the text also find their musical equivalent eg ‘wanton Lemminkäinen’ is associated with a swinging glissando between two or three notes that seeks to portray this eternal adventurer.

© Erik Bergman, 1985

Kuoroteos Lemminkäinen pohjautuu Kalevalan tekstiin. Neljännentoista runon lopussa kerrotaan, kuinka Pohjolan sokea karjapaimen surmaa Lemminkäisen, hakkaa ruumiin kappaleiksi ja heittää sen Tuonelan jokeen. Lemminkäisen äiti – aavistaen, että jotakin pahaa on tapahtunut hänen pojalleen – saa tiedon tämän kuolemasta. Viidennessätoista runossa kuvataan, kuinka äiti hankkii itselleen vaskisen haravan ja alkaa koota Lemminkäisen ruumiin kappaleita. Lopuksi hän liittää kappaleet yhteen, voitelee ruumiin parantavilla lääkkeillä ja saa Lemminkäisen heräämään henkiin, kauniimpana kuin koskaan.

Toisen kohtauksen pohjana on 27:nnen runon teksti. Lemminkäinen saapuu Pohjolaan julmistuneena siitä, ettei häntä oltu kutsuttu hiljattain päättyneisiin hääpitoihin. Hän esiintyy ylimielisesti ja suututtaa isännän. Seuraa kohtaus, jossa kumpikin yrittää voittaa toisensa loihtimistaidossa. Kun isäntä ei onnistu lyömään Lemminkäistä, hän vaatii miekkataistelua, mikä johtaa siihen, että Lemminkäinen katkaisee isännän pään. Pohjolan emäntä kokoaa aseistettuja miehiä kostamaan ja surmaamaan Lemminkäisen. Tätä hyvin dramaattista aineistoa hyödynnetään sävellyksessä eri tavoin: valitusäänin, loitsukaavoin ja dynaamisin purkauksin.

Kahta päähenkilöä, Lemminkäistä ja hänen äitiään, esittävät baritoni ja mezzosopraano. Pohjolan isäntä, joka edustaa Pohjolan moninkertaista ylivaltaa, saa ilmaisunsa homofonisesti, uhkaavasti laulavina miesääninä. Kertova osuus on uskottu pääasiallisesti lausujalle.

Sävelkieli on sekoitus alkukantaisuutta ja kehittyneempää ilmaisua, resitoivaa laulua kvartti- ja kvintti-intervallin alalla – siis runolaulun tyypillisellä alalla – sekä rohkeita, suuria intervallihyppyjä, silloin kun tunnelataus niitä vaatii. Kuoro on vaihdellen 4–8-ääninen. Paikoitellen yksi kuoroääni voi jakautua kolmeksi, ja tietyissä improvisointikohdissa kukin laulaja saattaa laulaa omalla tavallaan annetun notaation mukaisesti. Kuoro käyttää osittain lauluääntä, osittain puheääntä sekä sekamuotoja, kuten puhelaulua, puolittain puheääntä ja puolittain kuiskausta. Paikoitellen esiintyy aksentteja glottis-iskuin, glissandoja ja klustereita. Tavanomaisen laulutavan lisäksi kuoro laulaa myös voimakkaalla vibratolla tai täysin ilman vibratoa, kaikki ilmaisun rikastuttamiseksi.

Notaatio antaa selkeät ohjeet sävelkorkeudesta, nuottiarvoista ja tahtilajista. Muuten partituuri on jaettu kauttaaltaan jaksoihin, joille on annettu summittaiset aika-arvot sekunteina. Ohjattu improvisointi nuotinnetaan osin optisesti keskimääräisin kestoin ja sävelkorkeuksin, ylös- ja alaspäisin liikkein, osin tarkkaan annetuin sävelkorkeuksin, sisääntuloin jne. Kuoro esittää osuutensa joko tekstein tai yksittäisin sanoin, tavuin, huudahduksin ja valitushuudoin. Homofonista kuoro-osuutta käytetään tekstin iskuvoiman ja selvyyden lisäämiseksi. Kontrapunktinen kirjoitustapa ilmentää esim. loitsukaavoja dramaattisessa kohtauksessa Lemminkäisen ja Pohjolan isännän välillä. Mezzosopraano esittää parissa kohdin valituslaulunsa melkein itkien. Eräitä käsitteitä voidaan karakterisoida, näin esim. ’lieto Lemminkäinen’, jossa parin sävelen välillä häilyvä glissando kuvailee tätä arvaamatonta seikkailijaa.

