Song Pairs 3

by Tapio Tuomela

Fissure

Song Pairs 3

Lauluparit 3

Empty sheet

Tapio Tuomela

Song Pairs 3


Description

Teosotsikko Fissure (Murtuma, halkeama) on peräisin ranskalaiselta kielifilosofi Antoine Bermanilta, jonka mukaan kääntäminen konkretisoi olion ja sen (platonistisesti ajatellun) idean välisen etäisyyden: alku- ja kääntökielen ero auttaa tekstin todellista merkitystä murtautumaan esiin käännöksen synnyttämästä "halkeamasta".

Teos on kolmas osa sarjastani Lauluparit, jossa tutkimus- ja sävellystyö ovat edenneet rinta rinnan. Sarjassa kuullaan aina teksti sävellettynä sekä alkukielellä että käännettynä. Tässä tapauksessa tarkastelun alla on kaksi Emily Dickinsonin runoa, jotka kuullaan kumpikin vuorollaan ensin englanniksi, sitten ranskankielisessä asussa. Ainoa poikkeus vuorottelusta on aivan teoksen lopussa, jossa viimeisen ranskankielisen säkeistön sijaan lausutaan alkutekstin viimeiset säkeet englanniksi.

Kielten väliset erot näkyvät selvästi sekä laulun että säestyksen tekstuurissa, jotka erityisesti toisen runon alussa (It was not night...) ovat lähes toisilleen vastakkaisia. Tähän johti englannin ja ranskan äänneasujen ja artikulaation eron lisäksi Bermanin ajatus siitä, että alkuteksti keskittyy usein materian (kuten sanaston) kauneuteen, siinä missä ei-sanatarkka, tekstin merkityksen välittämiseen pyrkivä käännös pyrkii ennen kaikkea teoksen kokonaishahmon ja -ajatuksen esille tulemiseen.

Englanninkielisen alkutekstin musiikki käy kiinni jousitrion ja klarinetin avulla tekstin detaljeihin, kun taas pianolla säestetty ranskankielinen käännös on sävelletty enemmän kokonaismuodon sulavuutta ajatellen. Tästä syystä käännösversioitten säerakenne ja dramaturgia poikkeavat toisistaan välillä paljonkin, mutta monet säveltasolliset ratkaisut ja tekstin yhteisestä merkityssisällöstä lähtevä tunnelma toimivat yhdistävänä tekijänä.


Instrumentation

baryt, cl, vln, vla, vlc, pno


Category

Vocal and Choral Works


Language

En


Lyricist

Emily Dickingson,


Premiere

5.12.2011 Herman Wallén, baritone, Tapio Tuomela, piano, Uusinta Ensemble: Marko Portin (cl), Teija Kivinen (vln), Max Savikangas (vla) and Markus Hohti (vlc)


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.