Fresco

by Markus Fagerudd

Empty sheet

Markus Fagerudd

Fresco

Music Finland

Description

Kamariyhtyeteos Fresco on Fageruddin välitilinpäätös, joka samalla merkitsi säveltäjän opiskeluvuosien päättymistä. Sävellystyö alkoi Karlsruhessa syksyllä 1993 ja päättyi seuraavana vuonna. Tässä vaiheessa erilaisia vaikutteita tulvi kaikilta suunnilta ja siten Fagerudd halusi tehdä Frescosta vedenjakajan.

Frescon peruskivi on ostinato. Säveltäjä hylkää kehittelyn idean ja mainitsee Debussyn baletin Khaffa työnsä ”dynamoksi”. Sekä Frescon nimi että teoksen luonne tähyää kohti renessanssin modifikaatioita, italialaisia madrigaaleja ja trubaduuriperinnettä, olkoonkin, että tyylialluusioihin Frescossa ei eksytä. Musiikki on voimakkaan koloristista ja teos etenee sujuvasti virraten. Sävyt ovat välillä unenomaisia, välillä jopa uhkaaviakin.

Muina tausta-ajatuksina teokselle säveltäjä on maininnut ”unen logiikan”, pulsatiivisuuden ja Pentti Saarikosken runon Museot. Viittaus uneen tuo hieman yllättävän yhteyden Fageruddin koirastaan Maosta tekemään orkesteriteokseen Mao the Chow-Chow: säveltäjä näki unen, jossa koira sanoi hänelle Linlon saarella: ”Jag är fri.” Seuraavana päivänä Fagerudd todellakin ulkoili Maon kanssa Linlossa, jossa koira täysin yllättäen kuoli. Fresco on yhtälailla myös sävellys taikasaaresta, jollaiseksi Fagerudd ymmärrettävästi Linlon kokee.

© Osmo Tapio Räihälä, 10/1998


Instrumentation

fl+pic, ob+ehn, cl+bcl, trp, btrb, 2perc, hp, vln, vla, db


Category

Chamber Works


Premiere

Zagros Ensemble, cond. John Storgårds, Musica Nova concert (Finnish Broadcasting Company), Helsinki, November 1, 1994


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF13614


+ Add information