Suite for Flute and Piano
by Lauri Toivio
Sarja huilulle ja pianolle
arranged from the original version for flute and string orchestra
Description
Sarja huilulle ja pianolle on sovitus Suomen Huiluseuran tilausteoksesta huilulle ja jousiorkesterille. Sarjan ensimmäinen osa “Kimpale” valmistui jo vuonna 2003 Lahden puhallinmusiikkipäiville kapellimestari Petri Junnan pyynnöstä. Lyhyt teos huilulle ja puhallinorkesterille oli kirjoitettu nuoria soittajia varten.
Kimpaleen kantaesittivät 29. maaliskuuta 2003 Lahden konservatorion konserttisalissa Hanna Tissari, huilu ja Lahden konservatorion nuorisopuhallinorkesteri kapellimestarinaan Petri Junna. Heti kantaesityksen jälkeen mieleeni alkoi tulla muita suomenkielisiä “ale”-päätteisiä sanoja. Mietin, millaista musiikkia ne voisivat olla ja päätin myöhemmin kirjoittaa Kimpaleelle kavereiksi lisää osia.
Suomen Huiluseuran ja Jalasjärven musiikkiopiston vuonna 2007 käynnistynyt projekti nuorille soittajille suunnatun, suomalaisen huilulle ja jousiorkesterille kirjoitetun musiikin kartoittamiseksi, uusien teosten sovittamiseksi, tilaamiseksi ja levyttämiseksi tarjosi mahdollisuuden Kimpaleesta kummunneen idean toteuttamiseen.
Aloitin sarjan tekemisen alkuvuodesta 2008 sovittamalla ensin Kimpaleen alkuperäisen puhallinorkesterisatsin jousille. Kevättalvella kirjoitin nopeassa tahdissa kolme osaa lisää ja viimeistelin sarjan päättävän viidennen osan saman vuoden syksyllä.
Ensimmäinen, keveän leppoisa Kimpale on viisiosaisen sarjan teknisesti helpointa musiikkia. Polyfonisesti huomattavasti mutkikkaampi Hiutale vaihtuvine tahtilajeineen pysyy kuitenkin talvisen kepeänä. Roikale on flatterzunge-efekteineen sarjan ronskein ja huilistille teknisesti vaikein osa, jonka musiikillinen materiaali perustuu pienten terssien vuorotteluun ja rinnakkaisiin mollisointuihin.
Suikale on sarjan pisin ja musiikillisesti moniulotteisin osa. Alun huilun yksinkertaisen, kansanomaisen melodian rinnalle ilmestyy säestyskuvio, josta kasvaa merkittävä rooli osan temaattiseksi materiaaliksi. Sarjan päättää riemukas, marssimainen Vonkale, jonka soolokadenssissa huilisti saa parin sekunnin ajan siteerata Henry Mancinin Vaaleanpunaista Pantteria ja osoittaa myöhemmin taitonsa trumpetistina. Teos päättyy riemukkaasti jaksoon, jossa muistellaan sarjan ensimmäisen osan Kimpaleen huilumelodiaa.
Sarja huilulle ja jousiorkesterille op. 13 on tekijän- sä säveltuotannon tonaalisimmasta päästä ja se on nuorille soittajille suunnattua, sopivasti haasteita sisältävää musiikkia.
Sarjan kantaesittivät Suomen Huiluseuran 25-vuotisjuhlakonsertissa 15. marraskuuta Jyväskylässä Jalas Chamber -jousiorkesteri kapellimestari Juhani Nummisen johdolla, säveltäjän toimiessa solistina. Sarjan äänittivät Jalas Chamber, Juhani Numminen ja säveltäjä huhtikuussa 2008 ja helmikuussa 2009 Jalasjärven kirkossa. Äänitykset ilmestyivät lokakuussa 2009 Suomen Huiluseuran ja Jalasjärven musiikkiopiston tuottamalla “Suomalaista musiikkia huilulle ja jousiorkesterille” -sarjan kolmannella levyllä.
-Lauri Toivio
Taitotaso: Hieman edistyneemmät / Syventyneet
Avainsanat: Artikulaatiot, sonoriteetti, dynamiikka, flatterzunge
Instrumentation Category
Chamber Works, Pedagogical Works
Opus no.op. 13b
Movements
1. Kimpale / Nugget, 2. Hiutale / Flake, 3. Roikale / Scumbag, 4. Suikale / Strip, 5. Vonkale / Whopper
Commisioned by / dedicationsCommissioned by the Finnish Flute Association
PDF for promotional use