Quintett für Bläser

by Erkki Salmenhaara

Empty sheet

Erkki Salmenhaara

Quintett für Bläser

Music Finland

Description

Kvintetto puhaltimille on sävelletty vuonna 1964 Crusell-kvintetin tilauksesta. Yhtye kantaesitti sen pohjoismaisella kamarimusiikkiviikolla Hässelbyssä (Tukholmassa) 28.8.1964. Sittemmin teos on esitetty Helsingissä sekä Suomen ja Ruotsin radioissa.

Pyrkimyksenä on ollut kirjoittaa musiikkia, jossa puhaltimien – huilun, oboen, klarinetin, fagotin ja käyrätorven – sointivärejä käytettäisiin hyväksi sekä koloristisesti että myös konstrutiivisesti, sävellyksellisinä tekijöinä. Ensiosan alussa eri soittimet tulevat sisään samalla sävelellä, joka siten saa jatkuvasti uuden sointivärin. Puhallinten sekä matalimman että korkeimman rekisterin erikoislaatuista sointisävyä on käytetty runsaasti.

Toisen osan aloittaa eräänlainen tremolokenttä, joka osan lopussa muuntuu trillikentäksi. Tremolo ja trilli – puhallintelmiikalle hyvin karakteristiset kuviointimenetelmät – ovat tässä osassa sekä rakenteellisena että värityksellisenä tekijänä. Musiikin perusyksikkönä ovat eräänlaiset väreilevät sointikentät, jotka jatkuvasti muuttavat muotoaan ja joiden ylle piirtyy melodiakatkelmia. Toisaalta tremolo- ja trillikentille luonteenomainen sointiväri sitoo osan muodollisesti kokonaisuudeksi.

© Erkki Salmenhaara, 1964


Instrumentation

fl, ob, cl, bsn, hn


Category

Works for Wind Orchestra


Premiere

Crusell Quintet (Juho Alvas, flute, Asser Sipilä, oboe, Mario Sgobba, clarinet, Erkki Noras, bassoon, Holger Fransman, horn), Hässelby (Sweden), August 28, 1964.


Movements

I Allegro moltoII Andante misteriosoIII Adagio


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Crusell Quintet.


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF1023


+ Add information