Chamber Symphony

by Pehr Henrik Nordgren

Kamarisinfonia

Empty sheet

Pehr Henrik Nordgren

Chamber Symphony

Music Finland

Description

Lokakuun lopussa (1996) valmistunut Kamarisinfonia op. 97 on kirjoitettu puhallinkvintetille, työmäsoittimille, celestalle, pianolle ja jousikvintetille. Teos on noin 20 minuuttia pitkä ja yksiosainen. Musiikin sekä horisontaalit (melodiset) että vertikaalit (soinnulliset) ainekset pohjautuvat pääasiallisesti yhteen ja samaan 48 nuottia käsittävään intervallisekvenssijonoon. Tämä ei kuitenkaan ole mikään teoreettinen itsetarkoitus, ja koska en ole mieltynyt orjamaiseen oikeaoppineisuuteen, jotkut teokseen sisältyvät aiheet eivät edes tunnu olevan peräisin samasta alkulähteestä – vaikka ovatkin. Kokonaismuodon dramaturgian kannalta tärkeitä ovat kaksi loppupuolella esiintyvää aihetta, jotka olen siirtänyt tähän muuten niin abstraktiin teokseen eräistä aikaisemmista sävellyksistäni. Yksiosaisuudestaan huolimatta teosta voi hahmotella musiikin olemuksen mukaisesti kolmijaksoisena, vaikkei rajoja pysty täsmälleen osoittamaan. Alkupuolta hallitsevat tummat sävyt, pitkät odottavat soinnut. Asteittain musiikki muuttuu liikkuvammaksi, ristiriitaisemmaksi. Huipentuman jälkeen seuraa soitinnuksessakin havaittavissa oleva seestyminen. Syrjähyppäyksineenkin Kamarisinfonia noudattaa maailman luontevinta periaatetta: jokin saa alkunsa, kehittyy, ja loppuu.

© Pehr Henrik Nordgren, 1996

(Lahden Kamarimusiikkiseura)

(kommentti teoksen kantaesitykseen 21.11.1996)


Instrumentation

1111 1000 02 0, pno, cel, str


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Opus no.

op. 97


Premiere

Sinfonia Lahti Chamber Ensemble, cond. Osmo Vänskä, Lahti, November 21, 1996


Commisioned by / dedications Commissioned by the Lahti Chamber Music Association
Archive number

MF14031


+ Add information

Score


47 pages
A3-portrait

19.80 € 18.00 € excl. vat