Kertova osuus on uskottu pääasiallisesti lausujalle.

© Erik Bergman, 1985

Körverket Lemminkäinen bygger på text ur Kalevala. I slutet av den fjortonde runan talas om hur Lemminkäinen dödas av Pohjolas blinda herde som sedan hugger kroppen i stycken och kastar den i Tuonelas älv. Lemminkäinens moder anar att något ont drabbat hennes son och får veta om hans död. I den femtonde runan skildras hur hon skaffar sig en kratta och börjar räfsa ihop bitarna av Lemminkäinens kropp. Slutligen fogar hon samman alla stycken, utövar helande läkekonst och får Lemminkäinen att stå upp, skönare än någonsin.

Till grund för den andra scenen ligger text ur den tjugusjunde runan. Lemminkäinen kommer till Pohjola, förgrymmad över att han inte blivit inbjuden till ett nyss avslutat bröllopsgästabud. Han uppträder övermodigt och förargar husbonden. Nu uppstår en scen där båda försöker överbjuda den andra i trolldomskonster. När husbonden inte lyckas få övertaget, uppfordrar han till svärdskamp, vilket leder till att Lemminkäinen hugger huvudet av husbonden. Pohjolas värdinna samlar ihop beväpnade män för att hämnas och för att förgöra Lemminkäinen.

Det högdramatiska stoffet utnyttjas på olika sätt i kompositionen: med klagoläten, trolldomsformler och dynamiska utbrott.

De två huvudpersonerna, Lemminkäinen och hans moder, personifieras av en baryton, respektive mezzo-sopran. Pohjolas husbonde representerar den mångfaldiga övermakten i Pohjolagården och tar sig därför uttryck i homofont, hotfullt sjungande mansröster.

Tonspråket är en blandning av primitivitet och mera avancerad uttrycksart, reciterande sång inom ramen av en kvart- eller kvintintervall – alltså inom runosångens typiska gränser – och djärva, stora intervallsprång när det emotionella utspelet så fodrar. Kören uppträder variabelt mellan fyr- och åttastämmighet. Ställvis kan en stämma sjunga trefalt, och i vissa improvisationsmoment kan varje sångare sjunga på sitt eget sätt enligt angiven notation. Körens parti utförs dels med sång-och dels talröst och med blandformer som talsång, till hälften talröst, till hälften viskning. I vissa partier förekommer accenter med glottis-stöt, glissandin och clusters. Mezzo-sopranen utför på ett par ställen sin klagan nästan gråtande. Förutom på normalt sängsätt skall kören sjunga med starkt vibrato eller helt utan vibrato, allt i uttryckets tjänst.

Notationen ger tydliga anvisningar vad tonhöjd, notvärden och taktart beträffar. Men annars är partituret hela tiden indelat i avsnitt som markeras med approximativa tidsvärden i sekunder. Styrd improvisation noteras dels optiskt, i ungefärlig längd och höjd, riktning uppåt eller nedåt, dels i noggrant angivna tonhöjder, insatser etc. Kören utför sina partier dels med text, dels med enskilda ord, stavelser, utrop och klagorop. En homofon körsats används för att ge slagkraft och tydlighet åt texten. Ett kontrapunktiskt skrivsätt ger profil åt t.ex. trolldoms formler i den dramatiska scenen mellan Lemminkäinen och Pohjolas husbonde. En del begrepp kan karaktäriseras. Så t.ex. ’lieto Lemminkäinen’ (ömselynte Lemminkäinen) där ett svävande glissando kring ett par toner vill gestalta den oberäknelige äventyraren.

Den episka berättelsen är i huvudsak anförtrodd recitatören.

Verket är beställt av Rundradion i anslutning till Kalevalas l50års-jubileum.

© Erik Bergman, 1985

Instrumentation

chx, mezzo, baryt, speaker

Category

Vocal and Choral Works

Language

Fi

Opus no.

op.103

Lyricist

Kalevala

Premiere

Finnish Radio Chamber Choir, cond. Ilmo Riihimäki, Helsinki, May 8, 1985

Movements

1. Oi emoni kantajani (O my mother), 2. Nyt onpi saneltavana (It is time to say)

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Finnish Broadcasting Company for the 150th Anniversary of the Kalevala

+ Add information