Riddaren och draken (70./1999-2000)

by Mikko Heiniö

church opera

Empty sheet

Mikko Heiniö

Riddaren och draken (70./1999-2000)

Music Finland

Description

St George and Co.

The basis of the drama is the legend of St. George, or Yrjänä as he is known in Finnish folk ballads. In the opera the figure of the dragon, the forces of evil, is personified in one Sören Drake, a bandit who has managed to get the city's opportunist merchants into his camp. The two central figures, however, are Prince Erik and his daughter Marina. Only when Drake demands Marina for himself does the old and weak prince throw over his policy of appeasement and conjure up an ideal from his youth, an anonymous heroic knight, whom Marina is also able to put a name to, on the basis of her own dreams: he is Göran Sköld.

The opera has a legendary, fairy-tale background, and does not fit clearly into any particular historical era. But at the same time the subject does tie in with the history of Turku Cathedral in at least two ways. In the Middle Ages the church had not one but two altars dedicated to St. George, and he remained - particularly in Scandinavia - a popular figure even after the Reformation. Equally, in the early 16th century a pirate named Otto Ruud pillaged and burnt Turku and its cathedral, taking with him the famous Ejby Chalice, which was only returned from Denmark earlier this century, and which is now on show in the Cathedral Museum.

At one point I thought about writing an opera in which the cast would be prominent figures who are buried in Turku Cathedral. But in order to carry this off, I would have had to make the complicated into the simple, constantly pointing out to the audience who was who. I decided instead to make the simple complicated, to go looking for new dimensions to a familiar and archetypal tale. The most problematic figure was Göran himself, since he is not flesh and blood like the others, but rather an idea and a function. In my solution he is actually a projection of the Prince and his daughter, a concretization of their hopes and dreams. He is as strong as light, but his strength is not physical or aggressive. Hence his name, which in the early drafts was to have been Svärd (Sword), had to become Sköld (Shield). When I told Carpelan that I wanted to make Göran a breeches part (given to a mezzo-soprano), he redesigned the character in a more androgynous direction. It may be that this "gender-bending" reflects in some way a new interest in things physical, which is also associated with my running hobbies.

[...]

As for where my opera fits on the nationalist scale, I shall leave that to others. The work differs from the mainstream in one respect at least: it will be sung in Swedish. Swedish is nowadays the minority language of the country, but at that time (in my mind I am currently dressing the opera in the 16th century) it was the dominant tongue in what was, after all, Sweden's 'Eastern Province'. Without a doubt it will become a Finnish opera - or a 'regional opera' in modern Brussels-speak. Perhaps the admission of this is not unconnected with my having reached middle age, or that stage of my life when my track condition can be 25 times better than it was 25 years ago.

© Mikko Heiniö, 1999

(excerpt from the article On being a composer in Finland: Marathon man paces himself for the opera, published in Finnish Music Quarterly 3/1999)

Vuonna 1997 Turun oopperayhdistys tilasi Mikko Heiniöltä kirkko-oopperan Turun tuomiokirkon 700-vuotisjuhlavuodeksi 2000. Taustavoimina tilauksessa olivat myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sekä Turun yliopisto - Heiniö saattoi puolentoista vuoden ajan säveltää teosta niin, että työ sisältyi hänen musiikkitieteen professorin virkaansa.

Mikko Heiniö oli säveltänyt aiemmin teokset I den ljusa natten (1985) ja Genom kvällen (1986) Bo Carpelanin ruotsinkielisiin teksteihin, ja hän halusi nytkin teoksen libretistiksi nimenomaan Carpelanin. Alun perin hänen tarkoituksensa oli säveltää ooppera siten, että se voitaisiin laulaa sekä suomeksi että ruotsiksi. Carpelanin säkeiden kauneus muutti kuitenkin Heiniön suunnitelmia - hän luopui suomenkielisen laulettavan käännöksen tekemisestä ja sävelsi oopperan pelkästään ruotsiksi. Heiniö on jo aikaisemmissa yhteyksissä todennut, että ruotsin kieli, jolle hän on säveltänyt merkittävän osan vokaalituotannostaan, ”tarjoaa sopivassa suhteessa sekä omaa että vierasta, sekä semantiikkaa että sointia”.

