Description

The use of instruments chosen to suit a specific work rather than of an established combination is a characteristic of modernistic chamber music. The main reason for this has been the growing significance of timbre and the new potential afforded here by unconventional line-ups. Sometimes the initiative may come from musicians – from players of instruments outside the standard ensembles in search of new repertoire.

Grave, funebre (2001) by Veli-Matti Puumala (b. 1965) was commissioned by the Horn Club of Finland. His aim was a work in which the French horn occupies a major role while giving the composer a free hand to choose the other instruments. The combination selected by Puumala is not one that immediately springs to mind, but despite being unusual – or maybe precisely because of this – it works extremely well. For the French horn is accompanied by two bass clarinets, two trombones and two cellos; in other words, a band with a strong leaning towards the low register and dark timbres. The horn can, if necessary, easily be singled out from its companions but just as easily integrated. It can thus be assigned a focal role without its being too obviously a soloist or otherwise too conspicuous, as would easily be the case if the other instruments were, say, a string ensemble.

Naturally the composer is the best person to say whether the choice of instruments steered the expression towards grave, funereal emotions or whether the message came first and he then looked around for the instruments best able to express it, as it were. In any case the deep-hued, slow-tempo spans of Grave, funebre are greatly in keeping with the title. The work is in this respect very consistent in its expression, a character piece on a scale not necessarily common for its genre taking a quarter of an hour to perform. True, it grows out of a meditative opening towards a more forceful, more weighty mode of expression and gushing intensity, but this again adds greater breadth to the prevailing basic mood rather than introducing any contrasting elements.

With his unusual collection of instruments Puumala paints some fascinating shades exploring the nuances to be found in the low register, but timbre painting is not his primary objective. One new feature of his idiom is the expansive approach to melody, which is usually of an intensive, expressionistic nature. At a guess, this new melodic orientation has its roots in his ongoing opera project.

© Kimmo Korhonen

translation by © Susan Sinisalo

(Classica 1/2002)

Modernistisen kamarimusiikin ominaispiirteisiin kuuluu yksilöllisten, teoskohtaisten soitinyhdistelmien käyttö. Keskeisenä syynä tälle pyrkimykselle on ollut värielementin kasvanut merkitys, jolloin tavallisuudesta poikkeavista soitinyhdistelmistä voidaan etsiä uusia mahdollisuuksia. Toisaalta aloite voi tulla myös muusikoiden puolelta, kun peruskokoonpanojen ulkopuolelle jäävien soittimien edustajat haluavat uutta esitettävää.

Veli-Matti Puumalan (s. 1965) teoksen Grave, funebre (2001) on tilannut Suomen käyrätorviklubi ry. Tavoitteena on ollut teos, jossa käyrätorvella olisi tärkeä rooli mutta jonka soittimiston säveltäjä voisi muutoin itse sommitella. Puumalan valitsema kokoonpano ei ole mikään ilmeinen, mutta toimii erikoisuudessaankin - tai oikeammin juuri sen ansiosta erinomaisesti. Käyratorven seurana ovat nimittäin kaksi bassoklarinettia, kaksi pasuunaa ja kaksi selloa, siis hyvin vahvasti matalaan rekisteriin ja tummiin väreihin painottuva yhdistelmä. Käyrätorvi on tarvittaessa helposti erotettavissa kumppaneistaan mutta yhtä helposti myös sulautettavissa niihin; näin käyrätorvelle voi varata keskeisen roolin ilman, että sen osuus tulisi liian ilmeisellä tavalla solistiseksi tai muutoin erottuisi kokonaisuudesta kuten helposti kävisi, jos muuna soittimistona olisi esimerkiksi jousiyhtye.

Säveltäjä itse tietää tietenkin parhaiten, onko tässä tapauksessa kokoonpano ollut ohjaamassa ilmaisua vakaviin, synkänpuoleisiin tuntoihin vai onko ilmaisullinen tavoite syntynyt ensin ja sitten ikään kuin kutsunut tarvittavat soittimet luokseen. Joka tapauksessa Grave, funebren tummansävyiset, hitaissa tempoissa liikkuvat kaarrokset vastaavat hvvin nimeään. Tässä suhteessa teos on ilmaisultaan varsin yhtenäinen, lajiltaan tavallaan laajaksi, kestoltaan neljännestunnin mittaiseksi kasvanut karaktäärikappale. Se toki tiivistyy mietiskelevästä alustaan voimakkaammiksi äänenpainoiksi ja ryöpsähteleväksi intensiteetiksi, mutta näissäkin tapauksissa pikemminkin laajentaa hallitsevan perustunnelman ulottuvuuksia kuin toisi mukaan vastakohtaista ainesta.

Puumala maalailee erikoisella soittimistollaan kiehtovia matalan rekisterin vivahteita tutkivia värejä, mutta ei ota tätä värimaalailua ilmaisun pääkohteeksi. Uudenlaisena piirteenä Puumalan sävelkielessä on laajakaarinen melodisuus, joka saa yleensä intensiivisen ekspressionistisen sävytyksen; voisi arvailla, että ilmaisun avaaminen juuri melodiikan suuntaan juontuu työn alla olevasta oopperaprojektista.

© Kimmo Korhonen

(Classica 1/2002)

Instrumentation

2bcl, 2trb, 2vlc, hn solo

Category

Chamber Works

Premiere

Esa Tapani, horn, Heikki Nikula and Marko Portin, bass clarinet, Valtteri Malmivirta and Jussi Vuorinen, trombone, Jukka Rautasalo and Tuija Rantamäki, cello, Helsinki, November 20, 2001. See also: Grave funebre II (for horn and string orchestra)

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Horn Club of Finland. Dedicated to Esa Tapani

PDF for promotional use

 Download

Archive number

MF17300

+ Add information