Divertimento

by Einojuhani Rautavaara

Empty sheet

Einojuhani Rautavaara

Divertimento

Fennica Gehrman

Description

Divertimento on varhainen sävellys, vuodelta 1953, jolloin vielä olin oppilaana Sibelius-Akatemiassa. Samanaikainen kapellimestarioppilas Jorma Panula ’tilasi’ kappaleen jousiorkesterille saadessaan oppilasorkesterin konsertin johtaakseen.

Suomalaisen kansanmusiikin vaikutus Divertimenton melodiikkaan ja rytmiin on ilmeinen, kuten muissakin tuon ajan sävellyksissä, Pelimanneissa ja ensimmäisessä jousikvartetossa. Siinä ei ole kansansävelmien sitaatteja, sävelkielen ilme ja harmoninen rakenne vain muistuttaa pohjalaisesta musiikista – mutta rytmiikka, kuten runsaat vastadaktyylit, myös unkarilaisesta, ainakin ugrilaisesta.

Niinpä heti avaukselle antavat aiolinen molli ja melodiikan kvarttikulut arkaaista ja luonnonomaista makua. Loppuosan kansanlaulumainen teema tasapainoilee duurin ja miksolyydisen välillä. Analyyttisessä tarkastelussa käy ilmi, että oikeastaan kaikki eri osien teemat, aiheet, melodiat ovat muunnelmia toinen toisistaan, toistensa tietystä käänteestä – tai vaikkapa sen vastakohdasta, niin että ylöspäinen kvarttiliike korvautuu alaspäisellä tai sama kromaattinen ele sijoittuu asteikon eri kohdalle. Nuo sukulaisuudet olivat kuitenkin vaistonvaraisia (vaisto on aina kekseliäämpi ja komplikoidumpi kuin tietoisuus), ehkä isiltä perityn kansankielen atavismeja, geneettisiä jäänteitä.

© Einojuhani Rautavaara, n. 1996


Instrumentation

str


Category

Chamber Works


Premiere

Sibelius Academy Chamber Orchestra, cond. Jorma Panula, Helsinki, May 16, 1953


Movements

I Allegro II Adagio III Allegretto ma energico


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.