Pääsiäismotetti

by Jyrki Linjama

Easter Motet

sekakuorolle ja uruille

Empty sheet

Jyrki Linjama

Pääsiäismotetti

Sulasol

Description

Jyrki Linjaman Pääsiäsmotetti vuodelta 1995 on säveltäjänsä ensimmäinen laajempi kirkkomusiikkiteos. Sävellys yhdistää eri lajiperinteitä. Virtuoosinen ja keskeinen urkuosuus tekee siitä jossain mielessä urkukonserton. Eurajokelaisen kansankoraalin (virsi 95) ja gregoriaanisen Ad cœnam agni -hymnin varaan rakentuva 7-osainen variaatiosarja taas liittyy protestanttisen koraalimotetin perinteeseen.

Tekstin käsittelyn taustalla vaikuttaa keskiaikainen monitekstinen motetti. Lähtökohtana on varhaiskeskiaikainen latinankielinen hymniteksti (joka liittyi kasteoppilaiden ensimmäiseen ehtoolliseen). Sen rinnalla esiintyy Jaakko Finnon suomennos ensimmäisestä suomalaisesta virsikirjasta 1580-luvulta sekä kaksi nykyaikaista suomennosta: nykyisen virsikirjan versio ensimmäisestä säkeistöstä ja Johanna Ailion suoraan alkutekstiin perustuva, runomuotoinen, nykykielinen käännös.

Musiikillisessa materiaalissa hallitsevana on kyseisten vanhojen sävelmien ja 1900-luvun harmonisten (ja soinnillisten) löytöjen välinen suhde. Sekä tekstin että musiikin tasolla tärkeää on suhde toisaalta jonkin arkaaisen, ikiaikaisen ja toisaalta tämänpäiväisen välillä.

Jotta näin monitahoinen, rikaspiirteinen kokonaisuus olisi toimiva ja hengittävä, on sen osatekijöiden myös oltava oikealla tavalla pelkistettyjä. Kuoron tapa laulaa juurevaa, tervettä omanarvontuntoa säteilevää kansankoraalia tai jalopiirteistä gregoriaanista hymniä (tai välillä kumpaakin yhtaikaa) on juuri sellainen. Teos onkin normaalille kirkkokuorolle sävelletty.

© Jyrki Linjama


Instrumentation

chx, org


Category

Vocal and Choral Works


Language

Fi


Lyricist

latinankiel. hymniteksti (san.)Finno Jaakko (käänt.)Raittila Anna-Maija (käänt.)Ailio Johanna (käänt.)


Premiere

Viva Vox Choir, Peter Peitsalo, organ, cond. Seppo Murto, Gothenburg, 28 September 1996.


Movements

Mosaiikki 1 (I), Rituaalitanssi (II), Omistus Zoltan Kodalylle (III), Värejä (IV), Siltoja (V), Toccata e hoquetus (VI), Mosaiikki 2 (VII)


Commisioned by / dedications

Commissioned by Kortepohja Church Choir.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.