Symphony no. 1

by Juha T. Koskinen

Empty sheet

Juha T. Koskinen

Symphony no. 1

Music Finland

Description

Sinfonia kuuluu nähdäkseni siihen perinteisten eurooppalaisten instituutioiden arvovaltaiseen joukkoon, jonka jäsenet yhä sinnittelevät itsepintaisesti hengissä, vaikka niille jo kerta toisensa jälkeen on langetettu kuolemantuomio. Kuten jokaisen elävän organismin, myös sinfonian on ensin kuoltava, jotta se heräisi uudelleen eloon.

Pienestä pitäen olen viettänyt paljon aikaa sinfoniamusiikin parissa. Siitä huolimatta (tai juuri siitä johtuen) minulla ei ole yksioikoista ratkaisua siihen, millainen 2000-luvun sinfonia voisi olla. Olen tietoinen siitä, että suomalaisena säveltäjänä asetan ongelman eri lailla, kun vaikkapa itävaltalainen kollega. Olen ottanut Sibeliuksen varjon vastaan inspiroivana ja suojaavana, vähän samoin kuin Raamatun Laulujen laulussa todetaan : «Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta ».

Levähdettyäni puun varjossa on aika lähteä jälleen liikkeelle. Unissani vaellan usein tuntemattomia seutuja, yleensä kaupunkiympäristössä. Piilotajuntani ankkuroituminen urbaaniin ympäristöön maalaismaiseman sijaan vaikuttaa uskoakseni vahvasti musiikkini perustunnelmaan : en ole kokenut mielekkääksi säveltää «metsäsinfoniaa » tai «kylväjän virttä». Suomessa urbanismilla on lyhyet juuret, mutta Italian keskiaikaisten kaupunkien sokkeloista olen löytänyt fantasiaa kiivaasti ruokkivia maisemia, joissa monet aikakerrostumat kohtaavat simultaanisesti. Voisiko myös sinfoniassa elää rinnakkain ja päällekkäin useita aikatasoja, voisiko se antaa säveltäjälle, muusikoille ja yleisölle mahdollisuuden eläytyä yhtäaikaisesti moniin eri maailmoihin ja tuntemistapoihin. Näin käsitettynä sinfonia lähestyy «polyfonisen romaanin » ideaa, josta Mihail Bahtin puhuu analysoidessaan Dostojevskin romaanituotantoa.

Nyt kuitenkin Sibeliuksen varjo yskähtää hermostuneesti ja saa minut muistamaan «sinfonisen ykseyden » periaatteen. Ykseys moninaisuudessa ja moninaisuus ykseydessä ovat ihmiskuntaa kautta aikojen askarruttaneita ongelmia. Olen valinnut sinfoniani motoksi alkemistisen Maria Prophetissan aksiooman : Yhdestä tulee kaksi, kahdesta kolme ja kolme yhdentyy neljänneksi. Aksioomaa mukaillen kolmiosaisen sinfoniani syntyprosessia voi seurata ainakin kahdesta suunnasta :

1) Kaikki lähti liikkeelle toisesta osasta, joka toimii teoksen sydämenä ja dynamona. Toinen osa on se aurinko, jota muut osat planeettoina kiertävät.

2) Teos hahmottui eräässä vaiheessa neliosaiseksi, mutta lopulta ensimmäinen ja toinen osa kuroutuivat toisiinsa kiinni. Ne muodostavat näin hybridimäisen ensimmäisen osan.

Teoksen materiaalit vaelsivat työprosessin aikana osasta toiseen jättäen jälkiä matkan varrelle ja muodostaen pienempiä ja suurempia «siirtokuntia » aivan toisenlaisen materiaalin keskuuteen. Kaiken syklisyytensä ja verkostoitumisensa ohella sinfoniassa sen edetessä kehittyi myös musiikillinen kertomus, tai useita sellaisia, jotka toivoakseni huipentuvat ja saavuttavat eräänlaisen ratkaisun vasta kolmannen osan loppumetreillä.

Kertomus vaatii kertojanäänen ja henkilöhahmoja. Kaikista selkein viittaus teoksen ulkopuoliseen todellisuuteen on lainaus Dies irae –sekvenssistä. Mitä tämä «vihan päivät » -viittaus oikein haluaa sanoa?

Itselleni se resonoi moneen suuntaan : Se herättää minussa muistoja lapsuuteni kuuntelukokemuksista Berliozin Fantastisen sinfonian parissa. Levyn kannessa oli painajaismainen näkymä Hieronymos Boschin Himojen puutarhasta, joka ilmestyi yöuniini. Lisäksi se viittaa varhaiseen teokseeni Credo diabolique fagotille ja pianolle, jossa vastaavanlaisesti punon kyseisen sekvenssin muun musiikin joukkoon. Lainauksen tehtävänä sinfoniassani on toimia vähemmän hienotunteisena ulkopuolisena tunkeutujana, joka laukaisee liikkeelle ennalta-arvaamattomia musiikillisia prosesseja.

Sinfoniani harmoniaa hallitsee D-duuri. Itselläni se assosioituu erityisesti Mahlerin ensimmäiseen, Brahmsin toiseen ja Mozartin prahalaiseen sinfoniaan. Pidän kyseisten teosten valoisuudesta ja elämänuskosta. Toki niissäkin on omat tummemmat juonteensa, kuten asiaan kuuluu. Silti yhdistän D-duurin aamupäivän lempeään valoon, toivorikkauteen ja iloiseen odotukseen. Prokofjevin ensimmäisen viulukonserton kautta D-duuri saa lisäksi unenkaltaisen, epätodellisen kauniin hohteen.

Sinfoniani toisen osan olen omistanut kummipojalleni Eliakselle, joka syntyi elokuussa 2006.

Juha T. Koskinen 3.12.2006


Instrumentation

3333 4331 12 1, cel, str (pic, afl, ehn, cl in Eb, bcl, cbsn)


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Premiere

Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Sakari Oramo, Helsinki, February 2008.


Movements

I Moderato - Vivace, II Lento - Adagio, III Allegro


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Finnish Broadcasting Company.


+ Add information