Ballade

by Kalevi Aho

for flute, bassoon, violoncello and piano

Empty sheet

Kalevi Aho

Ballade

Fennica Gehrman

Description

Balladin huilulle, fagotille, sellolle ja pianolle sävelsin kesällä 1999. Kyseessä oli Forssan yhteislysen tilaus lyseon 100-vuotisjuhliin (16.10.1999), ja teos on sävelletty Bernadett, Bence, Tibor ja Gergely Bogányille. Olen itse valmistunut ylioppilaaksi Forssasta, ja samaa lyseota kävi myöhemmin myös Bogányin poikkeuksellisen lahjakas sisarussarja. Bogányin perhe emigroitui Unkarista Suomeen (Forssaan) vuonna 1987; Bogányiden vanhemmat asuvat Forssassa edelleen. Kantaesityksessä sisarussarjan pianisti Gergely Bogányin tilalla soitti kuitenkin Niklas Pokki, koska Gergely Bogányillä oli samaan aikaan tärkeä ulkomainen esiintyminen. Hänkin opiskeli teoksen myöhemmin, ja soittaa radion äänitteellä, joka tehtiin YLEn studiossa keväälllä 2001.

Balladin säveltäminen oli varsin visainen tehtävä. Teos haluttiin sijoittaa lyseon 100-vuotisjuhlien päänumeroksi, johon koko tilaisuus huipentuisi. Miten siis noin kaksitoistaminuuttinen kamarimusiikkiteos voisi toimia melko suuren yleisötilaisuuden päänumerona? Kokoonpanokaan ei ollut helppo, sillä sello ja fagotti soivat samassa rekisterissä, ja kokoonpanosta puuttui keskirekisterin soitin kokonaan.

Tilaisuuden luonne, teoksen kokoonpano sekä kantaesityksen muusikot vaikuttivat kaikki omalta osaltaan Balladin sävelkieleen. Toisaalta sävellys ei voinut olla tavalliselle, tottumattomalle kuulijalle sävelkieleltään liian vaikea. Keskirekisterin instrumentin puutetta kompensoi se, että sekä sello että fagotti soittavat paljon myös ylärekisterissään. Koska kaikki muusikot olivat melko nuoria, tämäkin antoi leimansa teoksen ilmeeseen. Bogányin sisarukset ovat samalla huippuluokan muusikkoja, joten teokseen ssaattoi sisällyttää erittäin virtuoosisiakin taitteita. Toisaalta muusikot asuivat eri tahoilla, eikä yhteisiä harjoituksia kenties ollut mahdoillista järjestää kovin usein. Siksi teoksen piti olla sellainen, että jos vain oman stemmansa osaa, yhteissoitolliset ongelmat eivät tämän jälkeen hankaloita enää ylen määrin teoksen opiskelemista.

Sävellyksen dramaturgia on tarkoin suunniteltu. Balladi alkaa hiljaisin, maagisin sävyin, jotta suuri yleisö saataisin heti aluksi hiljentymään ja keskittymään esitykseen. Samalla pyrin luomaan alkuun sen verran jännitettä, että yleisö jäisi teokseen koukkuun. Vasta rämän jälkeen alkavat varsinaiset virtuoosisemmat rymistelyt. Tämä dramaturgia toimi esityksessä mainiosti, ja sävellys otettiin erittäin hyvin vastaan, varsinkin kun myös esitys oli loistava (myös kantaesityksessä soittanut Niklas Pokki suoriutui aivan erinomaisesti tehtävästään).

Teoksen otsikon keksiminen vei melkein enemmän aikaa kuin itse sävellystyö. Nimi löytyi lopulta vasta Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa, kun jätin sinne monistettavaksi ilman otsikkoa olevan partituurin, ja tiedotuskeskuksen nuotiston henkilökunnan kanssa rupesimme yhdessä käymään läpi neutraaleja sävellysten yleisnimiä. Joku heitti silloin esiin nimen Balladi, ja valitsin sen teoksen otsikoksi, jonka kirjoitin vasta tällöin partituuriin. Otsikon taustalla ei siis ole sanallista ohjelmaa.

© Kalevi Aho, 2001/2003


Instrumentation

fl, bsn, vlc, pno


Category

Chamber Works


Premiere

Bernadett Bogányi, flute, Bence Bogányi, bassoon, Tibor Bogányi, cello, Niklas Pokki, piano, Forssa, October 16, 1999


Commisioned by / dedications

Commissioned by Forssan yhteislyseo


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.