Ingrepp III

by Markus Fagerudd

Blås vemodets vind, sorgedyning sjung

Empty sheet

Markus Fagerudd

Ingrepp III

Music Finland

Description

Ingreppien sarjan toistaiseksi viimeinen teos on täysin eri maailmasta kuin kaksi edellistä. Alaotsikko (”Puhalla kaihon tuuli, surumaininki laula”) selittää sävellyksen kauttaaltaan elegisen sävyn. Teos on omistettu säveltäjän auto-onnettomuudessa menehtyneelle lähiomaiselle. Se on myös Fageruddin käytännössä ainoa moniosainen sävellys.

Ingrepp III:n henki on pelkistämisen maksimointi. Vajaan kolmentoista minuutin mittainen teos on kauttaaltaan hidasta sykkeeltään, aidosti melankolisia tunnelmia luova. Fagerudd halusi Ingrepp III:n myötä irti nopealiikkeisestä musiikista. Vaikka teoksessa on kolme osaa, sen sisäinen moodi ei muutu, vain perspektiivit vaihtuvat hieman osasta toiseen. Samoin edetään alun homofonisesta tekstuurista kohti lopun polyfoniaa.

Ingrepp III valmistui vuonna 1995 ja siinä on enemmän Wolfgang Rihmin vaikutusta kuin yhdessäkään muussa Fageruddin sävellyksessä – olihan tämä täydentänyt vuotta aiemmin opintojaan Rihmin johdolla Karlsruhessa. Rihmin propagoimaa ”neue schönheitia” Ingrepp III ei kuitenkaan edusta, vaikutus näkyy lähinnä erilaisena lähtökohtana edellisiin Ingrepp-nimisiin sävellyksiin verrattuna.

© Osmo Tapio Räihälä, 10/1998


Instrumentation

cl, perc, pno, vln, vlc


Category

Chamber Works


Premiere

Avanti! (Heikki Nikula, clarinet, Tuomo Lassila, percussion, Markus Fagerudd, piano, Jukka Rantamäki, violin, Jukka Rautasalo, cello), Järvenpää at Kallio-Kuninkala Festival, August 15, 1996


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF13696


+ Add information