Deesis

by Pekka Jalkanen

Empty sheet

Pekka Jalkanen

Deesis

Sulasol

Description

Istanbulin Hagia Sofian seinällä on säilynyt Bysantin aikainen mosaiikkikatkelma Deesis, rukous. Keskittyneessä meditaatiossa ahdistunut Johannes Kastaja, lapseensa kääntynyt Neitsyt Maria ja tuonpuoleiseen katsova jylhä Kristus on kuvattu syvän sinisen, purppuran ja kullan väreissä. Se säteili ”ihanaa ja outoa valoa”, olisi kirjailija Orhan Pamuk sanonut.

Rakenteeltaan Deesis on lyhennelmä Panihidasta, ortodoksisesta muistopalveluksesta. Se on pieni Panihida, jonka tehtävä on luoda lohtua vainajien omaisille. Siinä käännytään Isän, Pojan ja Pyhän hengen sekä Neitsyt Marian puoleen ja rukoillaan, että kuolleitten Jumalan palvelijain sielut pääsisivät paratiisin lepoon. Muoto on liturgisen käytännön mukaisesti papin, papiston, diakonien ja muiden kuorosolistien vuorottelua kuoro-osuuksien kanssa.

Teoksen sävelmateriaali perustuu paljolti bysanttilaisiin lähteisiin. Aihelmia olen lainannut lähinnä romanialais-kreikkalaisista ainesjulkaisuista, etenkin kreikkalaisperäisestä Anastasimatarion-kokoelmasta. Olen pohtinut bysanttilaisten tetrakordien ja niistä rakentuvien moodien olemusta ja soveltamismahdollisuuksia. Hyvin paljon teoksessa onkin pitkän sävelen, isonin, päälle rakentuvia bysanttilaishenkisiä melismaattisia melodioita ja niiden tukiääniä. Muutoin teos on ortodoksisen perinteen mukaisesti homofoninen niin yhteisresitaatioissa kuin itsenäisimmissä kuoro-osuuksissa.

Kuoroteoksen tekstin muotoilussa minua on auttanut Mikko Sidoroff, mistä lämpimät kiitokset.

Deesis on omistettu kantaesittäjille, Mikko Sidoroffille ja Krysostomos-kuorolle.

Pekka Jalkanen


Instrumentation

chx


Category

Vocal and Choral Works


Language

Fi


Premiere

Krysostomos Choir, cond. Mikko Sidoroff. Uspenskin kirkko, Helsinki, November 2, 2013.


Movements

I Panihidan troparin lauselmat - Panihidan tropari - Kiitetty olet Sinä, Herra, II Katismaveisu, rukouslauselmien sarja ja troparit - Kanonin lauselmat - Katismaveisu - Kanonin lauselmat, III Panihidan kontakki - Panihidan iikossi - Kanonin lauselmat, IV Kanonin 9. veisu - Litanian tropari, V Loppusiunaus - Ikuinen muisto


Commisioned by / dedications

Dedicated to Mikko Sidoroff and Krysostomos Choir, Commissioned by Kirkkomusiikin säveltäjät ry.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.