Kuun kasvot
The Face of the Moon
laulusarja sekakuorolle, song cycle
Description
Laulusarja Kuun kasvot sekakuorolle ei ole pitkä teos, mutta sillä on pitkä syntyhistoria. Kirjailija Pentti Saarikoski oli koulutoverini 50-luvun loppuvuosina, ja ystävyys hänen kanssaan merkitsi minulle ensimmäisiä kontakteja kulttuurielämään, mm. silloiseen Ylioppilaslehden piiriin. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa (Runoja) ilmestyminen 1958 antoi välittömästi aiheen säveltää niitä lauluiksi, ja keväällä 1958 sävelsin yksinlaulun Kuun kasvot (myöhemmän kuorosarjan ensimäinen laulu). Sen pianosäestys ei kuitenkaan tyydyttänyt minua, ja 60-luvun alussa ryhdyin muokkaamaan sitä kuorolle. Melodiset ideat ovat peräisin aikaisemmasta yksinlaulusta, soinnullinen tausta syntyi sen sijaan pianosta täysin poikkeavan kuorosoinnin vaikutuksesta. 60-luvun alusa on luonnosteltu myös kuorosarjan muut osat, mutta lopullisesti sarja valmistui vasta 1964.
Ensimmäisessä laulussa on runotekstiä muutettu siten, että loppusäe ’viilenevien puutarhojen kuu’ esiintyy myös alussa luomassa musiikilliselle muodolle tyypillistä, kirjallisesta muodosta poikkeavaa kehysmuotoisuutta. Toinen laulu, jonka tekstiaihe pohjautuu Velisurmaaja-balladiin, lähenee arkaaisessa soinnutuksessaan modaalista madrigaalityyliä. Kolmannessa laulussa ovat keskipitkät ja daktyylirytmit varmasti syntyneet tekstin hevonen ja ratsastusaiheista. Neljännen laulun lineaarinen kirjoitustapa assosioituu lauvan (kuun) hitaasen purjehtimiseen ’yli kattojen’.
© Erkki Salmenhaara, 18.5.1972
Instrumentation
chx
CategoryVocal and Choral Works
LanguageFi
LyricistSaarikoski Pentti (san.)Hollo Anselm (käänt.)
