Johannespassio

by Harri Kerko

tenorille, bassobaritonille, sekakuorolle, jousille, uruille ja oboelle

Empty sheet

Harri Kerko

Johannespassio

Edition Tilli

Description

Passio on musiikillis-liturgisena draamana kristillisen musiikkitaiteen vaikuttavimpia traditioita, mutta sen alkuperäinen liturginen konteksti ainakin luterilaisessa kirkossa on tänä päivänä lähes täysin kadonnut. Syynä tähän on mielestäni hiljaisen viikon polttopisteen sammuminen kirkkovuodessa. Sille ei ikään kuin löydy enää paikkaa. Mielestäni kirkkomme näin ollen tarvitsee uutta, hiljaisen viikon teologiaa tehostavaa musiikkia. Kun niin sanottuja ahti-iltoja pidetään harvenevassa määrin, kärsimyshistorian teologinen painoarvo voi jäädä jumalanpalveluselämässä heikoksi. Samalla myös paljon enemmän tilaa saava pääsiäinen menettää kontrastin puuttuessa tehoaan. Tähän tarpeeseen ryhdyin säveltämään passiota, jonka ensisijainen tarkoitus siis on tarjota virikeaineistoa hiljaisen viikon liturgisiin tarpeisiin.

Teoksen laajuus ja varsinkin evankelistan pitkä ja rankka osuus edellyttävät toki ammattilaulajan panosta. Kuoro-osuuden pyrin pitämään käytännöllisenä, monipuolisena ja vaikeustasoltaan kohtuullisena. Niin ikään Jeesuksen rooli ja instrumenttiosuudet vaativat ammattimuusikoita, mutta urkuosuus on loistavasti toteutettavissa kollegallisena yhteistyönä useamman kanttorin seurakunnassa, jossa kanttoriresursseja voidaan esityksessä irrottaa kapellimestarin ja urkurin pesteihin.


Instrumentation

ten, bbaryt, ob, org, str, chx (SATB)


Category

Vocal and Choral Works


Language

Fi


Lyricist

Raamattu


Premiere

Kantaesitykset 12.4.2022 Lohjan Pyhän Laurin kirkko ja 15.4.2022 Espoon Tapiolan kirkko. Kamarikuoro Gloria, joht. Seppo Murto


Movements

Osa I - Osa II: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta - Osa III: Jeesuksen ristiinnaulitseminen - Isä meidän - Osa IV: Jeesuksen kuolema - Epilogi


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.