Description

Jouni Kaipaisen Accende lumen sensibus, “Konsertto pienelle sinfoniaorkesterille”, syntyi vuonna 1996 Tapiola Sinfoniaettalle, jonka suorityskykyä ja -tahtoa teoksen virtuoosiolemuksessa on käytetty hyväksi sydämen kyllyydestä. Laajempiin orkesteriteoksiinsa verrattuna säveltäjä on pyrkinyt täyttämään tilan entistä tiiviimmin ja tarjoamaan kokoonpanolle konsertoivia haasteita.

Kaipainen on lausunut teoksestaan: ”Kappale henkii eräänlaista sensuaalisuuden kaipuuta ja se on varsinkin harmonian ja muodon puolesta saatettu hellävaraisesti lähelle ruohonjuuritasoa ja mullan tuoksua. Tämä älköön tarkoittako etteikö, rakkauteni artefaktin kulttuurin pitkän tradition sisältämiin saavutuksiin olisi täysimittaisesti tallella. Kyllä se on, ja enemmänkin takki tuntuu vähemmän kauhtuneelta, kun sen on saanut edellisessä Tampere Biennalessa käännettyä ympäri, eivätkä aikavuosia sitten vanhentuneen akateemisen modernismin dogmitja tabut enää pistele ihoa silputtuina harjaksina.”

Kaipaisen takin nurjaan puoleen suomalaisyleisö sai tutustua toisessa sinfoniassa (1994) ja säveltäjä on maininnut ”kamarikoriserttonsa” muotokielen ja sävellystyylin suhteellisen ja tahallisen konventionaalisuuden viittaavan mm. wieniläisklassimin periaatteisiin, muistuttaen kuitenkin että teoksen viesti on oma ja uusi.

Otsikko Accende lumen sensibus, ”Sytytä aistiemme valo”, on peräisin ambrosiaanisesta ”Veni Creator Spiritus” -hymnistä, jota Gustav Mahler käytti kahdeksannen sinfoniansa ensiosassa. Mahler rukoili aistien valoa hyvinkin platonisessa hengessä ja oli jokseenkin hämmentynyt, kun käsitti kotioloissa tarvittavan muutakin, kirjoittaen vaintolleen: ”Freud ori oikeassa – sinä olet minun polttopisteeni! Sisäinen valo, joka nyt valaisee kaiken minulle ja siunaa tietoisuudellaan – ilman estojen hämärtävää vaikutusta – tekee kaikki tunteeni mittaamattomasti voimakkammiksi.”

Kaipaisen orkesterikonsertto kehoittaa sekä valpastamaan aistit että sammuttamaan ennakkoluulojen liikennelyhdyt. Teoksen paahteinen alkurynnistys ja leimuava taiturillisuus muistuttavat wieniläisklassismin motorisesta dynaamisuudesta. Kaipaisen sinfonioille ominaiset lyyriset levennykset ovat nyt ohimenevämpiä, mutta tarjoavat tilaisuuden elegisiin puhallinsooloihin ja aidosti riipaisevaan jousicantilenaan. Mahlerilainen yltäkylläisyys ja tapahtumarikkaus kannattavat korkeajännitettä loppuun saakka, äkäinen taistelutahto ja kylmän angstiset henkäykset pitävät vetelän kaunosieluisuuden kaukana.

© Antti Häyrynen, 1996

(Porvoon Suvisoitto)

Jouni Kaipainens Accende lumen sensibus, med undertiteln ”Konsert för liten symfoniorkester” fullbordades i januari 1996 som resultatet av en beställning av Tapiola Sinfonietta, vars prestationsförmäga och -vilja har varit av avgörande betydelse med tanke på verkets virtuosa utformning. I jämförelse med sina större orkesterverk har Kaipainen här strävat efter att ytterligare komprimera det klangliga utrymmet och därigenom erbjuda ensemblen konsertanta utmaningar.

Kaipainen har sagt om sitt verk: ”Som namnet antyder andas stycket ett slags längtan efter sensualitet och speciellt beträffande harmoniken och formen har den med varsam hand förts rätt nära gräsrotsnivå och doft av mull. Därmed vill jag inte säga att min kärlek gentemot de prestationer och landvinningar som gjorts inom artefaktkulturens långa tradition inte skulle vara till fullo bevarad. Det är den förvisso, och vad mera: min kappa känns mindre urblekt efter att jag vid den förra Tammerforsbiennalen fick tillfälle att svänga den ut och in och den för år och dar sedan föråldrade akademiska modernismens dogmer och tabun inte längre sitter som pålar i köttet.

Den finländska publiken fick stifta bekantskap med avigsidan av Kaipainens kappa redan i och med den Andra symfonin (1994) och tonsättaren har påpekat att formspråkets och kompositionsstilens relativa och medvetna konventionalitet bl.a. anspelar på wienklassicismens principer, samtidigt som han påmint om att verkets budskap trots allt är eget och nytt.

Rubriken, Accende lumen sensibus, är hämtad från det som en bön utformade mellanpartiet ur Hrabanus Maurus Magnetius berömda 800-talshymn, ”Veni, Creator, Spiritus” – som även Gustav Mahler använde sig av i första satsen av sin Åttonde symfoni – och kunde översättas med exempelvis, ”Tänd sinnenas ljus”.

Kaipainens orkesterkonsert uppmanar såväl till att skärpa sinnena som att sätta skygglappar på alla onödiga fördo-mar. Verkets glödande öppningsgest och flammande virtuositet påminner om wienklassicismens dynamiska motorik. De för Kaipainens symfonier karakteristiska lyriska breddningarna är nu av mera temporär natur, men ger tillfälle till bl.a. elegiska blåsarsolon och sjungande stråkcantilenor. Det mahlerianska överflödet av händelser och detaljer håller spänningen på topp ända till slutet, samtidigt som hastigt påkomna, angstiga pustar håller alltför förslappade drömmare på betryggande avstånd.

© Antti Häyrynen, 1996

(Porvoon Suvisoitto)

Instrumentation

1212 2100 10 0, str [pic, cfag, str:6-5-4-3-2.]

Category

Works for Orchestra or Large Ensemble

Opus no.

op.52

Premiere

Tapiola Sinfonietta, cond. Jean-Jacques Kantorow, Espoo, March 29, 1996.

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Tapiola Sinfonietta.

+ Add information