Turun Tuomiokirkkoon sopivan teoksen aihepiirin löytäminen osoittautui vaikeaksi. Etsittyään aihetta yli kolmen kuukauden ajan Carpelan muisti vanhan legendan Pyhästä Yrjänästä ja lohikäärmeestä, jonka pohjalta hän alkoi laatia librettoa. Bo Carpelan kirjoitti libreton kaikkiaan neljään kertaan, mutta libreton lopulliseen muotoon vaikuttivat myös Mikko Heiniö sekä Erik Söderblom, jota Heiniö toivoi aluksi oopperan ohjaajaksi. Lopulta oopperan ohjasi kuitenkin Erik Pöysti.

Libretto valmistui vuoden 1998 lopulla, ja Heiniö pääsi säveltämään teosta vuoden 1999 alussa. Oopperan orkesteripartituuri valmistui tammikuussa 2000, joskin Heiniö hioi teoksen joitakin yksityiskohtia vielä myöhemminkin. Kantaesitys oli Turun tuomiokirkossa 9.11.2000 - orkesterina soitti Ulf Söderblomin johtama Turun kaupunginorkesteri.

Teoksen tapahtumat

Oopperan johdannossa joukko kaupunkilaisia, neljä kauppiasta etunenässä marssii keskilaivaa pitkin kirkkoon. Lohikäärme (Sören Drake rosvojoukkoineen) vainoaa kaupunkia, ja kauppiaat kertovat ostavansa siltä rauhan lahjuksin, kullalla ja hopealla. Ruhtinas Erik kuitenkin varoittaa, että ostamalla rauhan tulee petetyksi ja menettää sielunsa. Puolet kaupunkilaisista siirtyy ruhtinaan puolelle, puolet taas jäävät kauppiaiden leiriin.

Ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa tumma ja valoisa kuoro sekä musta ja vaalea nainen kyselevät, pysyykö ruhtinas kaupunkilaisten suojana, ja päättyykö kaupunkilaisten ahdistus lopulta. Erik on kuulevinaan pettureiden ääniä jo ympärillään. Toisessa kohtauksessa paikalle saapuu ilveilijä, joka paljastaa, että viininhumalassa korskuva lohikäärme unelmoi itse asiassa naisesta, ruhtinaan tyttärestä Marinasta. Marina pelkää nyt olevansa pelkkä nappula jossain inhottavassa pelissä. Kolmannessa kohtauksessa ilveilijä ja Marina jäävät kahden. Ilveilijä ehdottaa, että Marina lähettäisi lohikäärmeelle lahjoja, jotka hukuttavat hänet viinin kuohuvaan sumuun, omaan janoonsa ja himoonsa. Marina torjuu ilveilijän ehdotuksen. Neljännessä kohtauksessa yksin jäänyt Marina etsii voimaa lohikäärmeen kohtaamiseen. Hän tiedostaa yksinäisyydestä kohoavan kätketyn voimansa, oman merensä, eikä enää pelkää lohikäärmeen ja tämän joukkion kohtaamista.

Viidennessä kohtauksessa pakokauhuiset ihmiset kertovat, miten kuolleet ajelehtivat tulvivan joen rannassa, miten vesi on myrkytetty ja pimeyden verkko on kietomassa kaupunkia pauloihinsa. Kansa pyytää ruhtinasta toimimaan. Ruhtinas tuntee voiman kasvavan sisässään, mutta kaupungin väelle unet eivät enää riitä. Lohikäärme on jo tulossa, hetki on jo lähellä.

