Description

After having written a Piano Concerto in 1991 preceded by three works for different orchestral effectives (Kinetics, Marea and Joy) I felt that I had come to an end with a certain musical expression and also compositional technique. All these works were based upon an extended chaconne principle with chord chains cycling around, undergoing constant transformation and being articulated in a very gestural way. The musical paradox and evidently also the challenge was the discrepancy between a brick-like method expressed in a world of gestures (with all difficulties involved in conceiving music out of phrases) aiming at a continuity in terms of progression and development.

After the Piano Concerto in the autumn of 1991 I strongly felt that I couldn't continue in that direction anymore. I started to work on a project called Corrente for 16 players, as a study for the full orchestra version entitled Corrente II.

In order to bring the harmonic and rhythmic world closer to each other I abandoned the chaconne principle and based the harmony on different scale aggregates. By combining these scales and by filtering or by enhancing them with additional pitches based on more acoustically oriented views of the scales by considering them as partials of virtual fundamentals I was able to work in a rich harmonic world without actually having to do harmonic transformations and progressions. The rhythmic material was based on pattern figures with a rather kaleidoscopic approach of repetition and variation.

By combining these pattern figures and scales aggregates I wanted to give the musical expression a "narrative" sense of streams and directions moving around in different orchestral constellations.

Corrente II for symphony orchestra is based on the same material as the piece for chamber orchestra. As the timbral palette and the mass qualities expanded, the dramaturgy of the piece also changed. Corrente lasts for about 12 minutes whereas Corrente II spans over 20 minutes.

Basically the original flow of Corrente is still present in the final version of this project. One could think of a landscape, viewed from different distances, approaching it and thus discovering new details or by moving apart from it and seeing it as part of a larger context.

Orchestrally the piece is written for a standard formation with, except for timpani and vibraphone hardly any percussions. One particularity was to leave out the flutes from the orchestra. I don't have anything against the flutes, on the contrary, but by doing so the outline of the sound body became enforced as the top of the wind group was scored by either oboes or clarinets. Consequently I didn't include the tuba in the brass section, thus giving the bass trombone a stronger emphasis also marking this enforcement of the frames.

© Magnus Lindberg, 1993

Vuonna 1991, kun olin kirjoittanut kolmen erityyppisen orkesteriteoksen, Kineticsin, Marean ja Joyn jälkeen pianokonserttoni, tunsin musiikillisessa ilmaisussani tulleeni eräänlaiseen umpikujaan. Nämä kaikki teokset pohjautuivat laajennetun chaconnen periaatteelle. Siinä olennaista olivat sointiketjut, jatkuva muuntelu sekä selkeiden eleiden käyttö. Musiikillinen paradoksi, ja ilmeisesti myös haaste, oli se ristiriita joka syntyi musiikillisen elemaailman ja jatkuvuuteen pyrkivän etenemisen ja kehittymisen välille.

Pianokonserton jälkeen koin syksyllä 1991, etten voisi jatkaa pitemmälle tuohon suuntaan. Aloitin projektin, josta syntyi Corrente kuudelletoista soittajalle. Se teos puolestaan toimi harjoitelmana tälle suurelle orkesterille kirjoitetulle teokselle Corrente II. Kun sointiväripaletti ja materiaalimaailma laajenivat, niin myös teoksen dramaturgia muuttui. Correnten kesto on 12 minuuttia, kun taas Corrente II kestää yli 20 minuuttia. Mutta Correnten alkuperäinen virtaus on silti läsnä vielä tässä myöhemmässäkin teoksessa. Voisi ajatella sitä maisemana, jota katsotaan eri etäisyyksiltä. Kun kohdetta lähestyy, niin siitä löytää uusia yksityiskohtia. Pois vetäydyttäessä kohde taas näyttäytyy osana laajempaa kokonaisuutta.

