
Einojuhani Rautavaara
Canto III
Description
Canto III on sävelletty Jyväskylän Kesä -musiikkijuhlien tilauksesta vuonna 1972. Sävellyksen alkuperäinen nimi oli A Portrait of the Artist at a Certain Moment. Kun Rautavaara myöhemmin lyhensi alkuperäisversion lopulliseen muotoonsa, hän nimesi sen uudestaan Canto III:ksi ja jätti alkuperäisen otsikon alaotsikoksi. Rautavaaran tyylillisessä kehityksessä oli tapahtunut Canto I–II:n ja Canto III:n säveltämisen välillä suuri muutos. 12-säveltekniikasta on luovuttu kokonaan. Canto III:n melodiikkaa vallitsee pienin intervallein etenevä, usein tietyn keskussävelen ympärillä pyörivä asteittainen liike. Tyypillisiä sävelasteikkoja melodialiikkeessä ovat etenkin doorinen, kokosävel- ja koko-puoliaskel-asteikko. Harmoniaa vallitsevat pehmeästi soivat, useimmiten kahdesta päällekkäisestä kolmisoinnusta muodostetut ns. monisoinnut. Rytmiikka on yksinkertaistunut aikaisemmasta. Canto III muodostaa itse asiassa yhden ainoan suuren nousun, jonka toteuttamisessa tekstuurin muutoksilla ja tempon asteittaisella nopeuttamisella on keskeinen merkitys. Huippukohdassa kerrataan aloitusteema fortissimona. Tästä musiikki hiljenee salaperäisiin, häipyviin, jo alulle tunnusomaisiin monisointuihin.
(kirjoittaja tuntematon)
Category
Works for Orchestra or Large Ensemble
Premiere
Jyväskylä Symphony Orchestra, cond. Onni Kelo, Jyväskylä Festival, Jyväskylä, June 27, 1972.
Commisioned by / dedications
Commissioned by the Jyväksylä Festival.