Seuraa ruhtinaan ja Marinan välinen intermezzo. Erik kertoo tyttärelleen, miten tämä äidin kuoltua hänessä heräsi halu päästä pimeydestä valoon, ja miten hän on koettanut varjella tytärtään, kuolleen vaimonsa kuvaa, Marina vastaa, että hän ei ole pelkkä äitinsä kuva, ja hänellä on jo voimaa kohdata lohikäärme yksin. Vaikka Erik toteaa, että lohikäärme on pelkästään hänen oma kohtalonsa ja koettelemuksensa, Marina on silti valmis astumaan yksin kovaan, kirkkaaseen päivään. Ensimmäinen näytös päättyy kirkon ovelta kuuluviin raskaisiin iskuihin.

Oopperan toinen näytös alkaa dramaattisesti. Neljä kauppiasta ja ilveilijä ryntäävät kirkkoon. Perässä seuraa kapungin väkeä. Kauppiaat julistavat että kenelläkään ei ole pelättävää, sillä he ovat luovuttaneet lohikäärmeelle kultaa. Ruhtinas Erik syyttää kauppiaita pettureiksi. Heti perään Sören Draken rosvojoukko astuu kirkkoon. Sören Drake jatkaa kaupanhierontaa toteamalla kuulleensa, että myös kirkko on myytävänä.

Toisessa kohtauksessa Drake vaatii lunnaita myös ruhtinaalta. Kauppiat kehoittavat häntä antamaan tyttärensä maksuksi kaupungin rauhasta. Ivallinen Drake kietoo lopulta kätensä Marinan ympärille ja ilmoittaa, että puolet ruhtinaan kullasta ja tytär kokonaisena riittävät hänelle, jotta kaupunki säästyisi hävitykseltä.

Kolmannessa kohtauksessa Erik yrittää löytää voimaa itsestään ja kutsuu avuksi unessa näkemäänsä nuoruutensa unelmaa. Marina lausuu, että tämän unen vaeltajan nimi on Göran Sköld. Samassa Göran Sköld ilmaantuu ruhtinaan vierelle sauva kohotettuna. Sören Drake ja rosvojoukko luulevat näkevänsä aaveen. Ei Marina eikä myöskään Sören Drake tiedä, onko Göran mies vai nainen. Görän Sköld toteaa ainoan aseensa olevan sauvan. Hän lausuu Sörenin olevan vangittuna omaan sumuunsa. Ilveilijä ivailee paikalla olevan jo kolme ruhtinasta: Erik, Göran ja Sören. Sören kerskuu taittavansa Göranin sauvan kuin oljenkorren, ja että kuoleman ruhtinas on hänen puolellaan.

Neljännessä kohtauksessa Göran pyytää hiljaisuuden jumalaa antamaan voimaa sauvalle ja iskee sauvan lattiaan. Sauvan voima ajaa Sörenin, ilveilijän ja ja rosvojoukon pois kirkosta ja kaupungista. Sören Drake lupaa lopuksi palata kuitenkin vielä takaisin.

Viidennessä kohtauksessa kaupungin väki huoahtaa helpotuksesta. Marina ja ruhtinas Erik haluaisivat Göranin jäävän luokseen, mutta tämän on palattava takaisin tuntemattomaan. Jäähyväissanoinaan hän lausuu: ”Teidän on voima jos usko on sydämissänne. Minä olen kaipuunne. Olen kaikkien ääni ja kuitenkin nimetön. Muistakaa minua. Seiskää pahaa vastassa! Olkaa vahvoja. Valppaita. Näkeviä”. Göran katoaa. Marina ilmoittaa löytäneensä oman äänensä, jota ei kukaan häneltä enää ota. Ruhtinas taas toteaa oman mahtinsa olevan katoamassa varjoihin.

Koodassa mustat ja valkeat naiset ja kuorot laulavat, että meitä ei suojele mikään tuntematon jumala, vaan se jonka säilytämme sydämessämme. Ruhtinas ja Marina jatkavat, että vain kaiken ajan tuolla puolen oleva meri ja taivas voivat vapauttaa meidät lopullisesti.

