Credo-diabolique

by Juha T. Koskinen

Empty sheet

Juha T. Koskinen

Credo-diabolique

Music Finland

Description

Kirjoittaessani Credo-diabolique-teokseni fagotille ja pianolle vuodenvaihteessa 1992–93, takanani oli debyytti Korvat auki -konsertissa syksyllä 1992. Kyseessä oli teos sopraanolle ja ensemblelle Juurella, jonka pehmeän melodinen musiikki ja naiivit itsekirjoittamani sanat saivat opiskelijakollegojeni taholta lähinnä vahingoniloisen pilkallisen vastaanoton.

Takanani oli myös syksyllä 1992 kestetyt neljä frustraation täyttämää kuukautta Santahaminassa jääkärikomppanian riveissä. Lopulta pääsin Haminaan Varusmiessoittokunnan palvelukseen ja näin pystyin jälleen jatkamaan säveltämistä ja musiikkiopintojani. Oli Credo-diabolique -teoksen aggressiivisen hyökkäävän sävelkielen takana mitä tahansa henkilökohtaisia traumoja ja motiiveja, nuo edellä mainitsemani kaksi virikettä, naurunalaiseksi joutuminen kollegojen piirissä ja tutustuminen itselleni täysin vastakkaisiin arvoihin armeijapalveluksen myötä, löytyvät alkusysäyksinä teoksen karulle ilmaisulle.

Ensimmäinen osa (Misterioso) toimii johdantona toiselle varsinaiselle osalle (Allegro assurdo con fuoco), jossa Berliozin Fantastisesta sinfoniasta tuttu dies irae -sekvenssi ja rytmitetty uskontunnustus (”Minä uskon Jumalaan...”) asettavat sekä fagotin että pianon äärivirtuoosiseen kamppailuun.

Teos on omistettu Jaakko Luomalle.

© Juha T. Koskinen, 1998


Instrumentation

bsn, pno


Category

Chamber Works


Commisioned by / dedications

Dedicated to Jaakko Luoma.


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF14513


+ Add information