Inventarium Music
Max Savikangas
Inventarium Music
Description
Olen säveltänyt kuvataiteilja Catarina Ryöpyn Inventarium -näyttelyyn 20 -minuuttisen, tilan akustiikkaan sovitetun nelikanavaisen äänimaiseman, joka on koostettu näyttelyn esineiden, installaatioiden ja kuvien inspiroimana. Kuulija saattaakin löytää erilaisia yhteyksiä näyttelyobjektien ja äänimaisemani lähdeäänien välillä. Näyttelyn ideaa mukaillen äänimaisema on koostettu ikään kuin "hylätyistä ja löydetyistä" äänistä – yhden roska voi olla toisen aarre.
Lähtökohtani on ollut elektroakustisen konkreettisen musiikin tausta-ajatus, että maailma on täynnä mitä erilaisimpia kiehtovia äänitapahtumia ja niille herkistyminen avaa valtavan rikkaan elämysmaailman ja mikä tahansa ääni voidaan ottaa teknologian mahdollistaman äänisäveltämisen lähtökohdaksi. Keräilemiini ääniin ja niillä sävellettyihin äänieleisiin voi suhtautua halutessaan abstraktimmin; tilassa liikkuvat quadrafoniset äänieleet muodostavat myös pieniä itsenäisiä musiikillis-tilallisia kokonaisuuksiaan.
Instrumentation
Quadraphonic sound system.
Category
Electro-acoustic Works
Premiere
20.8.–12.12.2021, Kansallismuseon pop-up, näyttelytila, Helsinki.
Commisioned by / dedications
Commissioned by visual artist Catarina Ryöppy.