Riddaren och draken -oopperan musiikillinen toteutus

Turun tuomiokirkko on oopperatilana poikkeuksellisen vaativa. Pitkän katedraalin jälkikaiku on peräti kuusi sekuntia, ja ääni hajaantuu helposti suuriin sivulaivoihin. Mikko Heiniö on pyrkinyt ottamaan oopperassa koko vaikean kirkkotilan haltuunsa. Lyömäsoittimet ja vaskipuhaltimet saattavat soida eri puolilta kirkkosalia, keskilaivaan sijoitetun yleisön ympäriltä. Instrumentaatioon kuuluvat lisäksi urut - esityksessä käytettävät tuomiokirkon pääurut soivat takaa, näyttämön ja orkesterin päinvastaiselta puolelta. Lisäksi roolihahmoja kuljetetaan usein pitkin keskellä olevaa pääkäytävää, ja tumma ja valkea kuoro laulavat edessä vastakkaisilta puolilta.

Teos perustuu arkkityyppiseen hyvän ja pahan vastakkaisasetelmaan, jossa paha henkilöityy lohikäärmeeseen Sören Drakeen ja tämän ryövärijoukkoon, ja hyvää edustavat etenkin Marina ja Göran Sköld. Hyvän ja pahan vastakkainasettelua symbolisoivat myös toivekkuutta edustava valoisa kuoro ja skeptisyyttä ilmentävä tumma kuoro. Mustalla ja valkealla on teoksessa omat symmetriset moodinsa. Pimeyden kuusisävelinen moodi koostuu sävelistä b-d-dis-e-gis-a, ja valkeuden moodi taas koko-puoliaskelasteikosta - se sisältää perusmuodossaan sävelet g-a-b-c-cis-dis-e-fis. Pimeyden moodista on johdettavissa dissonoivia kvarttiharmonioita ja valkeuden moodista taas terssiharmonioita (mm. kolmisointuja). Molemmilla on yhteinen kolmisävelinen syvärakenne, joka koostuu tritonus- + kvartti-intervalleista.

Moodien yhteisestä syvärakenteesta johtuen oopperan harmoninen maailma pysyy itse asiassa hyvin samankaltaisena koko teoksen ajan. Kun esimerkiksi pimeyden moodille tyypilliseen ylinousevaan kvarttisointuun b-es-a lisätään sävel yksi ainoa sävel g, tuloksena onkin valkeuden moodin maailmaan kuuluva lisäsävelkolmisointu b-es-g-a.

Tumma ja valkea eivät siten ole mustavalkoisesti erillään toisistaan, vaan pikemminkin kietoutuneina toisiinsa. Kuten Marina ensimmäisen näytöksen lopun intermezzossa muistuttaa, myös hänessä taistelevat valo ja pimeys, ritari ja lohikäärme, unelma ja varjo.

Oopperan keskeisimmät henkilöt ovat ruhtinas Erik (bassobaritoni) ja tämän tytär Marina (sopraano). Ruhtinas on heikko ja päättämätön, ja tätä kuvastaa Erikin kohtausten musiikki, joka on hitaahkoa, melankolista ja usein tummasävyistä.Ratkaisevalla hetkellä, toisen näytöksen kolmannessa kohtauksessa Erik kykenee Marinan avulla kuitenkin kokoamaan vielä voimansa vastustaakseen pahaa.

Marina puolestaan kokee teoksessa henkisen kasvuprosessin kypsään aikuisuuteen ja naiseuteen. Marinan musiikki on oopperan moni-ilmeisintä. Musiikista kuvastuu selvästi myös Marinan henkinen kasvuprosessi. Vaaran uhatessa hän löytää (ensimmäisen näytöksen neljännessä kohtauksessa) lopullisesti oman identiteettinsä ja sen mukana oman suuuren sisäisen voimansa.