Jotta pystyin tuomaan harmonisen ja rytmisen maailman lähemmäksi toisiansa jouduin hylkäämään chaconne-periaatteen ja rakentamaan harmonian toisenlaiselle sointuasteikolle. Kun yhdistin näihin sointuasteikkoihin uusia selkeämmin kuultavia säveltasoja, niin saatoin työskennellä harmonisesti rikkaammassa maailmassa ilman että jouduin turvautumaan harmonisiin muunnoksiin ja siirtymiin.

Rytminen materiaali perustuu kuvioihin, missä kaleidoskooppimaisesti lähestytään toistoa ja muuntelua. Yhdistämällä nämä rytmiset aiheet sointuasteikkoihin halusin luoda musiikille kerronnallisen ilmaisun, joka liikkuu erilaisissa sointinyhdistelmissä. Teos on kirjoitettu perusorkesterille, missä lyömäsoitinryhmäkin rajautuu vain patarumpuihin ja vibrafoniin. Yksi erikoisuus on huilujen puuttuminen. Minulla ei ole mitään huiluja vastaan, päinvastoin, mutta huilut poistamalla soinnin yläalue ikäänkuin terävöityy käytettäessä vain joko oboeta tai klarinettia. Samoin jätin myös tuuban pois vaskiryhmästä, jolloin bassopasuuna selkeyttää soinnin ääriviivoja.

© Magnus Lindberg, 1993

(Radion sinfoniaorkesteri)

(käännös: Heikki Valsta)

(ohjelmakommentti teoksen kotimaiseen kantaesitykseen 24.2.1993)

Commandée par la BBC pour le festival de la musique scandinave, Tender is the North, Corrente II fut créée au Barbican Centre à Londres, en novembre 1992. Corrente II n'est pas seulement une version pour grand orchestre de Corrente pour seize musiciens: elle est plus longue d'un tiers et comporte des matériaux absents dans Corrente. Lindberg décrit lui-même la différence entre les deux pièces dans la notice de programme de la BBC: «On peut penser à un paysage vu à des distances variables. De nouveaux détails sont perceptibles de près et, quand on s'éloigne, on le voit comme partie d'une entité plus large.»

Dans le même contexte, Lindberg donne une attestation sur sa nouvelle orientation stylistique: «En 1991, après avoir écrit le Concerto pour piano, précédé par trois oeuvres pour des orchestres de différentes formations (Kinetics, Marea et Joy), je sentais que j'étais parvenu à mes fins en ce qui concerne l'utilisation d'une certaine expression musicale et technique compositionnelle. Toutes ces oeuvres étaient fondées sur le principe de chaconne élargie, avec des chaînes d'accords en cercles, soumises à une transformation constante et articulées d'une manière très gestuelle. Le paradoxe musical, et évidemment le défi, était le désaccord entre la méthode de construction exprimée par les gestes et l'orientation vers une continuité en termes de progression et de développement.»

Afin que l'harmonie et le rythme soient plus proches l'un de l'autre, Lindberg abandonnait le principe de chaconne et établissait l'harmonie sur différent agrégats de gammes. Le matériau rythmique était fondé sur des patterns avec une approche kaléidoscopique à la répétition et variation. «En combinant ces patterns et agrégats de gammes, j'ai voulu donner à l'expression musicale un sens narratif composé de directions se mouvant dans différentes constellations orchestrales.»

L'absence de flûtes dans l'orchestre constitue une particularité de l'instrumentation.

© Risto Nieminen, 1993

© Ircam - Centre Georges-Pompidou, 1993

(From Magnus Lindberg, Ircam 1993)

Instrumentation

0333 4230 11 1, pno, str [ehn, bcl, cfag. str: 14-12-10-8-6.]

Category

Works for Orchestra or Large Ensemble

Premiere

BBC Symphony Orchestra, cond. Andrew Davis, London, November 27, 1992.

Commisioned by / dedications

Commissioned by the British Broadcasting Corporation.

+ Add information