Description

My new composition is not just a concert opener; it envelops an entire work by another composer. The Haydn concerto serves my purpose well: it is fairly short, the solo instrument is a trumpet (that, while festive, does not stand out against the orchestra in the way the violin and piano favoured by the Romantics does), and the Viennese-Classical thematic material offers universal constructions that - unlike, maybe, the subjective melodies of the Romantics - can be transferred to a different stylistic environment.

The overall structure falls into three sections; it begins with music by me (c. 12½ minutes), continues with the Haydn concerto (c. 16 minutes) and ends with music by me again (c. 7½ minutes). I have also added a cadenza to the Haydn concerto and written bridge passages between the movements. The work as a whole thus proceeds without a break, slipping from one composer to the other as painlessly as possible. At the border points traces of my music do, admittedly, linger on, mingling with Haydn’s, but otherwise the trumpet concerto is as Haydn wrote it. The solo trumpet does feature in my music, too, at the turning points in the narrative, but it is the constant focus of attention only in the Haydn concerto.

I have borrowed some thematic elements from the trumpet concerto; in my passages preceding it they are diatonic and in those following it mainly chromatic. My intention has, however, been to use Haydn’s themes as structures embedded deep in the fabric rather than as underlined melodies.

The only instruments on the platform are those needed for the Haydn concerto, plus a piano, a harp and one percussionist. The other instruments are placed around the audience. The space, the echoes and the direction and movement of the sound thus acquire greater-than-usual significance as musical factors. And my music accordingly envelops Haydn’s not only in time but in space as well. – Of all the old masters, Haydn is, I reckon, the most likely to be least annoyed by this procedure.

© Mikko Heiniö

translation by © Susan Sinisalo

Lähtökohtanani on ollut rakentaa "konsertti" (ei siis "konsertto") orkesterille - tietoisena siitä, että konsertin aloittavaa uutta teostani seuraa Joseph Haydnin trumpettikonsertto ja että väliajan jälkeen ohjelmassa kuullaan 2. sinfoniani.

Uusi sävellykseni ei silti ole vain konsertin alkunumero, vaan se sulkee sisäänsä toisen säveltäjän teoksen kokonaisuudessaan. Intendentti Tero-Pekka Henellin valitsema Haydnin konsertto sopii tähän tarkoitukseen hyvin: se on lyhyehkö, solistina on trumpetti (joka on kyllä juhlava mutta ei erkaannu siinä määrin orkesterista kuin romantiikan suosimat viulu ja piano), ja wieniläisklassismin teema-aineistosta löytyy sellaisia universaaleja rakenteita, joita - toisin kuin ehkä romantiikan subjektiivisia melodioita - voidaan siirtää erilaiseen tyyliympäristöön.

Haydnin trumpettikonsertossa (1796) kaikkien kolmen osan pääteemaat rakentuvat samalle diatoniselle kolmi- tai nelisävelikölle, joka esittäytyy heti ensiosan alussa: es-f-g-b. Hitaassa keskiosassa se pukeutuu muotoon, jossa häivähtää Haydnin vuonna 1797 säveltämä Itävallan keisarihymni (sittemmin Saksan kansallislaulu). Näiden nyt yksinkertaisilta vaikuttavien sävelkulkujen vallankumouksellisuus oli aikoinaan siinä, että ne soitettiin nimenomaan trumpetilla. Varhaisempi clarino-tekniikka, joka oli sidoksissa luonnon yläsävelsarjaan, mahdollisti asteittaiset kulut vain ylimmässä rekisterissä. Haydnin ystävä Anton Weidinger kehitti 1790-luvulla läppätrumpetin, jolla voitiin ensi kertaa soittaa paitsi diatonisia sävelkulkuja ala- ja keskirekisterissä myös jopa kromaattista asteikkoa. Säveltäjä tietenkin käytti tilaisuutta hyväkseen: hän vapautti trumpetin fanfaareista yms. murtosointukuvioista ja pani sen laulamaan.

