Kaija Saariaho
La Passion de Simone
Description
La Passion de Simone is an oratorio for solo soprano, choir, orchestra, and electronics.
I have been reading Simone Weil’s writings since my youth already. The Finnish translation of her book Gravity and Grace was one of the few things I packed into my suitcase when I travelled to Germany in 1981 to continue my studies in composition. Later, I began to read her writings in the original French and also learned more about her life.
The combination of Weil’s severe asceticism and her passionate quest for truth has appealed to me ever since I first read her thoughts. La Passion de Simone was however specifically the result of collaboration with Amin Maalouf and Peter Sellars; together we chose the different parts of Weil’s work and life for the libretto before I began composing. Whereas I have always been fascinated by Simone’s striving for abstract (mathematical) and spiritual-intellectual goals, Peter is interested in her social awareness and political activities. And Amin brought out the gaping discrepancy between her philosophy and her life, showing the fate of the frail human being amongst great ideas. In addition to Simone Weil’s life and ideas, many general questions of human existence are presented in Amin’s text.
La Passion consists of 15 stations. The idea for the text’s and the entire work’s form came from the Passion play tradition. This outer form is however the only similarity to the traditional oratorio, at least in my opinion. The 15 movements are different in character and structure, and they shed light on different moments in Simone Weil’s life and interpret some of her ideas. The soprano has the crucial role of the narrator. Weil’s own texts are presented in the electronics surrounding the audience. The choir and orchestra create the world in which live both the soprano part and the spoken words in the electronics part.
La Passion de Simone is dedicated to my children Alex and Aliisa.
© Kaija Saariaho 5/2006
translation by Ekhart Georgi
La Passion de Simone ist ein Oratorium für Sopran, Chor, Orchester und Elektronik.
Simone Weil’s Schriften lese ich schon seit meiner Jugend. Die finnische Übersetzung ihres Buches Schwerkraft und Gnade war eines der wenigen Dinge, die ich 1981 in meinen Koffer packte, als ich nach Freiburg fuhr um dort mein Kompositionsstudium fortzusetzen. Später begann ich ihre verschiedenen Schriften im französischen Original zu lesen, und ich machte mich auch näher mit ihrem Leben bekannt.
Seitdem ich Weils Gedanken zum ersten Mal las, fühle ich mich angesprochen durch deren Kombination strenger Askese mit leidenschaftlicher Suche nach Wahrheit. La Passion de Simone ist aber das Ergebnis von Zusammenarbeit mit Amin Maalouf und Peter Sellars; bevor ich anfing zu komponieren, wählten wir gemeinsam die verschiedenen Teile aus Weils Leben und Werk aus für das Libretto. Während ich schon immer fasziniert gewesen bin durch ihr Streben nach abstrakten (mathematischen) und spirituell-intellektuellen Zielen, ist Peter interessiert an Simones sozialem Bewusstsein und ihrer politischen Aktivität. Und Amin brachte die klaffende Diskrepanz zwischen ihrer Philosophie und ihrem Leben hervor; er zeigt das Schicksal des kleinen Menschen inmitten großer Ideen. Zusätzlich zu Simone Weils Philosophie und Leben werden viele allgemeine Fragen der menschlichen Existenz in Amins Text präsentiert.
La Passion besteht aus 15 Stationen. Die Idee für die Form des Textes und des ganzen Werkes kam von der Tradition der Passionsspiele. Diese äußere Form ist jedoch die einzige Gemeinsamkeit mit dem traditionellen Oratorium, jedenfalls meiner Meinung nach. Die 15 in Charakter und Struktur unterschiedlichen Sätze illustrieren verschiedene Momente in Simone Weils Leben und interpretieren einige ihrer Ideen. Der Sopran hat die entscheidende Rolle der Erzählerin. Weils eigene Texte sind Teil der Elektronik, die das Publikum umgibt. Der Chor und das Orchester schaffen die Welt, in der sowohl der Sopran als auch die gesprochenen Worte der Elektronik leben.
La Passion de Simone ist meinen Kindern Alex and Aliisa gewidmet.
© Kaija Saariaho 5/2006
translation by Ekhart Georgi
La Passion de Simone on oratorio soolosopraanolle, kuorolle, orkesterille ja elektroniikalle.
Olen lukenut Simone Weilin kirjoituksia nuoruusvuosista asti. Kun vuonna 1981 matkustin Saksaan jatkamaan sävellysopintojani, oli Weilin ajatuksia sisältämän Painovoima ja armo -kirjan suomenkielinen käännös yksi niistä harvoista tavaroista jotka pakkasin matkalaukkuun. Myöhemmin aloin lukea alkukielellä hänen erilaisia kirjoituksiaan ja tutustuin lähemmin myös hänen elämäänsä.
Weilin maailman ankara askeettisuus ja toisaalta kiihkeä pyrkimys totuuteen ovat puhutelleet minua siitä asti kun ensi kerran luin hänen ajatuksiaan. La Passion de Simone syntyi kuitenkin nimenmaan yhteistyön tuloksena : sävellystyötä edelsivät tapaamiset Amin Maaloufin ja Peter Sellarsin kanssa, ja niiden aikana löytyivät ne eri puolet Weilin työstä ja elämästä jotka muodostavat teoksen tekstimateriaalin. Kun minua on aina kiehtonut kirjoitustensa pyrkimys kohti abstraktia (matematiikka) ja henkisyyttä, Peteriä kiinnostaa Simonen elämän sosiaalinen tietoisuus ja poliittinen toiminta. Amin toi esiin hänen filosofiansa ja elämänsä välillä ammottavan kuilun, ja loi kuvan pienen ihmisen kohtalosta keskellä suuria ajatuksia. Aminin teksti heijastaa myös, paitsi Simone Weilin elämää ja ajatuksia, yleisemmin inhimillisen olemassaolon monia kysymyksiä.
La Passion jakautuu viiteentoista hetkeen. Tekstin - ja koko teoksen - muotoratkaisu on saanut alkunsa kärsimysnäytelmä-perinteestä. Tähän kuitenkin loppuvat yhtäläisyydet perinteisen oratorion kanssa, ainakin omasta mielestäni. Näiden luonteeltaan ja kokoonpanoltaan erilaisten osien aikana valotetaan Simone Weilin elämän eri hetkiä ja tulkitaan joitakin hänen ajatuksiaan. Soolosopraanolla on keskeinen kertojan rooli. Weilin omat tekstit ovat osa yleisöä ympäröivää elektronista osuutta. Kuoro ja orkesteri luovat maailman jossa sekä sopraanon laulu-osuus että elektronisen osuuden puhe elävät.
La Passion de Simone on omistettu lapsilleni Alexille ja Aliisalle.
© Kaija Saariaho 5/2006
Instrumentation
3222 4221 13 1, pno, cel, str, chx, sopr solo
Category
Vocal and Choral Works
Language
Fr
Premiere
Pia Freund, soprano, Arnold Schönberg Choir, Klangforum Wien, cond. Susanna Mälkki, dir. Peter Sellars, New Crowned Hope Festival, November 26, 2006.
Commisioned by / dedications
Commissioned by the New Crowned Hope, Los Angeles Philharmonic Orchestra, Barbican Centre and Lincoln Center.
