12.9.2019 Lohjalla kantaesityksensä saava oboekamarikonserttoni Silvertone on paljolti ystäväni Keijo Silventoisen muotokuva, onhan teos on hänen tilaamansa ja hänelle omistettu. Kuuntelin Keijon tarinoita, oboensoittoa ja hänen haaveitaan kappaleesta, jossa oboe olisi sooloinstrumenttina. Kuullaan siis tulkintani Keijosta ihmisenä ja muusikkona, hänen kyseisistä haaveistaan (kuten minä ne ymmärsin) sekä tietysti oboesta soolosoittimena. Silvertone tuokin mielestäni oboen esiin uudella tavalla, vitaalisena, itsellisenä ja pystyvänä soolosoittimena. Rohkenen väittää, että soolo-osuus on kirjoitettu ehdottoman idiomaattisesti - tässä Keijon vankkumaton ja aulis tuki on ollut ratkaisevaa! Toivon myös, että Silvertone antaa kuulijoille uudenlaisen, mielikuvituksellisen, energisoivan ja myönteisen musiikillisen kokemuksen.

Keijo on herkkä taiteilija, huumorintajuinen ja tavattoman empaattinen ihminen. Hän arvostaa musiikissa enemmän emotionaalista totuutta kuin kikkailua. Tämän halusin pitää mielessäni Silvertonea säveltäessäni ja ilmaista partituurin sivuilla oman senhetkisen emotionaalisen totuuteni, ehkä joihinkin aiempiin sävellyksiini verrattuna hieman suoremmalla ja perinteisemmällä tavalla. Nykymusiikilta tämä toki yhä kuulostaa, kuten pitääkin! Musiikki on kielen kaltainen ilmiö, mutta vailla semantiikkaa – olen varmaan säveltäjä osittain siksi, että musiikiksi pystyn kommunikoimaan mielenliikkeitä, joiden käsittelyyn ja jakamiseen muiden kanssa minulta ei löydy sanoja.

Yhtyeen kokoonpanoa mietimme Keijon kanssa yhdessä ja hänen inspiroiva ideansa oli ottaa mukaan bandoneon, joka on concertina-nimisen saksalaisen kansanmusiikkisoittimen sukuinen soitin, muistuttaen äänentuotoltaan ja soinniltaan harmonikan sointia. Se lienee nimetty saksalaisen keksijänsä Heinrich Bandin (1821–1860) mukaan. Bandoneon oli alun perin tarkoitettu uskonnollisessa ja populaarimusiikissa käytettäväksi, mutta merimiesten ja emigranttien mukana se kulkeutui 1800-luvun lopulla Argentiinaan, jossa se vakiintui olennaiseksi osaksi sikäläistä tango-orkesteria. Bandoneonin sointi on toisaalta viehättävän heleä, mutta tarvittaessa myös läpitunkevampi ja kantavampi kuin harmonikan, lisäksi polvea vasten soitettava aksenttitekniikka mahdollistaa erittäin iskeviä tehoja. Kosketin- ja lehdykkäasettelu, joita on bandoneonille kehitelty useita erilaisia, on erilainen kuin harmonikassa: kumpikin sormio on sävelasettelultaan näennäisen sekava, keskenään erilainen, ja lisäksi soitin on bitonaalinen eli paljetta vetäen ja työntäen saadaan aikaan eri sävel, vailla ilmeistä logiikkaa tai symmetriaa. Bandoneonin huomattavan vaivalloisesti haltuun otettavat koskettimistot antavat kuitenkin palkinnoksi mahdollisuuden laajojen sävelhyppyjen ja tiettyjen sointuvaihdosten ja repetitioiden ketterään toteuttamiseen. Tämä teos on sävelletty varsin yleistä ns. reiniläistä 142-sävelistä koketinasettelua (Rheinische Tonlage) ajatellen, jota argentiinalaiset bandoneonistit käyttävät. Silvertonessa tämä ilmaisuvoimainen ja erikoislaatuinen instrumentti on solistia ja yhtyettä yhdistävä tekijä, ollen välillä osa yhtyettä ja välillä taas enemmän oboesoolon alter ego tai vastaääni.

Parikymmenminuuttinen Silvertone on yksiosainen ja sen muodontaa leimaavat asteittaiset siirtymät musiikillisten materiaalien välillä, jotka tapahtuvat usein vähitellen muuntuen tai limittyen ilman terävästi piirtyviä rajoja jaksojen ja aihelmien välillä. Tämä muodontatapa antaa teokselle mielestäni alati eteenpäin sysivää energiaa ja kokonaisuuteen sujuvuutta.

Lähellä teoksen loppua kuultava oboen soolokadenssi on esitettävissä myös erillisenä oboesoolokappaleena. Kadenssi ei ole kokonaan uloskirjoitettu, vaan se hyödyntää kehittelemääni ohjattua modulaaris-transformatiivista improvisaatiotekniikkaa. Näin kadenssi on joka kerta hieman erilainen, mikä toivoakseni auttaa teosta säilymään tuoreena ja kiinnostavana useidenkin esitysten jälkeen.

Haluan lämpimästi kiittää Keijo Silventoista sävellystilauksesta ja yhteistyöstä sävellysprosessin aikana. Lohjan kaupunginorkesterin intendentti Felix von Willebrand sitoutti hankkeen alkuvaiheessa orkesterinsa mukaan kantaesitykseen, mistä suurkiitos! Kiitokseni kuuluvat myös Taikelle kohdeapurahasta sekä Madetoja -säätiölle sävellystilausapurahasta, jotka mahdollistivat keskittymiseni teoksen sävellystyön.