Concerto No. 2 for Kantele and Orchestra

by Pehr Henrik Nordgren

Empty sheet

Pehr Henrik Nordgren

Concerto No. 2 for Kantele and Orchestra

Music Finland

Description

While studying in Japan in 1970-1973, I became interested in the way certain young composers were using the traditional Japanese instruments - the shakuhachi, the koto, the shamisen, the biwa, and so on - in works in modern, even the purest serialist idiom. In the most extreme cases the traditional instruments had no connection whatsoever with traditional music. I myself had at that time used Finnish folk instruments in some of my works, but they nevertheless played folk music motifs or were generally speaking 'folksy'.

Not until Equivocations for kantele and string trio (1981) did I experiment with the kantele purely as an instrument, without a trace of folk music. The idea of using the kantele on principles corresponding to Japanese modernists in their use of, say, the koto was still with me when I wrote my first kantele concerto (1985). In it the 36-stringed kantele is not tuned diatonically, nor in octaves, since each octave is tuned to a different scale. But at around the same time I was composing my Kalevala fantasy Taivaanvalot (The Lights of Heaven), where, due to the subject matter, the kantele passages have folk-like overtones.

Concerto for kantele and orchestra no. 2 is a sort of synthesis, tradition and the present day; some might call it a return to an earthier, less theoretical mode of expression. The kantele is diatonically tuned (to D flat major), but thanks to the mechanism, accidentals are possible; glissandos are also one of the kantele's expressive devices. While doing the concerto I was interested in old Karelian and Ingrian herders' melodies. This is reflected in the concerto, since some of its motifs are borrowed from these tunes and transferred to the kantele. During the one-movement concerto the motifs undergo numerous metamorphoses.

The kantele is a beautiful, intimate instrument, and this caused problems of balance in composing the concerto. The new concert kantele developed by Hannu Koistinen has that much more volume than the earlier kanteles that there is not necessarily any need for amplification. Even so, I have used a relatively small orchestra: 2 flutes, 2 clarinets, bassoon, French horn, percussion, piano and strings. The concerto is dedicated to Ritva Koistinen, who premiered it with the Lahti Symphony Orchestra and Osmo Vanska conducting in Lahti on 27 September 2000.

© Pehr Henrik Nordgren, 2002

(Tampere Biennale)

translation by © Susan Sinisalo

Opiskellessani Japanissa vuosina 1970-1973 kiinnostuin mm. siitä tavasta, miten jotkut nuoret nykysäveltäjät käyttivät Japanin perinteisiä soittimia - shakuhachia, kotoa, shamisenia, biwaa, jne. - täysin modernia, vaikkapa puhtainta sarjallista kieltä käyttämissään sävellyksissä. Äärimmäisissä tapauksissa perinteisillä soittimilla ei ollut minkäänlaista yhteyttä perinteiseen musiikkiin. Itse olin siihen aikaan joissakin sävellyksissäni käyttänyt suomalaisia kansansoittimia, jotka kuitenkin esittivät kansanmusiikkiaiheita tai olivat ylipäänsä 'kansanomaisia'.

Vasta teoksessani Equivocations kanteleelle ja jousitriolle (1981) kokeilin käyttää kanteletta puhtaasti soittimena, eikä siinä ole jälkeäkään kansanmusiikista. Ajatus käyttää kanteletta vastaavanlaisin periaattein kuin japanilaiset modernistit esimerkiksi kotoa oli minulle aktuelli vielä tehdessäni ensimmäistä kantelekonserttoani (1985). 36-kielistä kanteletta ei ole siinä viritetty diatonisesti eikä myöskään oktaavikerrannaiseen moodiin, vaan soittimen jokainen oktaavi oli viritetty erilaiseen asteikkoon. Mutta samoihin aikoihin sävelsin Kalevala-fantasiani Taivaanvalot, jossa kanteleiden osuuksissa on kansanomaisia sävytyksiä, johtuen aihepiiristä.

Konsertto no 2 kanteleelle ja orkesterille on eräänlainen synteesi, perinnettä ja tätä päivää, ehkä voisi puhua paluusta maanläheisempään, epäteoreettisempaan ilmaisuun. Kantele on diatonisesti viritetty (Des-duuri) - mutta koneiston avulla käytetään eri poikkeavia säveliä; glissandot ovat myös osa kanteleen ilmaisukieltä. Konserttoa tehdessäni olin kiinnostunut vanhoista karjalaisista ja inkeriläisistä paimensävelmistä. Tämä heijastuu konsertossa, sillä osa sen motiiveista on kanteleelle siirrettyjä lainauksia kyseisistä paimensävelmistä. Motiivit käyvät yksiosaisen konserton aikana läpi lukuisia metamorfooseja.

Kantele on soinniltaan kaunis ja intiimi soitin, mikä aiheuttaa balanssiongelmia konserttoa säveltäessä. Hannu Koistisen kehittämä uusi konserttikantele omaa sen verran enemmän volyymiä kuin aikaisemmat kanteleet, ettei välttämättä edes tarvita vahvistusta. Silti olen käyttänyt suhteellisen pientä orkesteria: 2 huilua, 2 klarinettia, fagotti, käyrätorvi, lyömäsoittimet, piano ja jouset. Konsertto on omistettu Ritva Koistiselle, joka kantaesitti sen yhdessä Osmo Vänskän johtaman Lahden kaupunginorkesterin kanssa Lahdessa 27.9.2000.

© Pehr Henrik Nordgren, 2002

(Tampere Biennale)


Instrumentation

2021 1000 03 0, pno, str, kantele solo [2.fl+pic, 2.cl+cl in Es]


Category

Works for Soloist(s) and Orchestra


Opus no.

op. 110


Premiere

Fp: Ritva Koistinen, kantele, Lahti Symphony Orchestra, cond. Osmo Vänskä, Lahti, September 27, 2000


PDF for promotional use

 Download


+ Add information

Score


42 pages
A3-portrait

19.80 € 18.00 € excl. vat

Solo part


14 pages
Special size

9.92 € 8.00 € excl. vat