Hehkuva graniitti

by Juha T. Koskinen

Incandescent Granite

Incandescent granite

Empty sheet

Juha T. Koskinen

Hehkuva graniitti

Music Finland

Description

Elmer Diktoniuksen runon Skapare, skapa! pääteemana on taiteilijan suhde ympäröivään maailmaan. Taiteilija luo kaaokseen järjestystä, kirkastaa olennaisen irti epäolennaisesta, hän herättää mahdollisuuksina uinailevat voimat aktiiviseen eloon. Taiteilijan tilalle voi halutessa kuvitella Yleisradion kaltaisen suuren vaikuttajaverkoston, joka parhaimmillaan luovasti ja rohkeasti herättelee ja ravistelee suomalaisia ajattelemaan ja toimimaan entistä virkeämmin ja ennakkoluulottomammin.

Runo kuitenkin menee vielä pidemmälle, sillä taiteilijan suhde maailmaan ei ole aivan niin yksiselitteinen. Maailma tarvitsee taiteilijaansa, 'elvyttäjäpiiskuriaan', mutta se voi myös pistää pahasti vastaan kieltäytymällä uppiniskaisesti vastaanottamasta 'ilosanomaansa'. Niinpä taiteilijan ainoa keino päästä näiden esteiden yli on pistää itsensä täydellisesti likoon. Hänen täytyy roihuta tulipatsaan lailla, mutta valaistessaan tuli myös kuluttaa. Runossa tulee hyvin ilmi se tosiasia, ettei mitään suuria tekoja saada aikaan ilman suuria uhrauksia.

© Juha T. Koskinen, 2001


Instrumentation

3233 4441 12, hp, str, baryt, 10male v [ehn]


Category

Vocal and Choral Works


Premiere

Juha Uusitalo, baritone, male singers of the Finnish Radio Chamber Choir, Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Sakari Oramo, Helsinki, 29 May 2001.


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Finnish Broadcasting Company for its 75th anniversary concert.


Archive number

MF16636


+ Add information