Suonette

by Osmo Honkanen

Empty sheet

Osmo Honkanen

Suonette


Description

Suonette on sävellys, joka on velkaa kaikelle edeltävälle urkumusiikille: preludeille, toccatoille, fuugille, triosonaateille, partitoille, sinfonioille ja koraaleille. Silti, tai juuri sen takia, se ei ole tunnistettavasti mitään niistä, vaan omanlaisensa hybridi. Sävellyksessä esiintyy kolme musiikillista hahmoa, joista jokaisella on oma luonne ja ääni. Niistä kukin edustaa yhtä urkujen pillistöä ja ne ovat eri tavoin vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kaikki ovat alati muutoksen tilassa, niin kuin kaikki tässä maailmassa. Mutta kuten uskomme tunnistavamme muuttuneet ja uusissa olosuhteissa olevat asiat havainnoissamme, niin sävellyksen kuuntelukin on kuin kasvojen kavalkadi: olenko nähnyt nuo ennen? Ovatko nuo vanhastaan tutut vai muistuttavatko vain jostakusta? Nuo vaikuttavat mielenkiintoisilla. Noilla olisi monta tarinaa kerrottavanaan.

Urut on monikko ja koostuu yleensä useista eri pillistölstä, joita soitetaan omalta sormio- tai jalkiokoskettimistolta. Suonetten kuulijan pitäisi astua urkujen sisään. Tai oikeastaan haluaisin tämän kappaleen esitettäväksi mielikuvitussoittimella, minulla on visio: Pääsormion äänet kuuluvat kirkon etuseinältä, sivusormion äänet vasemmalta ja soolosormion äänet oikealta. Jalkion äänet tulevat kuulijan takaa. Ja musiikki ei ole vain sammuvien äänten sarja, vaan aika ja tila, historia ja tulevaisuus, outo ja tunnistettava.

Osmo Honkanen


Instrumentation

Organ


Category

Works for Solo Instrument


Prizes

1st prize in Organum Society 50 years composition competition.


Premiere

Matti Pohjoisaho, Turun Martinkirkko, Turku, Finland, July 27, 2014.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.