Hava

by Lotta Wennäkoski

Empty sheet

Lotta Wennäkoski

Hava

Fennica Gehrman

Description

Kuulun siihen säveltäjäsukupolveen tai -tyyppiin, jolle ulkomusiikilliset lähtökohdat ovat pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Hava-teosta ideoidessa leikittelin erityisesti ajatuksella siitä, että musiikki voisi tosiaankin käsitellä jotakin asiaa tai aihetta samaan tapaan kuin vaikkapa jokin romaani käsittelee teemaansa, eri puolilta katsoen, aina uusissa valaistuksissa, ikiomaa kieltään käyttäen. Havan yksinkertaisena lähtökohtana on putoaminen tai laskeutuminen - tosin pudotakseen on tietysti toisinaan ensin päästävä ylöskin.

Putoamisaiheen käsittelyä valaiskoon se, että Havan eri jaksojen työniminä suunnitteluvaiheessa ovat olleet esimerkiksi Lumi I, Lumi II, Kukka ja Lehti. Otsikko Hava onkin unkarin hó- eli lumi-sanan taivutusvartalo. Tärkeitä omalle korvalleni ovat kuitenkin myös sanan supisuomalaiset assosiaatiot kuten havahtuminen tai havina.

Hava oli Tapiola Sinfoniettan tilaus orkesterin 20-vuotisjuhlaa varten ja sai kantaesityksensä Jean-Jacques Kantorowin johdolla 11.1.2008. Täsmällis-virtuoosinen soittajisto oli ilman muuta suurena innoituksen lähteenä sävellystyön aikana.

© Lotta Wennäkoski


Instrumentation

2222 2200 01 0 str [pic, afl, bcl]


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Premiere

Tapiola Sinfonietta, cond. Jean-Jacques Kantorow, Espoo, January 11, 2008


Commisioned by / dedications

Commissioned by Tapiola Sinfonietta


PDF for promotional use

 Download


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.