Symphony No. 3

by Erkki Salmenhaara

Empty sheet

Erkki Salmenhaara

Symphony No. 3

Music Finland

Description

Kolmannen sinfoniani sävellysprosessi alkoi vuoden 1963 keväällä ja päättyi seuraavana vuonna elokuun 31. päivänä klo 02.00 eräällä Pielaveden saarella. Syksyllä 1963 olin kuitenkin kirjoittanut teoksesta jo yhden version, joka esitettiin Turussa vuoden 1964 alussa [itse asiassa 5.12.1963]. En kuitenkaan ollut tyytyväinen tämän ensimmäisen version eräisiin yksityiskohtiin. Ryhtyessäni muokkaamaan niitä uudelleen kävi niin kuin usein käy korjaustyössä: alkuperäiset ideat muuntuivat ja kehittyivät, ja kun uusi versio lopulta oli valmis, se oli tosiasiallisesti kokonaan uusi teos, jossa alkuperäisestä ei sellaisenaan ollut jäljellä yhtään ainoaa tahtia.

Perusideana 3. sinfoniassa on pyrkimys eräänlaiseen uuteen lineaarisuuteen, pyrkimys uuden musiikin keinovaroin jälleen tavoittaa se pitkälinjaisuus, syvä hengitys, jonka musiikki tonaalisuudesta luopuessaan on menettänyt. Mielessäni väikkyi kuva jonkinlaisesta tyhjässä avaruudessa katkeamattomana etenevästä melodisesta virrasta. Pilvet peittävät meiltä tähtitaivaan aika ajoin, mutta kuitenkin olemme aina tietoisia taivaankappaleiden olemassaolon ja liikkeen jatkuvuudesta. Samoin peittävät sinfoniassa tiheät sointimassat paikoitellen melodisen elementin, joka kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen sukeltaa esiin, samana mutta kuitenkin aina uutena.

Ensimmäisen osan vastakohtaisina elementteinä ovat rumpujen pitkät tremolot ja muiden soitinryhmien melodinen aines. Toinen osa käsittää ciaconan, jossa 12-sävelinen teema toistuu yhä uusina ja uusina muunnelmina – kaikkiaan 19 kertaa – sekä lyhyen marssirytmisen taitteen samasta motiivista. Finaalin instrumentaalinen resitatiivi sisältää sitaatin Beethovenin jousikvartetosta op. 135, jota sinfonian säveltämisen aikoihin paljon kuuntelin.

© Erkki Salmenhaara, 1965

(uusitun version kantaesitykseen 2.11.1965)


Instrumentation

3222 4330 21 0, str [3fl+3pic.]


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Premiere

Turku Philharmonic Orchestra, cond. Jorma Panula, Turku, December 5, 1963.


Archive number

MF964


+ Add information

Score


50 pages
Special size

19.80 € 18.00 € excl. vat