Pahuus henkilöidään ennen kaikkea ryöväri Sören Drakeen (basso), joka on saanut kaupungin opportunistiset kauppiaat talutusnuoraansa. Sörenin maailmaa hallitsee tritonus-intervalli erityisen selvästi. Pahan maailmaan kuuluu myös ilveilijä, joka on aina valmis suosittelemaan myöntymistä Sören Draken asettamiin ehtoihin. Ilveilijän ilkikurinen motiivi, joka soi milloin huilulla, milloin fagotilla tai muillakin instrumenteilla, on oopperan selkein johtoaihe - se luonnehtii ilveilijän kaikkia kohtauksia.

Teoksen hahmoista Göran Sköld ei ole lihaa ja verta siinä kuin oopperan muut roolihenkilöt. Heiniön mukaan ”Göran on itse asiassa ruhtinaan ja hänen tyttärensä projektio, unien toteutuma, parempi minä, juuri niin voimakas kuin se kaipuu, joka häneen kohdistuu. Hän on vahva kuin valo, mutta hänen voimansa ei ole fyysistä eikä aggressiivista, hän on kilpi eikä miekka.” Göran Sköld on siten itse asiassa sukupuoleton, enkelin kaltainen hahmo, ja Heiniö sävelsi roolin mezzosopraanolle.

Göranille Heiniö on kirjoittanut ilmeilijän motiivin ohella oopperan toisen erityisen selvän johtoaiheen. Sen ytimenä on laskeva suuri terssi, jota seuraa laskeva tritonus (esim. e-c-fis), ja monesti tämä aihe toistuu vielä pientä terssiä ylempää. Göranin aihelma soi usein myös Marinan yhteydessä, ja lopussa muuallakin symbolina siitä, että oopperan henkilöt ovat saaneet Göranilta uutta voimaa vastustaa ympärillään olevaa pahaa. Monet uhkeat harmoniset käänteet varsinkin Göranin ja Marinan musiikissa assosioituvat yllättävästi Wagnerin harmoniseen maailmaan, jossa pehmeästi dissonoivat soinnut purkautuvat seuraavaan pehmeään dissonanssiin ikään kuin symbolina jostain ikuisesta, täyttymättömästä kaipuusta.

Mikko Heiniön pyrkimyksenä on ollut kirkko-oopperassaan sekä tuottaa mustavalkoisuutta että kyseenalaistaa sitä. Teoksen juoni on arkkityyppinen, ja myös sen musiikilliseen maailmaan sisältyy monia arkkityyppisiä musiikillisia eleitä (fanfaareita, kulkuemaisia rytmejä, eri tunnetilojen affekteja jne.).

Näitä kaikkia on pyritty soveltamaan kuitenkin uudelleen luovalla ja persoonallisella tavalla. Kuten Heiniö on itse todennut, modernisoitu vanha tarina ritarista ja lohikäärmeestä ei ole joko-tai-, vaan sekä-että-ooppera.

© Kalevi Aho


Instrumentation

2222 4331 13 0, org, str, 2sopr, mezzo, calto, 3ten, 2baryt, bbaryt, ten, chm, chf [2.fl+pic, 2.ob+ehn, 2.cl+bcl, 2.bsn+cbsn, btrb]


Category

Works for the Stage


Language

Sv


Opus no.

70./1999-2000


Lyricist

Carpelan Bo (san.)


Premiere

Turku City Orchestra, cond. Ulf Söderblom, Turku Cathedral, Turku, November 9, 2000.


Movements

Intrada - Act I - Intermezzo - Act II - Coda


Commisioned by / dedications

Commissioned by the City of Turku, Turku University, Turku and Kaarina Parish Union, and Turku Opera Society for the 700th anniversary of Turku Cathedral.


Archive number

MF15106


+ Add information

Score


204 pages
A3-portrait

66.00 € 60.00 € excl. vat

Vocal score


161 pages
A4-portrait

44.00 € 40.00 € excl. vat