"Envelope" tutuimmassa merkityksessään tarkoittaa kirjekuorta, käärettä, mutta sanalla on myös erinäisiä matemaattisia ja teknisiä merkityksiä. Se tarkoittaa mm. verhokäyrää, jolla voidaan graafisesti kuvata yksittäisen äänen kolmea vaihetta: aluke, stationäärinen vaihe ja lopuke. Kolmivaiheinen rakenne syntyy väistämättä sävellykseenikin, sillä se alkaa minun musiikillani (n. 12,5 min), jatkuu Haydnin konserttona (n. 16 min) ja päättyy taas minun musiikkiini (n. 7,5 min). Lisäksi olen kirjoittanut Haydnin konserttoon kadenssin sekä osien väliset siirtymät. Kokonaisuus etenee siis tauotta, ja säveltäjästä toiseen luiskahdetaan mahdollisimman kivuttomasti. Rajakohdissa musiikistani tosin jää joitakin häiveitä hetkeksi soimaan Haydnin ohelle, mutta muuten trumpettikonsertto saa soida ihan koskemattomana. Trumpettisolisti esiintyy kyllä minunkin musiikissani, kerronnan käännekohdissa, mutta pysyvässä polttopisteessä hän on vain Haydnin konsertossa.

En ole halunnut luoda uusklassistisia tyylitelmiä vaan musiikillista ympäristöä, joka selvästi erottuu Haydnista ja josta myös Haydn erottuu, epäilemättä edukseen. Mutta samalla on tietenkin selvää, että Haydnin kääreellä täytyy olla jokin erityinen suhde Haydniin. Olen lainannut trumpettikonsertosta joitakin temaattisia aineksia, jotka konserttoa edeltävässä musiikissani ovat diatonisia ja konserttoa seuraavassa musiikissani lähinnä kromaattisia. Haydnin teemoja olen kuitenkin halunnut käyttää pikemminkin syvälle upotettuina rakenteina kuin alleviivattuina melodioina.

Lisäksi sävellystyötä on leimannut komplementaarisuuden, täydentämisen periaate. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Haydnin konsertto olisi itsessään "täydellinen" teos. Olen vain kulkenut juuri sellaisia polkuja, joille Haydn ei ole astunut. Tämä on koskenut sekä sävelmateriaalia että soittimien asettelua.

Kahden säveljoukon välinen komplementaarisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yhdessä ne kattavat kaikki 12 säveltä (siten esim. pianon 5 mustaa kosketinta muodostavat komplementin 7 valkoiselle ja päinvastoin). Toisen sinfoniani sävelmateriaalina on Hermes-pianokonsertostani lainattu 6-sävelinen sointu ynnä sen 6-sävelinen komplementti. Koko tämä materiaali on käytössä myös Envelopessa, jossa siitä poimitaan Haydnin tärkeimpiä motiiveja. Lisäksi Envelopessa on aivan oma 6-sävelikkönsä, joka on rakennettu samalla logiikalla: Haydnin teemoissa 6 tärkeintä säveltä kuuluvat perinteiseen duuriasteikkoon (es, f, g, as, b, d), ja näiden komplementti (a, h, c, cis, e, fis) tuoksahtaa yllättäen siinä määrin bluesilta että sen on helppo nostaa päätään ylitse muiden.

Orkesterilavalle on sijoitettu vain ne instrumentit, joita tarvitaan Haydnin konserton esittämiseen, ynnä piano, harppu ja yksi lyömäsoittaja. Kaikki muut soittimet - ts. ne jotka täydentävät kokoonpanon sellaiseksi suureksi sinfoniaorkesteriksi jota tarvitaan 2. sinfoniassani väliajan jälkeen - on tässä vaiheessa sijoitettu muualle saliin. Täten tilasta, kaiuista ja äänen suunnasta ja liikkeestä tulee tavallista merkityksellisempiä musiikillisia tekijöitä. Ja täten musiikkini ei ympäröi Haydnia pelkästään ajallisesti vaan myös paikallisesti. - Luulen, että vanhoista mestareista Haydn on juuri se, jota tällainen menettely vähiten närkästyttäisi.

© Mikko Heiniö 21.9.2002

Instrumentation

3333 4331 13 1, pno, str, trp solo [2pic, ehn, bcl, cbsn]

Category

Works for Soloist(s) and Orchestra

Premiere

Ole Edvard Antonsen, trumpet, Turku Philharmonic Orchestra, cond. Rudolf Werthen, Turku, 19 September 2002.

Movements

the work should be played without breaks before and after the Haydn Concerto, and it includes also a cadenza and two sections linking the separate Concerto movements together

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Turku Philharmonic Orchestra.

+ Add information