Description

Rock, Paper, Scissors is a game familiar to all in which Rock wins over Scissors, Scissors over Paper and finally Paper over Rock. In the game, each element is equal; each wins over one but loses to another. Each element has a different winning strategy. The game can be continued ad infinitum, because the only moment of any significance is the brief one when two random hand signals are in opposition. A corresponding moment occurs over and over again as soon as the previous one has passed. In composing my piece, I played with these basic game ideas. The different instrumental groups and musical elements vie with one another – menacing, cutting and masking the others. No instrument or group of instruments does, however, as such represent a rock, scissors or paper.

The instrumental ensemble in Rock, Paper, Scissors consists of eight players: a clarinet, piano, percussion and string quintet. The clarinet and piano are assigned solo roles, playing busily away. They determinedly drive the leading motifs onwards despite getting repeatedly caught up in the game. With the help of the strings and percussion I have, by contrast, tried to construct static states and harsh timbres that clearly halt the logical progress.

Of the musical means of “winning”, masking, in particular, began to interest me as my work proceeded. Masking is an electro-acoustic concept meaning that a quiet sound is masked by a louder one in the aural perception process. If, for example, the pianist plays an extremely loud and an extremely soft sound simultaneously, the soft one will not be audible until the louder one has faded. I made use of this in my composition. Another type of masking is to be found in the passage I called “every other” while I was composing. Here two different harmonic webs proceed side-by-side, appearing alternately in every other chord. I also tried to separate the webs by various dynamic and instrumental means. The harmonic lines can, I hope, be traced at least to some extent as independent entities.

“Every other” bore the music smoothly towards a toccata – an oompah effect. Since the game did not provide any example of how to end the piece, I decided to cut the oompah band off short...

© Riikka Talvitie (2002)

(translated by © Susan Sinisalo)

Kivi, sakset, paperi on vanha kaikkien tuntema peli, jossa kivi voittaa sakset, sakset paperin ja lopulta paperi kiven. Pelissä jokainen elementti on samanarvoinen, kukin voittaa yhden mutta häviää toiselle. Kullakin elementillä on erilainen tapa voittaa. Peliä voi jatkaa loputtomasti, sillä vain se lyhyt hetki, jolloin kaksi sattumanvaraista käsimerkkiä asettuu vastakkain, on merkityksellinen. Vastaavanlainen hetki syntyy yhä uudestaan edellisen ratkettua. Säveltäessäni kappalettani leikittelin näillä pelin perusajatuksilla. Eri soitinryhmät ja musiikilliset elementit kilpailevat keskenään — kovistellen, leikaten ja verhoten toisiaan. Mikään soitin tai soitinryhmä ei kuitenkaan yksiselitteisesti esitä kiveä, saksia tai paperia.

Kappaleen Kivi, sakset, paperi kokoonpanoon kuuluu kahdeksan soittajaa: klarinetti, piano, lyömäsoittimet ja jousikvintetti. Näistä klarinetti ja piano esiintyvät solistisessa roolissa reippaasti musisoiden. Ne määrätietoisesti kuljettavat johtoaiheita eteenpäin, vaikka joutuvatkin jatkuvasti pelin myllerrykseen. Jousien ja lyömäsoittimien avulla sen sijaan olen pyrkinyt rakentamaan staattisia tiloja ja karskeja värejä, jotka selkeästi pysäyttävät johdonmukaisen etenemisen.

Musiikillisista keinoista ”voittaa” erityisesti verhoaminen alkoi kiinnostaa minua työn edetessä. Verhoaminen (masking) on elektroakustinen käsite, jolla tarkoitetaan hiljaisen äänen jäämistä voimakkaamman äänen varjoon kuulohavainnossa. Jos esimerkiksi pianisti soittaa samanaikaisesti erittäin voimakkaan ja erittäin hiljaisen sävelen, erottuu hiljainen vasta voimakkaamman vaimennuttua. Käytin tätä hyväksi säveltäessäni. Toisenalainen tapa verhota löytyy jaksosta, jota kutsuin työskennellessäni nimellä ”joka toinen”. Siinä kaksi erilaista harmonista kenttää kulkee rinnakkain ilmestyen vuorotellen, joka toisessa soinnussa. Pyrin erottelemaan kentät toisitaan myös erilaisin voimakkuuksin ja soittotavoin. Toivon, että edes osittain harmonisia liikkeitä pystyy seuraamaan itsenäisinä massoina.

”Joka toinen” vei musiikin sujuvasti kohti toccataa — tai kansankielellä kohti humppaa. Koska peli ei tarjonnut esimerkkiä siihen, miten lopettaisin kappaleen, päätin panna humpan kerrasta poikki...

© Riikka Talvitie (2002)

Instrumentation

cl, perc, pno, 2vln, vla, vlc, db

Category

Chamber Works

Premiere

Avanti! Chamber Orchestra, cond. Jan Söderblom, Helsinki, September 23, 2002

PDF for promotional use

 Download

Archive number

MF17470

+ Add information