Quintet Op. 7

by Paavo Heininen

Empty sheet

Paavo Heininen

Quintet Op. 7

Music Finland

Description

Kvintetto on yksiosainen, mutta jakautuu kahteen osastoon, joita erottaa kenraalipaussi: kumpikin osasto jakautuu edelleen, edellinen kolmeen, jälkimmäinen kahteen osaan. Musiikillinen materiaali on yhtenäinen; jako kahteen osastoon merkitsee sen esiintymistä kahdessa kehitysvaiheessa. Jälkimmäistä osastoa ei kuitenkaan voi pitää perinteellisessä mielessä kehittelynä, vaan se esittelee saman hahmokentän uudelta suunnalta, joten sen elementit eivät esiinny yksittäin vaan ikäänkuin toistensa läpi. Erikoisasemassa ovat ensi osaston periodiset välisoitot, jotka kussakin osassa erityyppisinä palvelevat sekä muodon selkeyttä että jännityksen ajoittaista laukaisemista. Muotoelämykseen ratkaisevasti vaikuttava tekijä on kuitenkin toisaalla, sillä teoksen konstruktiivinen ankkurointi on kaksinkertainen: struktuurien eriasteinen sarjallinen sidonnaisuus, mutta vähintään yhtä tärkeänä syntyneiden hahmojen emotionaalisesti punnittu yhteisvaikutus.

© Paavo Heininen, 1964


Instrumentation

fl+pic+afl, tsax+asax+bcl lib, pno, vibr, perc


Category

Chamber Works


Opus no.

op.7


Premiere

Ensemble, cond. Jorma Panula, Helsinki, 16 October 1963.


Movements

Esposizione: 1. Tempi soprapositi (Allegro giusto, collerico), 2. Improvisazione (Adagio liberamente e fantastico), 3. Movimenti (Allegro giusto ma elastico), Evoluzione: 4. Culminazione (Allegro con brio), 5. Epilogue (Adagio)


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF1779


+ Add information