Description

Erkki Pohjola, the founder and director of the Tapiola Choir, sowed the seed which led to the writing of this work. He came to see me, and brought along two veritable songbird soprani, one girl and one boy. They sang with such natural and pure voices that the memory of that sound — clear, and beautifully in tune — has rung in my ears from that day to the present. It has grown into this work, In Tapiola, which is a hommage to both Erkki Pohjola himself and his magnificent choir.

By way of reinforcing the Tapiola idea, I have borrowed a few lines from the forty-first poem of our national folk epic The Kalevala. Tapiola, being the haunt of Tapio, the god-like figure and mysterious spirit of the forest in Finnish mythology, clearly acts as a source of inspiration for this composition. The piece unites the ancient song of the bards — which I have had the privilege to hear sung in its native Karelia — with my own personal conception of the myth.

The 5/4 time signature of the bardic song continues to ring on in my ears, almost as if Väinämöinen himself were playing to the creatures of Tapiola’s forest, humans and animals alike. The musical language used in In Tapiola is rough and archaic, free from major and minor keys. Here we are brought into contact with a world where primitive monody and two-part writing breaks out into free tonality and polyphonic texture. Lyricism is combined with dramatic power, and childish playfulness with shamanistic extasy.

The work’s introduction — a dialogue between two children — acts as a signpost indicating the musical direction of the work: an interchange between the choir’s sopranos and altos, searching for its own rhythmic outlets.

In the ecstatic state of the final passage, the vocal parts are liberated from their previously precisely notated form, in order to better express the joyful communion among the inhabitants of the Tapiola forest.

© Erik Bergman, 1992

Erkki Pohjola, Tapiolan kuoron luoja ja johtaja, istutti Tapiolassa-sävellyksen siemenen aivoihini. Hän tuli luokseni kahden kaunisäänisen lapsisopraanon, tytön ja pojan, kanssa. He esittelivät luonnonkaunista ääntään, ja siitä päivästä lähtien heidän puhtaat ja kirkkaat äänensä ovat soineet korvissani ja luoneet kylvömaan Tapiolassa-sävellykselle, joka samalla on kunnianosoitus Erkki Pohjolalle ja hänen kuorolleen.

Käsitettä ’Tapiola’ olen yrittänyt korostaa lainaamalla joitakin rivejä kansalliseepoksemme Kalevalan 41. runosta. Suomalaisen mytologian metsän salaperäisen olemuksen ja jumalolennon Tapion kotipaikkana Tapiola on käsitettävä inspiraatiolähteeksi tälle sävellykselleni, jossa ikivanha runolaulu, jota itse olen kuullut Karjalassa, yhdistyy omaan näkemykseeni myytistä.

Runolaulun 5/4-tahtilaji on soinut korvissani kuin kuulisin itse Väinämöisen soittavan Tapiolassa kaikille metsän olennoille, ihmisille ja eläimille. Tapiolassa-sävellyksen sävelkieli on karhean arkaistista, duurista ja mollista vapaata. Siinä kohdataan maailma, jossa primitiivinen yksi- ja kaksiäänisyys murtautuu kohti vapaata tonaliteettia ja polyfonista äänenkuljetusta. Siinä lyriikka yhdistyy dramaattiseen voimaan, lapsellinen leikillisyys shamanistiseen ekstaasiin.

Sävellyksen johdanto, dialogi kahden lapsen välillä, toimii tienviittana sävellyksen musiikilliselle kululle, vuorovaikutukselle kuoron sopraanojen ja alttojen kesken, jotka hakeutuvat omille rytmisille teilleen.

Loppujakson ekstaasitilassa muuttuu nuotinnettu laulu säveltasoiltaan vapaaksi, mutta rytmitetyksi puhelauluksi, eräänlaiseksi riemuitsevan olemassaolon ilmaukseksi Tapiola-metsässä.

© Erik Bergman, 1992

Instrumentation

2sopr, alto solo, chc

Category

Vocal and Choral Works

Language

Fi

Opus no.

op.121

Lyricist

Kalevala (Song 41)

Premiere

Special choir of Lahti music classes, Oula Salokannel, Hanna-Liisa Pitkäpaasi, Lotta Holma, soloists, cond. Seppo Korhonen, Helsinki, November 23, 1993

Commisioned by / dedications

Commissioned by SULASOL, Dedicated to Erkki Pohjola and the Tapiola Choir

+ Add information