Description

Paavo Heinisen uutuus Two Essays (Kaksi esseetä) liittyy useampiosaiseksi kaavailtuun sarjaan jousiorkesterisävellyksiä; partituurissa mainitaan syntyvuosi merkinnällä 1994/96.

Essee on sanakirjan mukaan ”lyhyehkö, tiettyjä tyylivaatimuksia täyttävä kirjallinen tai tieteellinen, tavallisesti yleistajuinen tutkielma tai kirjoitelma”. Jos puramme määritelmää osiin, havaitsemme ensiksi, että Heinisen jousiorkesteriesseet ovat lyhyehköjä. Toiseksi ne epäilemättä täyttävät ”tiettyjä tyylivaatimuksia”: ne ovat sävelkieleltään tuttua tinkimätöntä Heinistä, vaikkei niiden kompleksisuusnormi olekaan aivan yhtä kunnianhimoinen kuin esimerkiksi Suomen ensiesityksensä saaneen Toisen jousikvarteton – ehkä ero johtuukin siitä, että esseen tulee olla myös yleistajuinen.

Ilmeikkäässä ekspressiivisyydessään jousiorkesterikappaleet joka tapauksessa varmasti ovat tavoitettavissa. ’Kirjallisia’ tai ’tieteellisiä’ ne eivät ole laadultaan, vaan palavasti taiteellisia. Niiden tutkielma-aspekti keskittyy yhteen ilmiöön kappaletta kohti; ensimmäisen nimi on ... towards gaining speed ( ... vauhtiin), toisen puolestaan ... towards getting there (... sinne).

Ensimmäinen kappale etsii vauhdin lisäämisen mahdollisuuksia useammassa aallossa, ja huomiota kiinnittää pienoismuotoyksiköiden tarkka karakterisointi; paikoin ollaan tilanteessa, jossa lähes joka tahdilla on oma luonteensa. Pääosassa on ylös- ja eteenpäin rynnistävä kvintoliaihe ja (Heinisen tunnetun kvinttimieltymyksen huomioon ottaenkin) yllättävän kvinttipitoinen harmonia. Näitä yksinään tyhjänoloisia intervalleja kasataan pinoiksi päällekkäin ja kuljetetaan rinnakkaisliikkeessä – olisiko Aarre Merikannon partituurien perinpohjainen kuntoonsaattaminen jättänyt jälkeensä jonkun tartunnan?

Toinen kappale lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa vauhti on jo saavutettu. Kuten otsikko (...sinne) antaa ymmärtää, kappale on voimakkaasti päämäärähakuinen, tekstuurillisesti kiinteä, väkevästi etenevä matkakertomus, jonka jälkiekspressionistisissa, uljaissa melodiakaarroksissa on tasapuolisesti riemua ja uhmaa. Loppua kohti teoksen kudos yhä vain selkenee ja ilme kirkastuu. Päätösakordissa soi kvintti poikineen saavutetun maalin tuntua.

© Jouni Kaipainen, 1996

Paavo Heininens nya komposition Two Essays (Två essäer) skall enligt kompositörens planer bli en del av en större svit bestående av verk för stråkorkester. I partituret har tillkomståret kvitterats med anteckningen 1994/96.

En essä är enligt ett lexikon ”en relativt kort litterär eller populärvetenskaplig, personligt utformad uppsats eller studie”. Om vi dissekerar definitionen, kan vi först konstatera att Heininens essäer för stråkorkester är ”relativt korta”. Därtill är de utan tvekan ”personligt utformade”. Tonspråket är omutligt och typiskt för Heininen, trots att komplexitetsnormen inte är fullt så ambitiös som i Andra stråkkvartetten, som haft sitt finländska uruppförande. Skillnaden består kanske av just essäns ’populärvetenskapliga’ aspekter.

I sin uttrycksfulla expressivitet är dessa stycken för stråkorkester i varje fall lätt tillgängliga. De är varken ’litterära’ eller ’vetenskapliga’ utan brinnande konstnärliga. I sin egenskap av studier koncentrerar de sig på ett fenomen per stycke. Den första essän heter ...towards gaining speed (...fart), den andra ...towards getting there (...dit).

Den första essän utforskar möjligheterna att öka på farten i flera vågrörelser. Här fäster man sig vid hur noggrant karaktäriserad musiken är in i minsta detalj. Ibland har nästan varje takt sin egen karaktär. I huvuddelen finns ett uppåt och framåt ilade kvintolmotiv och en (t.o.m. med beaktande av Heininens bekanta förkärlek för kvinter) överraskande kvintmättad harmonik. Intervall, som ensamma kunde kännas tomma, staplas på varandra och förs vidare i parallella rörelser – kan det vara så att det grundliga arbetet med att färdigställa Aarre Merikantos partitur har smittat av sig på något sätt?

Den andra essän utgår från en situation, där farten redan är uppnådd. Som rubriken (...dit) antyder, är stycket synnerligen målinriktat och har en fast textur. Det är som en kraftigt framåtsträvande reseskildring, vars postexpressionistiska, stolta melodibågar har lika mycket jubel som trots. Mot slutet blir texturen allt klarare. I slutackordet ger kvinten och allt det intervallet för med sig en känsla av att målet uppnåtts.

© Jouni Kaipainen, 1996

(övers. © Jan Granberg)

Instrumentation

str

Category

Works for Orchestra or Large Ensemble

Opus no.

op.66b

Premiere

Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Jukka-Pekka Saraste, Helsinki, 11 September 1996.

Movements

1. Towards gaining speed2. Towards getting there

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Finnish Broadcasting Company.

+ Add information